Pienenä Helsingin kattojen alla.
Pienenä Helsingin kattojen alla.
Mainos

Minne tällä viikolla? 25.6-1.7.2018

Kesämenoja Helsingissä

Päivitetty 29.6.2018

Mitä lapsille sopivaa tekemistä löytyy Helsingistä? Minne mennä pienten lasten kanssa viikonloppuna? Entä mitä keksiä sateisena päivänä? Pienten Helsingin viikoittainen sarja etsii menovinkkejä ja vinkkaa lapsiystävällisiä paikkoja Helsingissä ja lähiseudulla. Kohderyhmänä sivustolla ovat alle kouluikäiset lapset ja lapsiperheet.

Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, vuorossa on kesäkuun viimeisen viikon menoja ja heinäkuun alun tapahtumia sekä Pienten Helsingin 26. Minne tällä-juttu vuonna 2018.  Minne mennä -artikkeli ilmestyy viikoittain viimeistään maanantaisin ja vinkkaa mitä kaikkea kaupungissa tapahtuu lapsiperheille alle kouluikäisten lasten kanssa. Kesäkuun viimeisen viikon juttu vie tanssimaan leikkipuistoihin, meriseikkailulle sekä nukketeatteriin Helsingin kaupungin Talvipuutarhaan. Lasten kesäteatterikausi jatkuu myös vilkkaana.

Uutta Pienten Helsingissä: Illaksi kotiin -sarja vinkkaa mitä hyviä paikkoja tehdä päiväretkiä lasten kanssa. Sarjan kahdessa ensimmäisessä osassa seikkaillaan Lahdessä ja Itäisellä Uudellamaalla. Eläimiä kaupungissa -jutusta selviää, missä voi nähdä esimerkiksi kyyttöjä, karppeja, minipossuja, poroja tai kesyjä oravia. Myös tulevien kesätapahtumien listaa on päivitetty ja maanataina 25.6.2018 julkaistaan vihje uuden Puistopiilon luo. Puistopiiloja on ympäri kaupunkia alkavalla viikolla jo 23!

Pienten Helsigin taustatiimin aikoo tällä viikolla:

  • Käydä viimein Rikun kesäpiha leikkimässä ja ihailemassa leijuvia sateenvarjoja.
  • Etsiä kaksi puistopiiloa.
  • Ihmetellä Uutelan kanavan vesiputousta.
  • Syödä lounaan leikkipuistossa.
  • Seikkailla Suomenlinnassa.
  • Tehdä päiväretken lähiseudulle.

Uutta: Pienten Helsinki -sovelluksena puhelimeen!
Pienten Helsinki toimii nyt myös PWA-sovelluksena. Voit asentaa Pienten Helsingin Android- tai iPhone-puhelimeesi yksinkertaisesti avaamalla sivun Chrome- tai Safari-selaimessa ja valitsemalla jakonapista Lisää aloitusnäytölle (”add to home screen”). PWA-sovellus eroaa perinteisestä sovelluksesta siten, että sitä ei tarvitse erikseen asentaa App Storesta, tai vastaavista. Käytännössä sisältö on täsmälleen sama kuin selaimessa, mutta lataa teoriassa nopeammin.
Pienten Helsinki ei vaadi rekisteröintiä toimiakseen nyt, eikä koskaan. 

TOIVERisuja, ruusuja, kommentteja ja toiveita: kerro mitä mieltä olet Pienten Helsingistä!

Jutun kansikuva Matosaaresta Jollaksesta, josta aukeaa upea näköala Villinkiin ja Helsingin itäiseen saaristoon. Tulossa pian myös juttu retkestä Matosaareen.

Matosaaressa.
Matosaaressa.

Tiistai »Keskiviikko »Torstai »Perjantai »Lauantai »Sunnuntai »

MAANANTAI 25.6.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Pienten Helsingin kirjastovinkki Espooseen: Metrolla Ison Omenan kirjastoon Matinkylään! Metro vie Helsingistä suoraan Ison Omenan suureen kirjastoon ja mainiolle lastenosastolle, jossa on tilaa myös leikille. Metroasemalta kahdella hissillä ylös ja tulet suoraan kirjastoon!

Kirjastot palvelevat myös kesäkuukaisina, vaikka varsinaista järjestettyä ohjelmaa ei olisikaan. Lue esimerkiksi mitä kirjasto tarjoaa pienille sekä kirjavinkkejä kesäpuuhiin lasten kanssa.

Leikkipuistoissa tapahtuu:

Helsinki tarjoaa kaikille alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille maksuttoman lounaan leikkipuistoissa arkisin klo 12 koko kesäloman ajan. Mukaan tarvitaan oma lautanen, ruokailuvälineet ja juoma. Maanantaina leikkipuistoruokana on kalakeittoa. Katso koko kesän ruokalista ja allergiatiedot linkin takaa.

Helsingin leikkipuistojen kesäaukioloajat löytyvät täältä

Tanssitaiteilija Veera Lamberg pitää tanssityöpajoja Helsingin leikkipuistoissa kesä-elokuussa. Työpajoissa tutustutaan tanssin maailmaan mielikuvituksen ja musiikin mukana. Työpajoja on kaksi: Tanssiva taikalaatikko (TT) 0-6 -vuotiaille ja heidän perheilleen sekä Tanssiseikkailu Aarreliike (TA) kouluikäisille. Maanantaina tanssimaan pääsee leikkipuisto Kurkimäessä klo 13 (TT) ja  klo 14 (TA).

Perinneleikit kesäkiertueella leikkipuistoissa: Maanantaina leikkipuisto Kurranummessa klo 11-13.

Muut tapahtumat:

Helsingin kaupunginmuseo ja Lasten kaupunki avaavat kesäkaudella 4.6.2018 alkaen ovensa jo klo 9. Mainio leikkipaikka aamuvirkuille! Lue lisää museon sivuilta. Lasten kaupungissa on myös esillä 29.5.–31.8. kuvittaja Jenni Isotoffin tarinallinen taidenäyttely Unelma Mäykkynen & Helsinki.
Lasten kaupungissa on kesällä tarjolla tuttuun tapaan joka päivä pientä omatoimista paperiaskartelua lapsiperheille. Kesäkuussa 1.6. alkaen tehdään paperista citykettuketjuja ja muita koristeita, joissa on helsinkiläisiä eläimiä. Lisätiedot kaupunginmuseon sivuilta. Museo on avoinna myös maanantaisin ja sinne on aina vapaa pääsy.

Helsinki Piden Värikästä porukkaa -perhetapahtuma Narinkkatorilla maanantaina klo 15-18. Työmarkkinoiden keskusjärjestöt tempaisevat koko perheen tapahtumassa työelämän yhdenvertaisuuden puolesta. Värikästä ohjelmaa lapsille ja nuorille, esiintymässä esimerkiksi Mimi ja Kuku. Lisätietoa Helsinki Pirde -tapahtuman sivuilta.

VINKKI: Tunnetko Helsingin paikat? Tervesaari, saari Kruunuhaan ja Korkeasaaren välissä. Saareen on kävely-yhteys Pohjoisrannasta. Tervesaaressa on oma varsin kiva leikkipaikka sekä kesäteatteri, sen rannoilta voi ihmetellä Katajanokan jäämurtajia. Helppo ulkoilupaikka keskustan läheisyydessä. Lisää Helsingin paikkoja löytyy täältä.

Tervasaaressa.
Tervasaaressa.

TIISTAI 26.6.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Kirjastot palvelevat myös kesäkuukaisina, vaikka varsinaista järjestettyä ohjelmaa ei olisikaan. Lue esimerkiksi mitä kirjasto tarjoaa pienille sekä kirjavinkkejä kesäpuuhiin lasten kanssa.

Leikkipuistoissa tapahtuu:

Helsingin leikkipuistojen kesäaukioloajat löytyvät täältä

Helsinki tarjoaa kaikille alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille maksuttoman lounaan leikkipuistoissa arkisin klo 12 koko kesäloman ajan. Mukaan tarvitaan oma lautanen, ruokailuvälineet ja juoma. Tiistaina leikkipuistoruokana on pinaattikeittoa. Katso koko kesän ruokalista ja allergiatiedot linkin takaa. Kesäparkkiin on vapaa pääsy ja vain muutamaan pajaan vaaditaan ennakkoilmoittautuminen.

Tanssitaiteilija Veera Lamberg pitää tanssityöpajoja Helsingin leikkipuistoissa kesä-elokuussa. Työpajoissa tutustutaan tanssin maailmaan mielikuvituksen ja musiikin mukana. Työpajoja on kaksi: Tanssiva taikalaatikko (TT) 0-6 -vuotiaille ja heidän perheilleen sekä Tanssiseikkailu Aarreliike (TA) kouluikäisille. Tiistaina tanssimaan pääsee leikkipuisto Nurkassa klo 10 (TT) ja  10.30 (TA) sekä leikkipuisto Kiikussa klo 13 (vain TA).

Perinneleikit kesäkiertueella leikkipuistoissa: tiistaina leikkipuisto Kimmossa klo 11-13.

Muut tapahtumat:

Tammen tarina -nukketeatteriesitys Helsingin kaupungin Talvipuutarhan pihalla (sateella sattuessa sisätiloissa) tiistaina klo 11 ja klo 13. Esitys suositellaan 3-9 -vuotiaille ja sen kesto on noin 20 minuuttia. Esityksen tuottaa nukketeatteri Sytkyt. Vapaa pääsy.

VINKKI: Tunnetko Helsingin paikat? Arabianrannan asuinalueen taide: Arabianrannan asuinalueelta löytyy monia taideteoksia, joita voi bongailla seikkaillessa alueella. Esimerkiksi Ann Sundholmin Oasen (Keidas) on varmasti lasten mieleen: Kolme suurikokoista betonileijonaa nukkuu keskellä Jan-Magnus Janssonin aukiota. Lähellä myös kiva leikkipuisto Arabia, josta voi löytää puistopiilon, joka on avoinna koko kesän ja tarjoaa myös puistolounaan lapsille arkisin kesälomalla. Lisää Helsingin paikkoja löytyy täältä.


KESKIVIIKKO 27.6.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Kirjastot palvelevat myös kesäkuukaisina, vaikka varsinaista järjestettyä ohjelmaa ei olisikaan. Lue esimerkiksi mitä kirjasto tarjoaa pienille sekä kirjavinkkejä kesäpuuhiin lasten kanssa.

Leikkipuistoissa tapahtuu:

Helsingin leikkipuistojen kesäaukioloajat löytyvät täältä

Helsinki tarjoaa kaikille alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille maksuttoman lounaan leikkipuistoissa arkisin klo 12 koko kesäloman ajan. Mukaan tarvitaan oma lautanen, ruokailuvälineet ja juoma. Keskiviikkona leikkipuistoruokana on broilerimakkarapataa. Katso koko kesän ruokalista ja allergiatiedot linkin takaa.

Tanssitaiteilija Veera Lamberg pitää tanssityöpajoja Helsingin leikkipuistoissa kesä-elokuussa. Työpajoissa tutustutaan tanssin maailmaan mielikuvituksen ja musiikin mukana. Työpajoja on kaksi: Tanssiva taikalaatikko (TT) 0-6 -vuotiaille ja heidän perheilleen sekä Tanssiseikkailu Aarreliike (TA) kouluikäisille. Keskiviikkona tanssimaan pääsee leikkipuisto Filpuksessa klo 10 (TT) ja  11 (TA).

Perinneleikit kesäkiertueella leikkipuistoissa: Keskiviikkona leikkipuisto Kiikussa klo 11-13.

Muut tapahtumat:

Itiksen uuden perheiden tapahtumapaikan avajaisia vietetään Tallinnanaukiolla keskiviikkona klo 10-19. Lisätietoa kauppakeskus Itiksen sivuilta sekä Itiksen fb-sivulta.

Lasten meriseikkailu perhepurjehdus 27.6.-4.8.2018 keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin kello 12.30. Liput 25 € (aikuinen), 12 € (lapsi). Lisätietoa tapahtuman fb-sivulta.

Lastentarhamuseo on avoinna kesäkuussa keskiviikkona klo 12-18. Heinäkuussa museo lomailee.

NuoriEspa tuo Espan lavalle nuorten esityksiä ja nuorten oman ekokahvilan 27.-30.6.2018. Keskiviikkona esityksistä pääsee nauttimaan klo 15-19. Lue lisää Espan lavan ohjelmasta.

Kesäteatteriin: Puotilan Kartanon pihan teatterilavan valtaa Viiru-kissa ja ukko Pesonen, kun Viiru muuttaa -näytelmä nähdään Puotilan Kesäteatterin näyttämöllä. ​Ensi-ilta keskiviikkona 27.6.2018 klo 13. Liput 12 €. Lue lisää Puotilan kesäteatterin sivuilta.

A•lava open stage keskiviikkoisin klo 17-19. Tapahtuma on avoin yleisölle ja esiintyjille. Lavalle voi mennä esiintymään tai katsomaan muiden esityksiä. Lisätietoa Annantalon sivuilta.

Kesäteatteriin: Laajasalon Huvilateatteri esittää: Pekka Töpöhäntä. Kylämetsä ry:n kesäteatteri tuo näyttämölle Gösta Knutssonin Pekka Töpöhännän Laajasalossa. Esitys keskiviikkona klo 18. Liput 15 €, alle 2-vuotiaat maksutta. Lue lisää Kylämetsä ry:n fb-sivulta.

Vinkki Espooseen: Talomuseo Glimsin 4H -kotieläinpihan laidunvierailut jatkuvat keskiviikkoisin klo 15.30-16.30. Lue lisää talomuseon sivuilta. Vapaa pääsy.

VINKKI: Tunnetko Helsingin paikat? Stansvikin kartanon puistossa on Risto Räppääjä ja viileä Venla -elokuvasta tutut maisemat ja Elvi-tädin talo. Rantoja, nurmikenttiä, metsää ja vanhoja hienoja rakennuksia ja aivan niemen kärjessä kivinen saaristoranta. Kiva retkikohde koko perheelle! Alueella toimii ravintola Stansvik, joka tarjoilee lounasta seisovasta pöydästä huhtikuusta pitkälle syksyyn. Stansvikin viereen nousee yksi Helsingin uusista asuinalueista, Kruunuvuorenranta ja lähiseudulta löytyy muitakin hienoja paikkoja, kuten Öljysäiliö ja Kruunuvuoren kalliot, lampi ja vanhat kummitushuvilat. Nykyisin alueelle pääsee helposti myös HSL:n bussilla numero 88 Herttoniemen metroasemalta. Lisää Helsingin paikkoja löytyy täältä.


TORSTAI 28.6.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Kirjastot palvelevat myös kesäkuukaisina, vaikka varsinaista järjestettyä ohjelmaa ei olisikaan. Lue esimerkiksi mitä kirjasto tarjoaa pienille sekä kirjavinkkejä kesäpuuhiin lasten kanssa.

Leikkipuistoissa tapahtuu:

Helsingin leikkipuistojen kesäaukioloajat löytyvät täältä

Helsinki tarjoaa kaikille alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille maksuttoman lounaan leikkipuistoissa arkisin klo 12 koko kesäloman ajan. Mukaan tarvitaan oma lautanen, ruokailuvälineet ja juoma. Torstaina leikkipuistoruokana on ohrapuuroa ja mehukeittoa. Katso koko kesän ruokalista ja allergiatiedot linkin takaa.

Tanssitaiteilija Veera Lamberg pitää tanssityöpajoja Helsingin leikkipuistoissa kesä-elokuussa. Työpajoissa tutustutaan tanssin maailmaan mielikuvituksen ja musiikin mukana. Työpajoja on kaksi: Tanssiva taikalaatikko (TT) 0-6 -vuotiaille ja heidän perheilleen sekä Tanssiseikkailu Aarreliike (TA) kouluikäisille. Torstaina pienemmät perheineen tanssivat pääsee leikkipuisto Tullinpuomissa klo 10.30 (TT) ja kouluikäiset leikkipuisto Viirissä klo 13 (TA).

Perinneleikit kesäkiertueella leikkipuistoissa: Torstaina leikkipuisto Mäkitorpassa klo 11-13.

Muut tapahtumat:

Lasten meriseikkailu perhepurjehdus 27.6.-4.8.2018 keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin kello 12.30. Liput 25 € (aikuinen), 12 € (lapsi). Lisätietoa tapahtuman fb-sivulta.

Kesäteatteriin: Puotilan Kartanon pihan teatterilavan valtaa Viiru-kissa ja ukko Pesonen, kun Viiru muuttaa -näytelmä nähdään Puotilan Kesäteatterin näyttämöllä. ​Esitys torstaina klo 13. Liput 12 €. Lue lisää Puotilan kesäteatterin sivuilta.

NuoriEspa tuo Espan lavalle nuorten esityksiä ja nuorten oman ekokahvilan 27.-30.6.2018. Torstaina esityksistä pääsee nauttimaan klo 15-19. Lue lisää Espan lavan ohjelmasta.

Kesäteatteriin: Laajasalon Huvilateatteri esittää: Pekka Töpöhäntä. Kylämetsä ry:n kesäteatteri tuo näyttämölle Gösta Knutssonin Pekka Töpöhännän Laajasalossa. Esitys nähdään torstaina klo 18. Liput 15 €, alle 2-vuotiaat maksutta. Lue lisää Kylämetsä ry:n fb-sivulta. X

Vinkki Espooseen: Talomuseo Glimsin 4H -kotieläinpihan laidunvierailut jatkuvat torstaisin klo 15.30-16.30. Lue lisää talomuseon sivuilta. Vapaa pääsy.

VINKKI: Tunnetko Helsingin paikat? Viikin Arboretum löytyy Viikin ja Vanhankaupunginlahden välistä. Alueella paljon erilaisia puita ja tietoa puista ja luonnosta, polkuja ja teitä metsässä, lintutorneja ja eväsretkipaikkoja. Kiva tunnelma ja paljon ihmeteltävää, paahteisena kesäpäivänä myös hyviä varjopaikkoja. Lähipellolla laiduntavat kesäkuukausina Viikin tutkimustilan lehmät. Lisää Helsingin paikkoja löytyy täältä.


PERJANTAI 29.6.2018

Kirjastoissa tapahtuu: 

Kirjastot palvelevat myös kesäkuukaisina, vaikka varsinaista järjestettyä ohjelmaa ei olisikaan. Lue esimerkiksi mitä kirjasto tarjoaa pienille sekä kirjavinkkejä kesäpuuhiin lasten kanssa.

Leikkipuistoissa tapahtuu: 

Helsingin leikkipuistojen kesäaukioloajat löytyvät täältä

Helsinki tarjoaa kaikille alle 16-vuotiaille lapsille ja nuorille maksuttoman lounaan leikkipuistoissa arkisin klo 12 koko kesäloman ajan. Mukaan tarvitaan oma lautanen, ruokailuvälineet ja juoma. Perjantaina leikkipuistoruokana on jauheliharisottoa. Katso koko kesän ruokalista ja allergiatiedot linkin takaa.

Tanssitaiteilija Veera Lamberg pitää tanssityöpajoja Helsingin leikkipuistoissa kesä-elokuussa. Työpajoissa tutustutaan tanssin maailmaan mielikuvituksen ja musiikin mukana. Työpajoja on kaksi: Tanssiva taikalaatikko (TT) 0-6 -vuotiaille ja heidän perheilleen sekä Tanssiseikkailu Aarreliike (TA) kouluikäisille. Perjantaina tanssimaan pääsee leikkipuisto Mellunmäessä: koulukäisten tanssiseikkailut alkavat klo 10 ja klo 11.00, alle kouluikäiset tanssivat perheineen klo 13 ja klo 14.30.

Muut tapahtumat:

Lasten liikennekaupungissa vietetään avointa perhepäivää kesäkaudella perjantaisin ja sunnuntaisin klo 10-16, jolloin kaikenikäiset harjoittelevat liikennekaupungissa oman aikuisen ohjauksessa. Muina arkipäivinä ohjattua liikenneopetusta vuonna 2013 syntyneille ja sitä vanhemmille. Lue lisää Lasten liikennekaupungin sivuilta. Vapaa pääsy.

Vartioparaatien perinne jatkuu taas perjantaisin. Vartioparaatikulkue lähtee kello 12.30 Helsingin Senaatintorilta marssien Kauppatorin kautta päävartioon, sekä sieltä takaisin Esplanadia pitkin Kasarmitorille. Vartioparaatin jälkeen Espan lavalla järjestetään viihteellinen MIL-Espa -konsertti kello 14. Perjantaina 15.6. Vartioparaatin musiikista vastaa Puolustusvoimien varusmiessoittokunta. Lisätiedot tapahtuman fb-sivulta.

Kesäteatteriin: Puotilan Kartanon pihan teatterilavan valtaa Viiru-kissa ja ukko Pesonen, kun Viiru muuttaa -näytelmä nähdään Puotilan Kesäteatterin näyttämöllä. ​Esitys perjantaina klo 13. Liput 12 €. Lue lisää Puotilan kesäteatterin sivuilta.

NuoriEspa tuo Espan lavalle nuorten esityksiä ja nuorten oman ekokahvilan 27.-30.6.2018. Perjantaina esityksistä pääsee nauttimaan klo 16-20. Lue lisää Espan lavan ohjelmasta.

Kesäteatteriin: Taivallahden kesäteatterin lavalla nähdään Tiina ja Sinikka Nopolan Risto Räppääjä ja Pakastaja Elvi -näytelmä. Ennakkonäytös perjantaina 29.6.2018 klo 18. Liput 16 €. Lue lisää: Taivallahden kesäteatterin sivuilta.

VINKKI: Tunnetko Helsingin paikat? Sisä-Hattu on salasaari Lauttasaaren eteläkärjessä! Saari jonne voi kahlata ja jopa kävellä kuivin jaloin matalan veden aikaan. Kulkureitti on kivinen, joten vettä kestävät kengät tai kannattaa varata mukaan. Saariseikkailu Sisä-Hattuun ei välttämättä sovi aivan pienimmille, mutta isompien kanssa retki on mahtava kokemus. Saaren kallioilla hienoja kalliokaiverruksia ja sen ohi ajavat myös suuret risteilyalukset.
Lisää Helsingin paikkoja löytyy täältä.


LAUANTAI 30.6.2018

Muut tapahtumat:

Koko kaupungin grillijuhla Narinkkatorilla lauantaina klo 11.30-17. Lidl-ketjun Grillimaisteri-kiertue saapuu Helsinkiin ja tuo Narinkatorille myös lapsille sopivaa ohjelmaa: esimerkiksi klo 11.30 ja klo 15 lavalla esiintyy Ryhmä Hau. Lue lisää Lidlin sivuilta.

Asteroidipäivä Helsingin observatoriolla lauantaina klo 12-18. Monipuolista ohjelmaa koko perheelle. Lisätietoa päivän ohjelmasta voi lukea täältä. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

NuoriEspa tuo Espan lavalle nuorten esityksiä ja nuorten oman ekokahvilan 27.-30.6.2018. Lauantaina esityksistä pääsee nauttimaan klo 12-18. Lue lisää Espan lavan ohjelmasta.

Lasten meriseikkailu perhepurjehdus 27.6.-4.8.2018 keskiviikkoisin, torstaisin ja lauantaisin kello 12.30. Liput 25 € (aikuinen), 12 € (lapsi). Lisätietoa tapahtuman fb-sivulta.

Kesäteatteriin: Puotilan Kartanon pihan teatterilavan valtaa Viiru-kissa ja ukko Pesonen, kun Viiru muuttaa -näytelmä nähdään Puotilan Kesäteatterin näyttämöllä. ​Esitys lauantaina klo 13. Liput 12 €. Lue lisää Puotilan kesäteatterin sivuilta.

Kesäteatteriin: Laajasalon Huvilateatteri esittää: Pekka Töpöhäntä. Kylämetsä ry:n kesäteatteri tuo näyttämölle Gösta Knutssonin Pekka Töpöhännän Laajasalossa. Esitys nähdään lauantaina klo 15. Liput 15 €, alle 2-vuotiaat maksutta. Lue lisää Kylämetsä ry:n fb-sivulta.

Kesäteatteriin: Taivallahden kesäteatterin lavalla nähdään Tiina ja Sinikka Nopolan Risto Räppääjä ja Pakastaja Elvi -näytelmä. Ensi-iltanäytös lauantaina klo 18. Liput 16 €. Lue lisää: Taivallahden kesäteatterin sivuilta.

Muista myös: Puistopiilo-seikkailu jatkuu ympäri kaupunkia!

VINKKI: Tunnetko Helsingin paikat? Tullisaaren puisto on suuri, kunnostettu puistoalue Laajasalossa, jossa myös vanha lampi ja hienoja vanhoja rakennuksia. Hyviä onkipaikkoja, pieni mutta kiva leikkipuisto sekä tilaa juosta, leikkiä ja vaikka pelata palloa. Lisää Helsingin paikkoja löytyy täältä.


SUNNUNTAI 1.7.2018

Muut tapahtumat:

Avoimet puutarhat -tapahtuma ympäri Suomen kutsuu vierailulle erilaisiin puutarhaoihin. Mukana myös monta kohdetta Helsingissä. Lue lisää tapahtuman sivuilta.

Lasten liikennekaupungissa vietetään avointa perhepäivää kesäkaudella perjantaisin ja sunnuntaisin klo 10-16, jolloin kaikenikäiset harjoittelevat liikennekaupungissa oman aikuisen ohjauksessa. Muina arkipäivinä ohjattua liikenneopetusta vuonna 2013 syntyneille ja sitä vanhemmille. Lue lisää Lasten liikennekaupungin sivuilta. Vapaa pääsy.

Koko kaupungin grillijuhla ja Grillimaisteri-kisa huipentuvat finaaliin Narinkkatorilla sunnuntaina klo 12-20. Lidl-ketjun Grillimaisteri-kiertueen finaalissa on myös lapsille sopivaa ohjelmaa. Lue lisää Lidlin sivuilta.

Kesäteatteriin: Puotilan Kartanon pihan teatterilavan valtaa Viiru-kissa ja ukko Pesonen, kun Viiru muuttaa -näytelmä nähdään Puotilan Kesäteatterin näyttämöllä. ​Esitys sunnuntaina klo 13. Liput 12 €. Lue lisää Puotilan kesäteatterin sivuilta.

Kesäteatteriin: Tomppeli Tervasaaren kesäteatterissa sunnuntaina klo 15 ja klo 17. Liput 14 €, alle 2-vuotiaat maksutta, myös perhelippupaketteja. Lue lisää esityksestä teatterin omilta sivuilta.

Kesäteatteriin: Laajasalon Huvilateatteri esittää: Pekka Töpöhäntä. Kylämetsä ry:n kesäteatteri tuo näyttämölle Gösta Knutssonin Pekka Töpöhännän Laajasalossa. Esitys nähdään sunnuntaina klo 15. Liput 15 €, alle 2-vuotiaat maksutta. Lue lisää Kylämetsä ry:n fb-sivulta.

Muista myös: Puistopiilo-seikkailu jatkuu ympäri kaupunkia!

Vinkki Espooseen: Villa Elfvikin Seikkailujen metsä on koko perheen toiminnallinen luontoretki, jossa kuljetaan lasten ehdoilla. Ota retkelle mukaan pienet eväät ja pukeudu sään mukaan. Retki Elfvikin maisemissa sunnuntaina klo 10.30-12.30. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Lisätiedot Villa Elfvikin sivuilta.

VINKKI: Tunnetko Helsingin paikat? Ruusupuisto ja Meilahden arboretum ovat nyt täydessä kukassa! Meilahden arboretum ja ruusupuisto ovat hienoja paikkoja vierailla myös lasten kanssa. Lisää Helsingin paikkoja löytyy täältä.


Muista myös nämä:

Helsinki Pride:ssa on paljon ohjelmaa myös perheille, esimerkiksi perhekahviloita, vauvatreffejä ja konsertteja. Tapahtuman ohjelma löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Mustasaaren kesäsaaren säännöllinen lauttaliikenne alkoi 5.6.2018 ja saareen pääsee retkelle Taivallahden rannasta aina elokuuhun saakka. Lue lisää Mustasaaresta täältä. Mustasaari on avoinna juhannusaattona, suljettu 23.-24.6.2018.

Lasten liikennekaupungissa vietetään avointa perhepäivää kesäkaudella perjantaisin ja sunnuntaisin klo 10-16, jolloin kaikenikäiset harjoittelevat liikennekaupungissa oman aikuisen ohjauksessa. Muina arkipäivinä ohjattua liikenneopetusta vuonna 2013 syntyneille ja sitä vanhemmille. Lue lisää Lasten liikennekaupungin sivuilta. Vapaa pääsy. Liikennekaupunki on suljettu juhannusviikonloppuna!

Espan lavalla nähdään kesällä lähes päivittäin erilaisia konsertteja ja esityksiä. Lue lisää ja katso kesän konsettiohjelmisto Helsingin kulttuuritoimen sivuilta.

Fallkullan kotieläintila on avoinna koko kesän ajan päivittäin 26.5.-26.8. klo 10-15. Lue lisää tilan sivuilta. Myös Linnunradan leikkipuistoon Helsinkiin, talomuseo Glimsiin Espooseen sekä Katrinebergin kartanoon Vantaalle on saatu kesävieraiksi kotieläimiä!

Helsingin kaupunginmuseo ja Lasten kaupunki avaavat kesäkaudella 4.6.2018 alkaen ovensa jo klo 9. Mainio leikkipaikka aamuvirkuille! Lue lisää museon sivuilta. Lasten kaupungissa on myös esillä 29.5.–31.8. kuvittaja Jenni Isotoffin tarinallinen taidenäyttely Unelma Mäykkynen & Helsinki.
Lasten kaupungissa on kesällä tarjolla tuttuun tapaan joka päivä pientä omatoimista paperiaskartelua lapsiperheille. Kesäkuussa 1.6. alkaen tehdään paperista citykettuketjuja ja muita koristeita, joissa on helsinkiläisiä eläimiä. Lisätiedot kaupunginmuseon sivuilta.

Linnanmäen huvipuisto on avoinna päivittäin ja Lintsin lavalla nähdään ohjelmaa lähes päivittäin. Katso kesäkuun tarkemmat aukioloajat huvipuiston sivuilta.

Ajankohtaisia museovinkkejä Pienten Helsingin museokuulumisia -jutusta.


SEURAA PIENTEN HELSINKIÄ

Pienten Helsinki Facebookissa

Pienten Helsinki Instagramissa

Pienten Helsinki Twitterissä

Uutta: Pienten Helsinki -sovelluksena puhelimeen!

Pienten Helsinki toimii nyt myös PWA-sovelluksena. Voit asentaa Pienten Helsingin Android- tai iPhone-puhelimeesi yksinkertaisesti avaamalla sivun Chrome- tai Safari-selaimessa ja valitsemalla jakonapista Lisää aloitusnäytölle (”add to home screen”). PWA-sovellus eroaa perinteisestä sovelluksesta siten, että sitä ei tarvitse erikseen asentaa App Storesta, tai vastaavista. Käytännössä sisältö on täsmälleen sama kuin selaimessa, mutta lataa teoriassa nopeammin.
Pienten Helsinki ei vaadi rekisteröintiä toimiakseen nyt, eikä koskaan. 

 

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.