Minne tällä viikolla? 21.-27.3.2022


Hei Pienten Helsingin ystävä ❤️

Olen päättänyt jatkaa kevään ajan Minne tällä viikolla -juttujen tekemistä, sillä tiedän niiden tuovan iloa lapsille yhdessä vietetyn ajan kautta. Koska lasten elämän normalisoiminen on nyt tärkeää, haluan tehdä tämän ja toivon sen myös auttavan vaikeuksissa ollutta kulttuurialaa. Juttujen tekeminen on ollut myös minulle tärkeää, olo on ollut tyhjä ilman näitä.

Jos haluat tukea työtäni, olen suunnattoman kiitollinen jokaisesta lahjoitetusta eurosta Unicefin kautta Ukrainan lapsille. Pienten Helsingin varainkeruusivun kautta voit tehdä pienenkin lahjoituksen.
Kiitos ❤️ jo tähän mennessä rahaa lahjoittaneille, yhdessä teemme jotain suurempaa.

Auttamaan pääset tästä


Mitä tehdä tai minne mennä lasten kanssa? Mitä lapsille sopivaa tekemistä löytyy Helsingistä tällä viikolla? Pienten Helsingin viikoittainen Minne tällä viikolla-sarja etsii menovinkkejä ja vinkkaa lapsiystävällisiä tapahtumia sekä tekemistä Helsingissä ja lähiseudulla. Kohderyhmänä sivustolla ovat lapsiperheet, joissa on alle kymmenenvuotiaita lapsia.

Jutun kansikuva Jätkäsaaren uudistetusta kirjastossa, jossa pääpaino on lasten ja nuorten kirjoissa ja viihtymisessä. Kirjastossa pääsee myös askartelemaan rauhankyyhkyjä omatoimisesti.


MAANANTAI 21.3.2022

Kirjastoissa tapahtuu

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat maanantaille löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Helsingin kaupungin leikkipuistoissa järjestetään aamupäivisin ohjelmaa perheille. Tarkemmin tiedot leikkipuistojen omilta sivuilta.

Vinkit parhaisiin leikkipaikoihin sekä uusimpien leikkipaikkojen esittely löytyvät Pienten Helsingistä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Albertin olohuone, ihana kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille Kampissa osoitteessa Albertinkatu 33. Albertin olohuoneen ovi on avoinna maanantaisin klo 9.30-14.

Kerrostumia – Liikenneviikko 21.-26.3.2022 Annantalon alakerran gallerissa.
Kerrostumia-näyttelyssä käynnistyy liikenneviikko ja sen aikana löydät tilasta autoja muita menopelejä. Näyttelytilassa pääsee huristelemaan sinne tehdyillä tieteippauksia pitkin. Ota oma auto mukaan tai lainaa tilasta. Avoinna näyttelyn aukioloaikoina.

Taideneuvola: Sateenkaarikalan kaverina
Taideneuvola 3-5-vuotiaille Maunulatalossa maanantaina klo 10-11.30. Myös perheen pienemmät, vauvat ja taaperot, voivat olla mukana kokemassa taideneuvolan tunnelmaa. Toiminta on maksutonta.

Taideneuvola: Valkoista, kylmää ja kovettuvaa
Taideneuvola 3-5-vuotiaille Annnatalossa maanantaisin klo 10-11.30 ja 12.30-14. Myös perheen pienemmät, vauvat ja taaperot, voivat olla mukana kokemassa taideneuvolan tunnelmaa. Toiminta on maksutonta.

Tuusula: Skidiviikko – lastenkulttuuriviikko Tuusulassa 21.3.-26.3.2022.

Näyttelyyn lasten kanssa

Näyttely: Pohjoismainen kirja-ahmatti ystävineen-näyttely 30.4.2022 saakka paikkana Pohjoismainen kulttuuripiste (Kaisaniemenkatu 9). Avoinna kulttuuripisteen aukioloaikojen mukaan. Vapaa pääsy.

Näyttely: ATTILAND-LEGO-maailma Malmitalossa 10.3.-2.4.2022. Näyttely on avoinna Malmitalon aukioloaikojen mukaisesti. Vapaa pääsy.

Näyttely / Espoo: Lastenkirjakuvituksianäyttely Hanasaaren kulttuurikeskuksessa 27.3.2022 saakka. Galleria on avoinna päivittäin klo 10-20. Vapaa pääsy.
Samalla reissulla kannattaa tutustua myös Hanasaaren taidepuistoon taideaarrejahdin kautta ja hyvällä säällä ulkoilla naapurissa Karhusaaressa.


TIISTAI 22.3.2022

Kirjastoissa tapahtuu

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat tiistaille löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Helsingin kaupungin leikkipuistoissa järjestetään aamupäivisin ohjelmaa perheille. Tarkemmin tiedot leikkipuistojen omilta sivuilta.

Vinkit parhaisiin leikkipaikoihin sekä uusimpien leikkipaikkojen esittely löytyvät Pienten Helsingistä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Tuusula: Skidiviikko – lastenkulttuuriviikko Tuusulassa 21.3.-26.3.2022.

Perhehulinat Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu tiistaisin klo 9.30-11.30 sekä klo 16-18 aina 28.4.2022 saakka.

Kerrostumia – Liikenneviikko 21.-26.3.2022 Annantalon alakerran gallerissa.
Kerrostumia-näyttelyssä käynnistyy liikenneviikko ja sen aikana löydät tilasta autoja muita menopelejä. Näyttelytilassa pääsee huristelemaan sinne tehdyillä tieteippauksia pitkin. Ota oma auto mukaan tai lainaa tilasta. Avoinna näyttelyn aukioloaikoina.

Lastentarhamuseo on avoinna tiistaisin klo 12-19. Pieni sisäänpääsymaksu.

Avoin studio taaperoille -työpajat (Open Studio for Toddlers Workshops) Kulttuurikeskus Caisassa tiistaisin klo 13.30-15.30. Pajat sopivat 1,5–3-vuotiaille lapsille yhdessä oman aikuisen kanssa. Ei ennakkoilmoittautumista, vapaa pääsy. Työpajoihin voi tulla koko ajaksi tai vain hetkeksi kerrallaan.

Lapsi- ja perhesirkusta Stoassa tiistaisin klo 16.30. Vapaa pääsy, pakollinen ennakkoilmoittautuminen.

Perhehulinat Sakarinmäen peruskoulussa Östersundomissa tiistaisin klo 17-18.30​ aina 26.4.2022 saakka. Perhehulinat tarjoaa omatoimista ja maksutonta liikuntaa perheille, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

HKO:n Juniorikonsertti Musiikkitalossa tiistaina klo 19. Liput alk. 5,50 €/ 9,50 €.

Näyttelyyn lasten kanssa

Näyttely: Pohjoismainen kirja-ahmatti ystävineen-näyttely 30.4.2022 saakka paikkana Pohjoismainen kulttuuripiste (Kaisaniemenkatu 9). Avoinna kulttuuripisteen aukioloaikojen mukaan. Vapaa pääsy.

Näyttely: ATTILAND-LEGO-maailma Malmitalossa 10.3.-2.4.2022. Näyttely on avoinna Malmitalon aukioloaikojen mukaisesti. Vapaa pääsy.

Näyttely/ Espoo: Lastenkirjakuvituksianäyttely Hanasaaren kulttuurikeskuksessa 27.3.2022 saakka. Galleria on avoinna päivittäin klo 10-20. Vapaa pääsy.
Samalla reissulla kannattaa tutustua myös Hanasaaren taidepuistoon taideaarrejahdin kautta ja hyvällä säällä ulkoilla naapurissa Karhusaaressa.


KESKIVIIKKO 23.3.2022

Kirjastoissa tapahtuu

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat keskiviikolle löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Vauvoille ja vanhemmille! BabyKino Kallion kirjastossa. Elokuviin vauvan kanssa pääsee keskiviikkoisin klo 12 ja klo 14.30. BabyKinon oma ryhmä Facebookista löytyy täältä, ryhmässä esimerkiksi julkaistaan viikon elokuva ja äänestetään tulevasta ohjelmistosta. Lisätietoa löytyy myös BabyKinon fb-sivulta.

Lasten kirjastoauto kurvailee ympäri kaupunkia ja pysähtyy eri kaupunginosissa useilla eri pysäkeillä.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Helsingin kaupungin leikkipuistoissa järjestetään aamupäivisin ohjelmaa perheille. Tarkemmin tiedot leikkipuistojen omilta sivuilta.

Vinkit parhaisiin leikkipaikoihin sekä uusimpien leikkipaikkojen esittely löytyvät Pienten Helsingistä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Albertin olohuone, kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille Kampissa osoitteessa Albertinkatu 33. Albertin olohuoneen ovi on avoinna keskiviikkoisin klo 9.30-15.

Tuusula: Skidiviikko – lastenkulttuuriviikko Tuusulassa 21.3.-26.3.2022.

Kerrostumia – Liikenneviikko 21.-26.3.2022 Annantalon alakerran gallerissa.
Kerrostumia-näyttelyssä käynnistyy liikenneviikko ja sen aikana löydät tilasta autoja muita menopelejä. Näyttelytilassa pääsee huristelemaan sinne tehdyillä tieteippauksia pitkin. Ota oma auto mukaan tai lainaa tilasta. Avoinna näyttelyn aukioloaikoina.

Palomuseo Erottajan pelastusasemalla on avoinna keskiviikkoisin klo 12-16. Pieni sisäänpääsymaksu.

Lastentarhamuseo on avoinna keskiviikkoisin klo 12-19. Pieni sisäänpääsymaksu.

Espoo: Suomen suurin pienoisrautatie Tapiolassa Länsituulen kauppakeskuksessa, on avoinna keskiviikkoisin klo 15.30-18. Tarkemmat ohjeet sijainnista löytyvät Alppirautatieharrastajien sivuilta.

Viittomakielinen tapahtuma: Koko perheen keväinen tapahtuma leikkipuisto Oravassa Herttoniemessä keskiviikkona klo 16.30-18.30. Tapahtuma on suunnattu erityisesti perheille, joissa on 4-9-vuotiailta kuulovammaisia tai kuuroja lapsia.

Näyttelyyn lasten kanssa

Näyttely: Pohjoismainen kirja-ahmatti ystävineen-näyttely 30.4.2022 saakka paikkana Pohjoismainen kulttuuripiste (Kaisaniemenkatu 9). Avoinna kulttuuripisteen aukioloaikojen mukaan. Vapaa pääsy.

Näyttely: ATTILAND-LEGO-maailma Malmitalossa 10.3.-2.4.2022. Näyttely on avoinna Malmitalon aukioloaikojen mukaisesti. Vapaa pääsy.

Näyttely/ Espoo: Lastenkirjakuvituksianäyttely Hanasaaren kulttuurikeskuksessa 27.3.2022 saakka. Galleria on avoinna päivittäin klo 10-20. Vapaa pääsy.
Samalla reissulla kannattaa tutustua myös Hanasaaren taidepuistoon taideaarrejahdin kautta ja hyvällä säällä ulkoilla naapurissa Karhusaaressa.


TORSTAI 24.3.2022

Kirjastoissa tapahtuu

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat torstaille löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Helsingin kaupungin leikkipuistoissa järjestetään aamupäivisin ohjelmaa perheille. Tarkemmin tiedot leikkipuistojen omilta sivuilta.

Vinkit parhaisiin leikkipaikoihin sekä uusimpien leikkipaikkojen esittely löytyvät Pienten Helsingistä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Ratikkamuseo Töölössä avaa ovensa taas 24.3.2022 pitkän tauon jälkeen uudistuneena. Vapaa pääsy.

Tuusula: Skidiviikko – lastenkulttuuriviikko Tuusulassa 21.3.-26.3.2022.

Kerrostumia – Liikenneviikko 21.-26.3.2022 Annantalon alakerran gallerissa.
Kerrostumia-näyttelyssä käynnistyy liikenneviikko ja sen aikana löydät tilasta autoja muita menopelejä. Näyttelytilassa pääsee huristelemaan sinne tehdyillä tieteippauksia pitkin. Ota oma auto mukaan tai lainaa tilasta. Avoinna näyttelyn aukioloaikoina.

Albertin olohuone, kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille Kampissa osoitteessa Albertinkatu 33. Albertin olohuoneen ovi on avoinna torstaisin klo 9.30-15.

Perhehulinat Talin liikuntapuiston jalkapallohallissa torstaisin klo 9.30-11 ajalla aina 28.4.2022 saakka. Perhehulinat tarjoaa omatoimista ja maksutonta liikuntaa perheille, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

Avoin studio taaperoille -työpajat (Open Studio for Toddlers Workshops) Kulttuurikeskus Caisassa torstaisin klo 10-12. Pajat sopivat 1,5–3-vuotiaille lapsille yhdessä oman aikuisen kanssa. Ei ennakkoilmoittautumista, vapaa pääsy. Työpajoihin voi tulla koko ajaksi tai vain hetkeksi kerrallaan.

Perhehulinat Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu torstaisin klo 16-17.

Näyttelyyn lasten kanssa

Näyttely: Pohjoismainen kirja-ahmatti ystävineen-näyttely 30.4.2022 saakka paikkana Pohjoismainen kulttuuripiste (Kaisaniemenkatu 9). Avoinna kulttuuripisteen aukioloaikojen mukaan. Vapaa pääsy.

Näyttely: ATTILAND-LEGO-maailma Malmitalossa 10.3.-2.4.2022. Näyttely on avoinna Malmitalon aukioloaikojen mukaisesti. Vapaa pääsy.

Näyttely/ Espoo: Lastenkirjakuvituksianäyttely Hanasaaren kulttuurikeskuksessa 27.3.2022 saakka. Galleria on avoinna päivittäin klo 10-20. Vapaa pääsy.
Samalla reissulla kannattaa tutustua myös Hanasaaren taidepuistoon taideaarrejahdin kautta ja hyvällä säällä ulkoilla naapurissa Karhusaaressa.


PERJANTAI 25.3.2022

Kirjastoissa tapahtuu

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat perjantaille löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Helsingin kaupungin leikkipuistoissa järjestetään aamupäivisin ohjelmaa perheille. Tarkemmin tiedot leikkipuistojen omilta sivuilta.

Vinkit parhaisiin leikkipaikoihin sekä uusimpien leikkipaikkojen esittely löytyvät Pienten Helsingistä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Ratikkamuseo Töölössä avaa ovensa taas 24.3.2022 pitkän tauon jälkeen uudistuneena. Vapaa pääsy.

Tuusula: Skidiviikko – lastenkulttuuriviikko Tuusulassa 21.3.-26.3.2022.

Kerrostumia – Liikenneviikko 21.-26.3.2022 Annantalon alakerran gallerissa.
Kerrostumia-näyttelyssä käynnistyy liikenneviikko ja sen aikana löydät tilasta autoja muita menopelejä. Näyttelytilassa pääsee huristelemaan sinne tehdyillä tieteippauksia pitkin. Ota oma auto mukaan tai lainaa tilasta. Avoinna näyttelyn aukioloaikoina.

Mosan kyläolkkarin avajaiset perjantaina klo 14-19.

Espoo: Suomen suurin pienoisrautatie Tapiolassa Länsituulen kauppakeskuksessa, on avoinna perjantaisin klo 15.30-18. Tarkemmat ohjeet sijainnista löytyvät Alppirautatieharrastajien sivuilta.

Pienten Suomi on Pienten Helsingin pikkusisko, joka vinkkaa tekemistä ja kokemista koko Suomessa. Mukana myös paljon vinkkejä lähiseudulle ja päiväretkiin sekä suuri parhaiden leikkipaikkojen listaus ympäri Suomen!

Näyttelyyn lasten kanssa

Näyttely: ATTILAND-LEGO-maailma Malmitalossa 10.3.-2.4.2022. Näyttely on avoinna Malmitalon aukioloaikojen mukaisesti. Vapaa pääsy.

Näyttely: Pohjoismainen kirja-ahmatti ystävineen-näyttely 30.4.2022 saakka paikkana Pohjoismainen kulttuuripiste (Kaisaniemenkatu 9). Avoinna kulttuuripisteen aukioloaikojen mukaan. Vapaa pääsy.

Näyttely/Espoo: Lastenkirjakuvituksianäyttely Hanasaaren kulttuurikeskuksessa 27.3.2022 saakka. Galleria on avoinna päivittäin klo 10-20. Vapaa pääsy.
Samalla reissulla kannattaa tutustua myös Hanasaaren taidepuistoon taideaarrejahdin kautta ja hyvällä säällä ulkoilla naapurissa Karhusaaressa.


LAUANTAI 26.3.2022

Earth Hour-päivä

Kirjastoissa tapahtuu

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat lauantaille löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Ratikkamuseo Töölössä avaa ovensa taas 24.3.2022 pitkän tauon jälkeen uudistuneena. Vapaa pääsy.

Tuusula: Skidiviikko – lastenkulttuuriviikko Tuusulassa 21.3.-26.3.2022.

Liikuntahulinat Maunulan liikuntahallissa lauantai-aamuisin klo 9-10.30. Pääsymaksu aikuisilta 3.50 €, alle 9-vuotiaat hulisevat maksutta. Saapua voi oman aikataulun mukaan, Maunulan liikuntahallissa pukukaapit toimivat euron kolikoilla.

Kerrostumia – Liikenneviikko 21.-26.3.2022 Annantalon alakerran gallerissa.
Kerrostumia-näyttelyssä käynnistyy liikenneviikko ja sen aikana löydät tilasta autoja muita menopelejä. Näyttelytilassa pääsee huristelemaan sinne tehdyillä tieteippauksia pitkin. Ota oma auto mukaan tai lainaa tilasta. Avoinna näyttelyn aukioloaikoina.

Roihuvuoren kirjamessuilla pientä ohjelmaa myös lapsille sekä lasten oma kirjastoauto paikalla. Vapaa pääsy.

Animaation lumoissa-perhepäivä Malmitalossa lauantaina klo 10-14. Vapaa pääsy.

Pikku Papun orkesteri Musiikkiteatteri Kapsäkissa lauantaina klo 10.30. Liput 14 € / 20 €.

Itä-Helsingin musiikkiopiston soitinpolkupäivä toimintakeskus Iiriksessä lauantai klo 10.30-14. Vapaa pääsy.

Espoo: Suomen suurin pienoisrautatie Tapiolassa Länsituulen kauppakeskuksessa, on avoinna lauantaina
klo 11-14 ja klo 15-18. Tarkemmat ohjeet sijainnista löytyvät Alppirautatieharrastajien sivuilta.

Lasten lauantai: Manga! Sarjakuvakeskuksessa (Laivalahden puistotie 7, Herttoniemenranta) lauantaina klo 12-15. Toiminta sopii kaikenikäisille lapsille, pienemmät osallistuvat aikuisen kanssa. Vapaa pääsy.

Earth Hour Ob­ser­va­to­riol­la -tapahtuma lauantaina klo 12-16. Maksullinen, mutta teemapäivänä kaksi lippua yhden hinnalla.

Espoo: Kevätkarkelot Lasten kulttuurikeskus Aurorassa Espoossa lauantaina klo 14-17. Vapaa pääsy, Mimmien konsertti maksullinen.

Kino Helios: Encanto (7) -elokuva Malmitalossa lauantaina klo 15. Liput 7,50 €.

Klaukkala: Maltti ja Valtti sekä Helsingin poliisisoittokunta suuressa aarrejahdissa Monikko-salissa lauantaina klo 15. Liput alk. 14 €.

Virtuaalitapahtuma: Urban Espoo: Lelukavereiden laulukerho verkkotapahtuma on katsottavissa maksutta 26.3.-8.4.2022.

Näyttelyyn lasten kanssa

Näyttely: Anne Vaskon kuvitusnäyttely: PAPERI JA SAKSET Kanneltalon galleriassa 26.3.-30.4.2022. Avoinna Kanneltalon aukioloaikojen mukaisesti. Vapaa pääsy.

Näyttely: ATTILAND-LEGO-maailma Malmitalossa 10.3.-2.4.2022. Näyttely on avoinna Malmitalon aukioloaikojen mukaisesti. Vapaa pääsy.

Näyttely: Pohjoismainen kirja-ahmatti ystävineen-näyttely 30.4.2022 saakka paikkana Pohjoismainen kulttuuripiste (Kaisaniemenkatu 9). Avoinna kulttuuripisteen aukioloaikojen mukaan. Vapaa pääsy.

Näyttely/ Espoo: Lastenkirjakuvituksianäyttely Hanasaaren kulttuurikeskuksessa 27.3.2022 saakka. Galleria on avoinna päivittäin klo 10-20. Vapaa pääsy.
Samalla reissulla kannattaa tutustua myös Hanasaaren taidepuistoon taideaarrejahdin kautta ja hyvällä säällä ulkoilla naapurissa Karhusaaressa.


SUNNUNTAI 27.2.2022

Kesäaika alkaa eli kelloja siirretään tunti eteenpäin

Tapahtumia ja menovinkkejä

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat sunnuntaille löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Ratikkamuseo Töölössä avaa ovensa taas 24.3.2022 pitkän tauon jälkeen uudistuneena. Vapaa pääsy.

Kevään viimeinen! Liikuntahulinat Liikuntamyllyssä Myllypurossa sunnuntai-aamuisin klo 9-10.45. Pääsymaksu aikuisilta 3.50 €, alle 9-vuotiaat hulisevat maksutta. Saapua voi oman aikataulun mukaan, rattaille löytyy tilaa aulasta ja oma lukko kannattaa pakata mukaan pukukaappia varten.

Palomuseo Erottajan pelastusasemalla on avoinna sunnuntaisin klo 12-16. Pieni sisäänpääsymaksu.

Virtuaalitapahtuma: Urban Espoo: Lelukavereiden laulukerho verkkotapahtuma on katsottavissa maksutta 26.3.-8.4.2022.

Vinkit parhaisiin leikkipaikoihin sekä uusimpien leikkipaikkojen esittely löytyvät Pienten Helsingistä.

Näyttelyyn lasten kanssa

Näyttely: Anne Vaskon kuvitusnäyttely: PAPERI JA SAKSET Kanneltalon galleriassa 26.3.-30.4.2022. Avoinna Kanneltalon aukioloaikojen mukaisesti. Vapaa pääsy.

Näyttely: ATTILAND-LEGO-maailma Malmitalossa 10.3.-2.4.2022. Näyttely on avoinna Malmitalon aukioloaikojen mukaisesti. Vapaa pääsy.

Näyttely/ Espoo: Lastenkirjakuvituksianäyttely Hanasaaren kulttuurikeskuksessa 27.3.2022 saakka. Galleria on avoinna päivittäin klo 10-20. Vapaa pääsy.
Samalla reissulla kannattaa tutustua myös Hanasaaren taidepuistoon taideaarrejahdin kautta ja hyvällä säällä ulkoilla naapurissa Karhusaaressa.


Pienten Helsinki -sovelluksena puhelimeen!

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on pienten-helsinki-logo.png
#pientenhelsinki

Seuraa Pienten Helsinkiä!
Pienten Helsinki Facebookissa
Pienten Helsinki Instagramissa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Real Cookie Bannerin evästelisäosa Wordpressiin