Minne tällä viikolla? 9.-15.3.2020

Epidemiatilanteen vuoksi useita tapahtumia on peruttu, joten tarkastathan aina viimeisimmät tiedot järjestäjän sivuilta. Tämä artikkeli jää toistaiseksi viimeiseksi viikon menovinkkejä esitteleväksi jutuksi ja valitettavasti näyttää siltä, että kevään osalta suurin osa järjestetyistä tapahtumista joudutaan perumaan.

Minne tällä viikolla-juttujen julkaisu lopetetaan 16.3.2020 alkaen toistaiseksi, mutta yritän työstää teille vinkkejä kotiin ja esimerkiksi metsäretkiin.

Tsemppiä kaikille!
Toivotaan että tilanne selkeytyy mahdollisimman pian.

Mitä lapsille sopivaa tekemistä löytyy Helsingistä? Minne mennä lasten kanssa viikonloppuna? Entä mitä keksiä sateisena päivänä? Pienten Helsingin viikoittainen sarja etsii menovinkkejä ja vinkkaa lapsiystävällisiä tapahtumia Helsingissä ja lähiseudulla. Kohderyhmänä sivustolla ovat lapsiperheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

Lähde koko kevää mittaiselle kulttuuriretkelle ja lue Pienten Helsingin ja Helsingin kaupungin kulttuurikeskusten yhteistyöjutut: Kulttuuria ympäri kaupunkia sekä Poimintoja kulttuurikeskusten ohjelmistosta. #kulttuuriretkellä

Uutta Pienten Helsingissä: Teatteriin lasten kanssa sekä Lastentarvikekirpputoreja pääkaupunkiseudulla -jutut on päivitetty!

Jutun kansikuva: Espooseen, Oittaan ulkoilualueelle on tehty Espoon kaupungin toimesta pulkkamäki ja lasten oma hiihtolatu, jotka olivat erinomaisessa kunnossa ainakin kuluneena viikonloppuna.


MAANANTAI 9.3.2020

Kirjastoissa tapahtuu

Satutuokiot ja lastentapahtumat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa maanantain osalta löydät Helmettapahtumakalenterista.

Keskustakirjasto Oodin tapahtumat löytyvät Oodin omasta kalenterista.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Leikkipuistojen tapahtumia löytyy nyt myös Helsingin kaupungin tapahtumakalenterista leikkipuistojen omien tiedotuskanavien lisäksi. Maanantain tapahtumia pääsee selaamaan täällä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Albertin olohuone on avoin kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille Kampissa. Avoinna maanantaisin klo 9.30-15.

MLL:n Dad Cafe – Isäkahvila leikkipuisto Iso-Antissa maanantaisin klo 10.

Espoo: Minimenopelit-taaperoteatteriesitys maanantaina klo 10. Liput 12 € (aikuinen+lapsi). Lippujen varaus: lelumuseo[a]hevosenkenka.fi tai 050-5900137

Nukketeatterimuskari Sampon aulagalleriassa maanantaina klo 10 ja klo 11. Maksullinen (8€/kerta tai 80€/ koko syksy).

Taideneuvola 3-6 -vuotiaille Annantalolla maanantaina klo 10 ja klo 12.30. Taideneuvolaan voi osallistua viikoittain tai vain silloin tällöin, mutta paikalla tulee olla ajoissa. Ei ennakkoilmoittautumista.

Pyykkipäivät Annantalossa. Pyykit kuivuvat napolilaisen tyyliin Annantalon ala-aulassa 9.-31.3.2020.

Vantaa: Vauvoille ja vanhemmille: BabyKino Tikkurilan kirjastossa maanantaina klo 12. Vapaa pääsy.

Maanantaisin avoinna olevia museoita ovat Helsingin kaupunginmuseo ja Lasten kaupunki, Amos Rex (sisäänpääsymaksu), Ratikkamuseo sekä Päivälehden museo.


TIISTAI 10.3.2020

Kirjastoissa tapahtuu

Satutuokiot ja lastentapahtumat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa tiistain osalta löydät Helmet-tapahtumakalenterista.

Keskustakirjasto Oodin tapahtumat löytyvät Oodin omasta kalenterista.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Leikkipuistojen tapahtumia löytyy nyt myös Helsingin kaupungin tapahtumakalenterista leikkipuistojen omien tiedotuskanavien lisäksi. Tiistain tapahtumia pääsee selaamaan täällä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Perhepalloilu Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu tiistaisin klo 9.30-11.30 sekä klo 16-18. Aamupäivän palloiluun kaikilta vapaa pääsy, iltapäivän palloilu maksaa aikuisille Pallomyllyn kertamaksun (3,50 €). Todella helppoa ja matalan kynnyksen liikuntaa perheen pienimmille!

Taaperotiistai kauppakeskus REDIssä tiistaina klo 10-14.

Lastentarhamuseo on avoinna tiistaisin klo 12-19. Pieni sisäänpääsymaksu.

Avoin studio taaperoille -työpajat (Open Studio for Toddlers Workshops) Kulttuurikeskus Caisassa tiistaina klo 13.30-15.30. Pajat sopivat 1,5–3-vuotiaille lapsille yhdessä huoltajan kanssa. Työpajoissa voi piipahtaa tai viipyä pidempään. Ei ennakkoilmoittautumista, vapaa pääsy.

Tanssiva satuhetki sateenkaaren väreissä Kallion kirjaston Kupolisalissa tiistaina klo 17.30.


KESKIVIIKKO 11.3.2020

Kirjastoissa tapahtuu

Satutuokiot ja lastentapahtumat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa keskiviikon osalta löydät Helmet-tapahtumakalenterista.

Muumipäivä Pohjois-Haagan kirjastossa keskiviikkona klo 14-18.

Keskustakirjasto Oodin tapahtumat löytyvät Oodin omasta kalenterista.

Vinkki vauvoille ja vanhemmille: BabyKino Kallion kirjastossa. Elokuviin vauvan kanssa pääsee keskiviikkoisin klo 12 ja klo 14.30. BabyKinon oma ryhmä Facebookista löytyy täältä, ryhmässä esimerkiksi julkaistaan viikon elokuva ja äänestetään tulevasta ohjelmistosta. Lisätietoa löytyy myös BabyKinon fb-sivulta.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Leikkipuistojen tapahtumia löytyy nyt myös Helsingin kaupungin tapahtumakalenterista leikkipuistojen omien tiedotuskanavien lisäksi. Keskiviikon tapahtumia pääsee selaamaan täällä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Sirkuksen lumoa! Perhesirkusryhmä Stoassa lapsille ja aikuisille keskiviikkoisin 11.3.-29.4.2020 klo 9.15-10. Ikäsuositus 3–5-vuotiaille yhdessä oman aikuisen kanssa. Vapaa pääsy. Ilmoittautumiset ennakkoon, paikkoja rajoitetusti! 

Albertin olohuone on avoin kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille Kampissa. Avoinna keskiviikkoisin klo 9.30-15.

Kolme pientä porsasta-esitys nukketeatteri Sampossa keskiviikkona klo 10. Liput 12 €. Esitys sopii kaikenikäisille.

Fallkullan kotieläintila on avoinna keskiviikkoisin klo 10-18. Vapaa pääsy.

Ateneumin taidemuseon ilmaispäivä keskiviikkona klo 10-20.

Sirkuksen lumoa! Sirkusta taaperoille Stoassa keskiviikkoisin 11.3.-29.4.2020 klo 10.15-11. Ikäsuositus 0–2-vuotiaille ryömimisen tai kävelemisen aloittaneille yhdessä oman aikuisen kanssa. Vapaa pääsy. Ilmoittautumiset ennakkoon, paikkoja rajoitetusti!

Palomuseo Erottajan pelastusasemalla on avoinna keskiviikkoisin klo 12-16. Sisäänpääsymaksu 2 €, alle 15-vuotiaat maksutta. Lisätiedot museon sivuilta.

Lastentarhamuseo on avoinna keskiviikkoisin klo 12-19. Pieni sisäänpääsymaksu.

Keskiviikon kiireetön galleriapaja Vuotalon aulassa keskiviikkona klo 16-18.


TORSTAI 12.3.2020

Kirjastoissa tapahtuu

Satutuokiot ja lastentapahtumat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa torstain osalta löydät Helmet-tapahtumakalenterista.

Keskustakirjasto Oodin tapahtumat löytyvät Oodin omasta kalenterista.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Leikkipuistojen tapahtumia löytyy nyt myös Helsingin kaupungin tapahtumakalenterista leikkipuistojen omien tiedotuskanavien lisäksi. Torstain tapahtumia pääsee selaamaan täällä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Albertin olohuone on avoin kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille Kampissa. Avoinna torstaisin klo 9.30-15.

Kolme pientä porsasta-esitys nukketeatteri Sampossa torstaina klo 10. Liput 12 €. Esitys sopii kaikenikäisille.

Avoin studio taaperoille -työpajat (Open Studio for Toddlers Workshops) Kulttuurikeskus Caisassa torstaina klo 10-12. Pajat sopivat 1,5–3-vuotiaille lapsille yhdessä huoltajan kanssa. Työpajoissa voi piipahtaa tai viipyä pidempään. Ei ennakkoilmoittautumista, vapaa pääsy.

Kuvataideseikkailu lapsille ja aikuisille Kannelmäen nuorisotalon Värkkäämöllä torstaina klo 10-13. Pohjois-Helsingin kuvataidekoulun taidekurssille on vapaa pääsy. Lasten suositusikä on 3–6 vuotta ja osallistua voi joko vain yhdelle tai useammalle kerralle.

Fallkullan kotieläintila on avoinna torstaisin klo 10-18. Vapaa pääsy.

Perhepalloilu Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu torstaisin klo 16-17. Lapsille vapaa pääsy, aikuisilta Pallomyllyn kertamaksun (3,50 €). Todella helppoa ja matalan kynnyksen liikuntaa perheen pienimmille!

Espoo: Suomen suurin pienoisrautatie kauppakeskus Ainoan 2.kerroksessa on avoinna torstaisin klo 16-19. Vapaaehtoinen pääsymaksu. Lisätiedot Alppirautatieharrastajien sivuilta.

Perhehulinat Porolahden peruskoulussa torstaisin klo 17. Vapaa pääsy. Lisätiedot tapahtuman fb-sivulta.


PERJANTAI 13.3.2020

Kansainvälinen ilmastolakko

Kirjastoissa tapahtuu

Satutuokiot ja lastentapahtumat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa perjantain osalta löydät Helmet-tapahtumakalenterista.

Keskustakirjasto Oodin tapahtumat löytyvät Oodin omasta kalenterista.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Leikkipuistojen tapahtumia löytyy nyt myös Helsingin kaupungin tapahtumakalenterista leikkipuistojen omien tiedotuskanavien lisäksi. Perjantain tapahtumia pääsee selaamaan täällä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Albertin olohuone on avoin kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille Kampissa. Avoinna perjantaisin klo 9.30-15.

Naperokino Annantalossa perjantaina klo 10. Ikäsuositus: 0–3 v. aikuisen seurassa, myös vanhemmat lapset tervetulleita. Elokuviin on vapaa pääsy.

Kolme pientä porsasta-esitys nukketeatteri Sampossa perjantaina klo 10. Liput 12 €. Esitys sopii kaikenikäisille.

Lasten perjantait Alppilan kirkolla perjantaisin klo 10-12. Koko kevään ohjelma löytyy tapahtuman fb-sivuilta.

Fallkullan kotieläintila on avoinna perjantaisin klo 10-18. Vapaa pääsy.

Vantaa: Kaksikielinen Muumikonsertti Benny Törnroosin kanssa Kulttuuritalo Martinuksessa perjantaina klo 17.30. Liput: 20/15/12€, perhelippu 50€.


LAUANTAI 14.3.2020

Kirjastoissa tapahtuu

Satutuokiot ja lastentapahtumat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa lauantain osalta löydät Helmet-tapahtumakalenterista.

Keskustakirjasto Oodin tapahtumat löytyvät Oodin omasta kalenterista.

Tapahtumia ja menovinkkejä

PERUTTU Bravo! Kansainvälinen lasten- ja nuorten esittävän taiteen festivaalin ohjelmistoa nähdään kulttuurikeskuksissa ympäri kaupunkia 14.-22.3.2020. Osa ohjelmistosta vaatii ennakkoilmoittautumisen, osin maksullinen.

PERUTTU Liikuntahulinat Maunulan liikuntahallissa lauantai-aamuisin klo 9-10.30. Pääsymaksu aikuisilta 3.50 €, alle 9-vuotiaat hulisevat maksutta. Saapua voi oman aikataulun mukaan, rattaille löytyy tilaa aulasta ja oma lukko kannattaa pakata mukaan pukukaappia varten. Lue lisää Pienten Helsingin Helsinki liikkuu -jutusta.

Skeittikoulu vauvasta vaariin Kontulan skeittihallilla eli Luuppi Skatessa lauantaina klo 10-12. Kurssimaksu. Lisätiedot, ilmoittautumiset sekä kurssiajat Helriden sivuilla.

PERUTTU MLL Oulunkylän lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kevätkirppis Oulunkylän ala-asteella lauantaina klo 10-12.30.

PERUTTU Espoo: Suomen suurin pienoisrautatie kauppakeskus Ainoan 2.kerroksessa on avoinna lauantaisin klo 11-17. Vapaaehtoinen pääsymaksu. Lisätiedot Alppirautatieharrastajien sivuilta.

PERUTTU MLL:n suurkirppis Ruoholahden ala-asteella lauantaina klo 12-15.

PERUTTU Espoo: Tanssiteatteri Glims & Gloms: DJ Mölytoosa ja Mummu -esitys Lastenkulttuurikeskus Aurorassa lauantaina klo 13 sekä 15. Liput 6 €.

PERUTTU Bravo!-festivaalin avajaiset Keskustakirjasto Oodin 3. kerroksessa lauantaina klo 13-16. Vapaa pääsy.

Lauantaipaja Kiasmassa lauantaina klo 13-16. Museon sisäänpääsymaksu, alle 18-vuotiaat maksutta. Pajat sopivat yli 3-vuotiaille, aihe vaihtelee viikoittain.

Kolme pientä porsasta-esitys nukketeatteri Sampossa lauantaina klo 14. Liput 12 €. Esitys sopii kaikenikäisille.

Koko perheen lauantai Jääpuistossa klo 14-16.

Helsingin paikat -juttu on tylsien päivien pelastus lasten kanssa!


SUNNUNTAI 15.3.2020

Tapahtumia ja menovinkkejä

Keskustakirjasto Oodin tapahtumat löytyvät Oodin omasta kalenterista.

PERUTTU Bravo! Kansainvälinen lasten- ja nuorten esittävän taiteen festivaalin ohjelmistoa nähdään kulttuurikeskuksissa ympäri kaupunkia 14.-22.3.2020. Osa ohjelmistosta vaatii ennakkoilmoittautumisen, osin maksullinen.

PERUTTU Liikuntahulinat Liikuntamyllyssä Myllypurossa sunnuntai-aamuisin klo 9-10.45. Pääsymaksu aikuisilta 3.50 €, alle 9-vuotiaat hulisevat maksutta. Saapua voi oman aikataulun mukaan, rattaille löytyy tilaa aulasta ja oma lukko kannattaa pakata mukaan pukukaappia varten. Lue lisää Pienten Helsingin Helsinki liikkuu -jutusta.

PERUTTU MLL Lastenvaatekirpputori Pihlajanmäen ala-asteella sunnuntaina klo 10-13.

PERUTTU Espoo: Kirppis! MLL Leppävaaran Kevätkirppis Ruusutorpan koululla sunnuntaina klo 10-13.

Fallkullan kotieläintila on avoinna sunnuntaisin klo 10-15. Vapaa pääsy.

PERUTTU Bravo!-perhepäivä IIK! Annantalossa sunnuntaina klo 11-16. 

Palomuseo Erottajan pelastusasemalla on avoinna sunnuntaisin klo 12-16. Sisäänpääsymaksu 2 €, alle 15-vuotiaat maksutta. Lisätiedot museon sivuilta.

PERUTTU Bravo!-perhepäivä ja teatterin ja sirkuksen taikaa Malmitalossa sunnuntaina klo 13-15.

Iltasatutuokio keskustakirjasto Oodissa sunnuntaina klo 17.


Muista myös

PERUTTU Bravo! Kansainvälinen lasten- ja nuorten esittävän taiteen festivaalin ohjelmistoa nähdään kulttuurikeskuksissa ympäri kaupunkia 14.-22.3.2020. Osa ohjelmistosta vaatii ennakkoilmoittautumisen, osin maksullinen.

Näyttely: Kaikki kotona – näyttely arjen ja perheiden moninaisuudesta Annantalon taidegalleriassa 6.2.2020 – 14.5.2020 Annantalon aukioloaikojen mukaan.

Helsingin paikat -juttu on tylsien päivien pelastus lasten kanssa!


Pienten Helsinki -sovelluksena puhelimeen!

Pienten Helsinki toimii nyt myös PWA-sovelluksena. Voit asentaa Pienten Helsingin Android- tai iPhone-puhelimeesi yksinkertaisesti avaamalla sivun Chrome- tai Safari-selaimessa ja valitsemalla jakonapista Lisää aloitusnäytölle (”add to home screen”). PWA-sovellus eroaa perinteisestä sovelluksesta siten, että sitä ei tarvitse erikseen asentaa App Storesta, tai vastaavista. Käytännössä sisältö on täsmälleen sama kuin selaimessa, mutta sivu latautuu nopeammin.
Pienten Helsinki ei vaadi rekisteröintiä toimiakseen nyt, eikä koskaan.


Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on pienten-helsinki-logo.png
Seuraathan jo Pienten Helsinkiä?
Pienten Helsinki Facebookissa!
Pienten Helsinki Instagramissa!
Pienten Helsinki Twitterissä!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Real Cookie Bannerin evästelisäosa Wordpressiin