Ensimmäistä kertaa Oodissa
Juttu julkaistu ensimmäisen kerran joulukuussa 2018.
Kauan odotettu, Helsingin uusin helmi keskustakirjasto Oodi avasi ovensa 5.12.2018 ja kutsui kaikkia vauvasta vaariin ottamaan talon omakseen. Olimme odottaneet tätä tapahtumaa lasten kanssa kauan, ihmetelleet kesähelteillä Oodin kattoikkunoiden asentamista suurella nosturilla, miettineet millainen paikka tulee olemaan ja haaveilleet mitä kaikkea Oodi tulee tarjomaan. Ensivisiitti sattui perjantai-iltaan, jolloin avajaisten pahin ruuhka oli ohi ja saimme ihmetellä rauhassa uutuuttaan hohtavaa Oodia.
Oodi oli kieltämättä pysäyttävä, jotain ennen kokematonta, avointa ja kaikkien yhteistä. Ihmiset vaikuttivat vilpittömän onnellisilta, kirjastossa, perjantai-iltana. Kolmannen kerroksen kirjataivas oli itsessään jo niin upea, toisesta kerroksesta löytyy vaikka ja mitä ihmeteltävää ja paljon laitteita ja koneita, joista on varmasti iloa tulevaisuudessa. Jos et ole ennen nauttinut kirjastossa olosta, suosittelen käymään Oodissa.
Oodissa on helppo liikkua lasten ja rattaiden kanssa: tila on esteetön ja selkeä ja äänimaailma on miellyttävä.
Lasten ja nuorten osasto sijoittuu kolmannen kerroksen Töölönlahden päätyyn ja levittäytyy suuren maton ympärille sekä monien portaiden ja tasanteiden ylle. Kieltämättä kauhulla seurasin pienen taaperon innokasta kiipeilyä portaissa, mutta onneksi muutakin ihmeteltävää on paljon. Myös avajaisten jälkeen esille tulleita suunnittelun kukkasia on korjattu ja mm. parven kaiteita paranneltu lasten näkökulmasta. Paikalla oli kymmeniä perheitä leikkimässä, lukemassa ja vain viettämässä aikaa – superidyllistä, juuri sitä mitä Oodi voi parhammillaan olla.
Oodissa kirjat eivät meidän seurueen mielestä olleet ainakaan näin ensimmäisellä kerralla pääosassa, mutta uskon että tästä muodostuu oikein kiva tapa viettää aikaa lasten kanssa. Samalla jäin miettimään, ovatko kaikki kirjat edes vielä hyllyissä, sillä tyhjä tilaa oli reilusti.
Lastenosaston parven alta löytyy oranssi, salainen satuhuone, jossa tarkoituksena lienee lukea satuja ja rentoutua. Aikuinen nauttikin täällä löhöilystä, mutta lapsi näki huoneen toisin: huone on kuin suuri liukumäki lapsen silmin!
Lastenosaston parven alta löytyvät WC- ja lastenhoitotilat ja osaston sivusta vaunuparkki. Kolmannessa kerroksessa on myös pieni kahvila, joka on ollut harvinaista helsinkiläisissä kirjastoissa. Suurempi kahvila-ravintola löytyy Oodin ensimmäisestä kerroksesta. Oodi on esteetön ja sisällä voi liikkua rattaiden ja vaunujen kanssa. Vaunuille on parkkipaikka lastenosaston vieressä, mutta myös ensimmäiseen kerrooksen on järjestetty säilytystilaa rattaille.
Keskustakirjasto Oodissa toimii myös leikkipuisto Loru. Päivitys juttuun: Leikkipuisto Loru sai myöhemmin paremmat tilat ja toimii nyt Oodin kolmannessa kerroksessa Kirjataivaan pohjoispäädyn parvella. Järjestettyä ohjelmaa on arkisin, muuten vapaata oleskelua. Loru noudattaa Helsingin leikkipuistojen aukioloaikoja, eli ohjattua ohjelmaa on vain arkipäivisin. Tarkemmat ohjelmatiedot löytyvät Oodin sivuilta.
Vuonna 2022 Oodin ensimmäisen kerroksen parvelle avattiin myös nuorisotila.
Pienten Helsinki kiittää Oodia erityisesti pitkistä aukioloajoista, avoimuudesta, ennennäkemättömästä arkkitehtuurista sekä tietenkin lapsiystävällisyydestä. Viimein keskustassa on paikka, jonne voi huolletta poiketa lasten kanssa!
Tämä on ensimmäinen visiittimme Oodiin. Lupaan että tästä kuulette vielä lisää!
Ainiin! Koko talon läpi kulkevassa kierreportaikossa on taiteilija Otto Karvosen taideteos Omistuskirjoitus, johon kaikki saivat esittää sanoa joille kirjaston omistaisi. Löydätkö portaista omistuksen ”pienille”? Se on Pienten Helsingin tervehdys teille kaikille pienille ja pienten ystäville!
Keskustakirjasto Oodi
www.oodihelsinki.fi
Töölönlahdenkatu 4
00100 Helsinki
oodi@hel.fi
Puhelin: 09 310 85000
Pienten Helsinki Facebookissa Pienten Helsinki Instagramissa
3 ajatuksia aiheesta “Keskustakirjasto Oodi lasten silmin”
Hei, kyllä ainakin Rikhardinkadun kirjastossa oli aikanaan kahvila kellarikerroksessa.
Vauvojen kanssa liikkuvien on hyvä varautua siihen, ettei lastenvaunuissa nukkuvaa vauvaa saa viedä kirjaston lastenosastolle. Muualle kirjastossa kyllä pääsee..
Kiitos että olette rakentaneet oodin!