Bongaillaan!

Bongaillen läpi Helsingin

Julkaistu 30.7.2017, päivitetty 19.2.2019.

Junia, lentokoneita, raitiovaunuja, laivoja, traktoreitaita, nostureita… Näitä ja paljon muita kulkuneuvoja ja koneita voi bongailla Helsingissä!

Junia

Linnunlaulun sillalta aukeaa näkymä Helsingin rautatieaseman ratapihalle ja kaikki päärautatieasemalle saapuvat ja lähtevät junat kulkevat tämän sillan alta. Myös junien kulkua ohjaavia valoja ja muita laitteita saattaa sillalta näkyä. Linnunlaulussa kulkee mukava kävelyreitti ja matkaa voi jatkaa vaikka Töölönlahdelle tai Hakaniemen leikkipuistoon.

Linnunlaulun silta ylittää päärautatieaseman kaikki junaradat.

Höyryjunan voi nähdä aika ajoin (tarkemmat tiedot yhdistyksen sivuilta) päärautatieasemalla, kun höyryjunayhdistys järjestää mahdollisuuksia matkustaa höyryjuna Ukko-Pekalla.

Junamatkalle Kehäralle kannattaa lähteä, jos haluaa kokea juna-ajelun lisäksi maanalaisia juna-asemia sekä poiketa matkalla vaikka lentokentällä katsomassa lentokoneita jäämällä pois Lentoaseman juna-asemalla. Kehärata kulkee sananmukaisesti ympyrän, eli junaa ei ole pakko vaihtaa matkan aikana, jos lähtö- ja paluuasema ovat Päärautatieasema tai Pasila. Päärautatieasema on myös hyvä paikka katsella paikallaan seisovia junia, täällä tosin on usein paljon muitakin matkustajia, joten aivan rauhassa bongailu tuskin onnistuu.

Kehärata vie junalla lentokentälle.

Lentokoneita

Malmin sekä Helsinki-Vantaan lentoasemalla pääsee katselemaan lentokoneiden lähtöä ja laskuja.

Malmin lentokentällä toimiva DC-yhdistys ilmoittaa internesivuillaan DC-3 koneen lentoaikatauluja, jolloin kentällä voi nähdä tämän suuren koneen nousun. Malmin kentällä voi myös bongailla pienkoneita ja helikoptereita. Malmilla on lisäksi kahvila-ravintola vanhassa terminaalirakennuksessa, josta on avoin näkymä lentokentälle.

Helsinki-Vantaan lentoasema sijaitsee Vantaan puolella, mutta tänne pääsee Helsingistä kehärataa pitkin junalla tai lentokentälle vievillä busseilla Itäkeskuksesta tai keskustasta. Helsinki-Vantaan kentällä on kaikille avoin näköalaterassi lentokoneiden katselua varten. Terassi löytyy varsinaisen terminaalirakennuksen vierestä. Lisätiedot lentokentän näköalaterassista löytyvät Finavian sivuilta.

Helsinki-Vantaan lentokentän juna-asema.

Helsinki-Vantaan lentokentän ympäristössä on useita hyviä paikkoja nähdä nousevia ja laskeutuvia lentokoneita. Tunnetuin lienee Lemminkäisen kallio kentän rahtialueen läheisyydessä. Lisätietoa lentokentän ulkopuolisista paikoista koneiden bongailuun löytyy Finavian sivuilta. Näissä paikoissa kannattaa käyttää ainakin pienemmillä bongailijoilla kuulosuojaimia.

Vanhan Villatehtaan ympäristö Vantaan Viinikkalassa on hyvä paikka bongailla lentokoneita ulkoilun ohella. Hieno ulkoilualue Vantaanjoen rannalla sijaitsee lentoreitin alla ja täällä lentää ruuhkaisimpina aikoina muutamien minuuttien välein lentokoneita alueen yli. Alueella on lisäksi kahvila-ravintola.

Lentokoneita ja ilmailuun liittyvää materiaalia löytyy Ilmailumuseosta Vantaalta. Museoon on sisäänpääsymaksu, alle 7-vuotiaat maksutta.

Vanhempaa hävittäjälentokonetta pääsee ihmettelemaan Jätkäsaaressa Verkkokauppa.comin katolla, jonka näköalatasanteella on kaikkien ihmeteltävänä MiG-hävittäjä. Samalla aukeaa näkymä Länsisatamaan ja avomerelle laivojen bongailuun. Näköalatasanne on avoinna kaupan aukioloaikoina ja sinne on vapaa pääsy.

MiG-hävittäjän voi bongata Jätkäsaaresta.
Näköala Länsisatamaan Verkkokaupan näköalatasanteelta.

Raitiovaunuja

Ratikka-ajelu halki kaupungin maisemia katsellen on monelle pienelle myös elämys.

Ratikkamuseo Töölössä on raitiovaunujen bongailluun erittäin hyvä paikka. Täällä on esillä Helsingissä käytössä olleita vanhempia raitiovaunuja ja oheismateriaalia. Museo on auki joka päivä klo 11-17 ja sinne on vapaa pääsy.  Ratikkamuseon yhteydestä löytyy lastenhoitohuone ja vierestä Korjaamon kahvila.

Lisäksi kesäaikaan Helsingissä huristaa vanha historiallinen avoraitiovaunu lauantaisin ja sunnuntaisin. Liput matkalle maksavat kuusi euroa, 0-2-vuotiaat matkustavat sylissä maksutta. Lähtöpysäkki Havis Amandan patsaan luona Kauppatorilla. Lisätietoa historiallisesta ratikkamatkasta ja aikatauluista löytyy täältä.

Metro

Metromatka päästä päähän kestää noin 45 minuuttia Länsimetron aloitettua liikennöinti. Metromatkalla on paljon nähtävää ja koettava: rakennustyömaita aitiopaikalta ainakin Herttoniemessä ja Kalasatamassa, meren alitus metrolla matkaten Ruoholahdesta Lauttasaareen sekä Espoon uudet metroasemat. Matka oranssilla junalla maan alla, päällä, siltoja ylittäen ja meren alta sukeltaen kannattaa kokea, ellei se ole entuudestaan tuttu.

Työkoneita

Nostureiden bongailua voi harrastaa tällä hetkellä useissa Helsingin suurista työmaista: Kalasatamassa nostureita voi bongailla vaikka leikkipaikasta, Pasilassa on suuri työmaa keski-Pasilan alueella, Kruunuvuorenrantaa rakennetaan parhaillaan ja täällä voi työkoneiden lisäksi nähdä hienoja maisemia merelle ja Helsingin keskustaan päin sekä bongailla rannasta veneitä ja laivoja. Jätkäsaaressa ja Hietalahden rannassa voi nähdä tavallisten rakennusnostureiden lisäksi vanhoja satamanostureita.

Jätkäsaaren ja Hietalahden rannasta löytyy vanhoja satamanostureita.

Traktoreita löytyy ainakin useista pääkaupunkiseudun kotieläinpihoista sekä Viikissä Helsingin yliopiston koetiloilla. Huomaa kuitenkin, että Viikin alueella voi liikkua turvallisesti peltojen ohi vieviellä kävelyteillä.

Marraskuussa Helsingin Messukeskuksessa järjestettävät Elma-messut ovat työkoneiden bongarille erittäin hyvä kohde!

Vuosaaren satamassa löytyy paikkoja, joissa suuria satamanostureita sekä rahtilaivoja voi nähdä alueen ulkopuoleltakin. Ainakin sataman Horisontti-näköalatasanteelta aukeaa näkymä satamaan päin. Myös satama-alueen toisella laidalla Uutelan puolella ja pienvenesataman vierestä näkyy konttialueelle.

Talvista työkoneiden bongailua voi harrastaa esimerkiksi Rautatientorilla Jääpuistossa, jossa jääkone hoitaa kenttää muutaman tunnin välein. Lumisella ilmalla Helsingin katuja ja teitä hoitaa lukematon määrä erilaisia aurausautoja.

Laivoja

Kauppatorin ympäristössä sekä Länsisatamassa Jätkäsaaressa sijaitsevat Helsingin suuret matkustajasatamat. Täällä voi laivojen ohella nähdä muutakin satamaliikennettä ja rekkoja.
Kauppatorin vieressä sijaitsevasta SkyWheel Helsingistä voi bongailla laivoja ja muuta kaupungin vilinää yläilmoista (maksullinen).

SkyWheel Helsinki Kauppatorin laidalla.

Suuria jäämurtajia voi nähdä Katajanokan pohjoisrannalla, josta laivat pitävät kotisatamaansa. Vieressä on myös venepoliisin laituri. Katajanokan laivoja ja veneitä voit bongailla täällä.

Pohjoisrannassa Halkolaiturissa on usein vanhoja puupurjelaivoja kesäaikaan, joita pääsee ihailemaan lähietäisyydeltä. Purjehdusretkiä Helsingin edustalle järjestävät ainakin Helsingin Purjelaivakonttori sekä Tykkisluuppi Diana (maksullisia).

Vuosaaren satamasta lähtevät suuret rahtilaivat voi nähdä ainakin Horisontti-näköalatasanteelta.

Suomenlinnan lauttamatkalla pääsee seilaamaan itse lautalle ja samalla bongailemaan merellä kulkevia veneitä tai laivoja. Lautta kulkee suurten risteilylaivojen ohi. Suomenlinnassa Kustaanmiekan kapean salmen läpi kulkevat myös suuret risteilyalukset, jotka voi nähdä täällä todella läheltä. Tänne kannataa siis tehdä retki laivojen lähtö- tai tulo-aikaan.

Matka Suomenlinnnan talvella on jännittävä ja ainakin osin jäinen meri näyttää taas yhden puolen Helsingistä.

Suomenlinnassa on lisäksi suuri kuivatelakka, jossa voi bongailla tekakalla korjattavana olevia veneitä ja laivoja sekä talvisin täällä telakoituja aluksia. Suomenlinnasta löytyy myös vanha sukellusvene Vesikko. 

Suomenlinnan kuivatelakka.

Paloautoja ja poliiseja

Helsingin pelastuslaitoksen palomuseo Erottajan paloaseman yhteydessä esittelee paloasemien ja muun palokaluston historiaa. Täällä on esillä myös vanhempia paloautoja. Sijainti oikean pelastuslaitoksen rakennuksessa tuo oman lisänsä palomuseoretkeen. Museo on avoinna yleisölle keskiviikkoisin ja sunnuntaisin klo 12-16. Pieni sisäänpääsymaksu.
Palomuseoita löytyy myös muualta Suomesta, lisätietoa museoista löytyy täältä.

Monien tapahtumien ja kaupunginosapäivien yhteydessä on usein mahdollisuus päästä tutustumaan palo- ja poliisiautoihin.

Poliisiautoja – ja moottoripyöriä sekä muuta poliiseihin liittyvää pääsee varmasti bongailemaan Poliisin päivänä, jota vietetään vuosittain elokuussa. Lisätietoa Polisin päivästä löytyy täältä.

Ajele liikennekaupungissa

Helsingin kaupungin Liikennekaupungissa Nordenskiöldinkadulla pääsee harjoittelemaan liikennesääntöjä ja ajelemaan polkuautoilla liikennekaupunkiin. Lisätietoa Liikennekaupungista löytyy täältä.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Real Cookie Bannerin evästelisäosa Wordpressiin