Mainos

Juhannus Helsingissä

Juhannus 2018 Helsingissä

Päivitetty 22.6.2018

Mitä tehdä tai minne mennä juhannuksen aikaan Helsingissä? Juhannuksena monet matkaavat maalle keskikesän viettoon ja hiljenevä Helsinki tuo oman viehätyksensä kaupunkijuhannuksen viettoon. Pienten Helsinki kokosi vinkit juhannuksen viettoon kaupungissa lasten kanssa. Vinkeissä on mukana niin tapahtumia kuin tekemistäkin keskikesän aikaan.

Jutun kansikuva: Seurasaaren hiipuva kokko juhannusaamun sarastaessa vuonna 1976. Kuvaaja Olavi Ahonen, Helsingin kaupunginmuseon arkisto. www.helsinkikuvia.fi

Minne tällä viikolla -artikkelissa vinkkejä juhannusviikon arkipäiville.

Tekemistä

Mitä tehdä juhannuksena Helsingissä?

Pienten Helsinki suosittelee: Juhannusaaton aamu kannattaa aloittaa Hakaniemen hallissa ja torilla keskikesän toritunnelmassa. Nauti juhannuspuurot Kahvisiskojen kojussa haitarimusiikin soidessa, osta juhlaherkkuja hallista ja torimyyjältä mansikoita sekä koivunoksia koristamaan kaupunkijuhanusta. Kaupunkijuhannuksen tunnelmaa!

Hiljainen Helsingin keskusta on jo itsessään elämys. Myös esimerkiksi Kaisaniemen Kasvitieteelliseen ulkopuutarhaan pääsee tutustumaan juhannuspyhinä joka päivä klo 9–20.

Korkeasaari on avoinna myös juhannuksena: juhannusaattona 22.6.2018 klo 10-17, juhannuspäivänä ja sunnuntaina 23.-24.6. klo 10-20. Lue lisää eläintarhan sivuilta. Korkeasaaren sisäänpääsymaksu.

Fallkullan kotieläintilan eläimiä pääsee rapsuttelemaan koko juhannuksen ajan päivittäin klo 10-15. Kotieläintilalle on vapaa pääsy

Linnanmäen huvipuisto kutsuu hurvittelemaan myös juhannuksena: juhannusaattona huvipuisto on avoinna klo 11-21, juhannuspäivänä ja sunnuntaina klo 11-22. Juhannusaattona Lintsi tarjoaa juhannustanssit, juhannuspäivänä ja sunnuntaina puistossa esiintyy Maddaleena.

Uimaan: Helsingin yleisillä uimarannoilla on aurinkoisella säälläkin hyvin tilaa juhannuksena. Myös Kumpulan ja Uimastadionin maauimalat ovat avoinna myös juhannuspyhinä (sisäänpääsymaksu).

Allas Sea Poolille pääsee saunomaan ja uimaan juhannuspyhinä. Luvassa ainakin juhannuskoivuja, musiikkia ja lämmintä vettä uimiseen. Alueella on myös lastenallas. Lisätietoa Allas Sea Poolin sivuilta. Sisäänpääsymaksu.

Helsingin saaret ovat erinomaisia päiväretkikohteita, vaikka iltaan asti ei jaksaisikaan seikkailla. Esimerkiksi Helsingin kaupungin omistamat Pihlajasaari ja Kaunissaari Sipoon puolella ovat kivoja päiväretkikohteita. Saarilla voi viipyä pidempäänkin, sillä Pihlajasaaressa saa telttailla viikonloppuisin ja Kaunissaaresta voi vuokrata mökin. Kaunissaaressa on myös yleisiä saunoja, lue lisää saaren sivulta. Muista myös esimerkiksi Vartiosaari (kesälampaita!) ja Isosaari. Saariin on vapaa pääsy, mutta kuljetuksesta peritään usein lauttamaksu.

Uutelan kota on avoinna juhannusaattona, juhannuspäivänä sekä sunnuntaina klo 12-18. Kotakummit pitävät tulta yllä, joten pakkaa eväät reppuun ja lähde koko perheen kanssa nauttimaan elävän tulen tunnelmasta. Lue lisää Uutelan kodan fb-sivulta.

Espoon upeat saaret ja rannat tarjoavat juhannuksen tunnelmaa ja tekemistä, lue Espoon kaupungin vinkit saaristojuhannuksen viettoon täältä.

Vantaan puolella esimerkiksi Tiedekeskus Heureka sekä Flamingo Spa -kylpylä ovat avoinna myös juhannuksena.

Tapahtumia

Keskikesän juhlia Helsingissä

Juhannusjuhlia leikkipuistoissa järjestetään juhannusviikolla useissa leikkipuistoissa. Leikkipuistojen tapahtumatiedot löytyvät leikkipuistojen sivuilta tai puistojen omilta fb-sivuilta.

Mustasaarien juhannusaatto on koko perheen juhla. Saunomista (pieni saunamaksu, huomaa ilmottautuminen), uimista sään salliessa, ruokaa ja paljon tekemistä ihanalla kesäsaarella. Mustasaaren kesäeläimet ovat myös lasten mieleen. Lautta saarelle lähtee Taivallahden rannasta (pieni lauttamaksu). Lisätietoa Mustasaaren juhannuksesta löytyy tapahtuman fb-sivulta. Mustasaari on suljettu 23.6.-25.6.2018.

Lapinlahden lähteellä järjestetään hyväntuulinen juhannustapahtuma kaiken ikäisille juhannusaattona 22.6.2018 klo 14-19. Tapahtumassaon myös ohjelmaa lapsille. Lisätietoa Lähteen juhannuksesta tapahtuman fb-sivulta.

Kivinokassa järjestettävä perinteinen juhannusjuhla uimarannan lähesiyydessä on lapsiystävällisen. Juhannustalkoot alkavat Kivikonokassa jo klo 12, juhlallisuudet klo 18.

Lauttasaaressa HKL:n kesämaja-alueella järjestetään perinteiset juhannusjuhlat perjantaina illansuussa. (tieto peräisin fb-ryhmmästä ja aiemmilta vuosilta, lisätietoa etsitään).

Monet siirtolapuutarhat järjestävät avoimia juhannusjuhlia. Esimerkiksi MarjaniemenTalin, Pakilan ja Kumpulan siirtopuutarhoissa juhlitaan.

Uutelan kota on avoinna juhannusaattona, juhannuspäivänä sekä sunnuntaina klo 12-18. Kotakummit pitävät tulta yllä, joten pakkaa eväät reppuun ja lähde koko perheen kanssa nauttimaan elävän tulen tunnelmasta. Lue lisää Uutelan kodan fb-sivulta.

Seurasaaren juhannusjuhlissa klo 16-01 paljon ohjelmaa ja perinteitä. Lue lisää Seurasaarisäätiön sivuilta. Sisäänpääsymaksu.

Juhannuspäivän tanssit Seurasaaren Antin aukiolla juhannuspäivänä lauantaina 23.6.2018 klo 14-16. Vapaa pääsy.

Seurasaarisäätiön juhannusviikon maksuttomat tapahtumat löytyvät säätiön sivuilta.

Espoon upeat saaret ja rannat tarjoavat juhannuksen tunnelmaa ja tekemistä, lue Espoon kaupungin vinkit saaristojuhannuksen viettoon täältä.

Espoossa Villa Elfvikin luontotalo on avoinna juhannuspäivänä ja sunnuntaina 24.6.2018 klo 10-16. Lisätietoa luontotalon sivuilta.

Vinkki Hyvinkäälle: Lasten Juhannustapahtuma Hyvinkään Yhden tähden tarinan hostellin alueella juhannusaattona klo 12-16. Vapaa pääsy, osa tapahtumapisteistä maksullisia. Lisätietoa tapahtuman fb-sivulta.

Vinkki Järvenpäähän: Koko perheen juhannusaaton juhla Vanhankylän kartanon alueella perjantaina klo 15-00.30. Ohjelmaa koko perheelle. Tapahtumaan on vapaa pääsy, bussikuljetus kyytiä tarvitseville Järvenpään linja-autoasemalta (maksullinen). Lisätietoa tapahtuman fb-sivulta.

Juhannuskokkoja Helsingissä

Huomaa, että kova tuuli saattaa estää kokkojen polttamisen tapahtumissa (tilanne 22.6.2018).

Lauttasaaren eteläkärjessä Särkiniemen mökkiläisten kokko kokkokalliolla syttyy klo 20. Läheisyydessä kahvila-ravintola Paseo on avoinna myös juhannuksena ja kiva leikkipaikka lapsille löytyy kahvilan ja uimarannan läheisyydestä.

Karjalaisen kulttuurin kesäkoti Villa Salmelan juhannusjuhlassa sytytetään myös lasten lasten kokko klo 20, suurempi kokko klo 21. Kesäkoti sijaitsee Jollaksessa.

Kaivopuiston rannan perinteinen kokko sytytetään klo 21.30.

Stansvikin kartanopuiston kokko Kruunuvuoressa sytytetään klo 22. Stansvikin kartanopuisto on muutenkin kiva paikka retkelle ja niemenkärjen rannoilla riittää ihmeteltävää ja upeita saaristomaisemia. Stansvikin alue on tuttu Risto Räppääjä ja Viilea Venla -elokuvasta.

Muista myös

Puistopiiloja voi etsiä myös juhannuksena.

Suomenlinnan lautat kuljettavat seikkailijoita myös juhannuksena, mutta osa saaren palveluista saattaa olla juhannuksen aikaan kiinni. Varaa siis mukaan eväitä ja nauti Suomenlinnan ainutlaatuisesta tunnelma ja seikkaile luolissa rauhassa.

Juhannuksena hiljenevä kaupunki on mitä mainioin paikka tutkia uusia paikkoja ja retkeillä mielenkiintoisissa kohteissa. Pienten Helsingin Helsingin paikat -artikkelista löytyy lisää paikkoja, jotka kannattaa kokea Helsingissä.

Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen ulkoilualueita löytyy kymmeniä lähellä Helsinkiä. Retkeily upeissa luontokohteissa on mainoa vaihtoehto mökkijuhannuksen viettoon. Avotulen teko on metsäpalovaroituksen vuoksi kielletty (tilanne 16.6.2018), joten tämä tulee huomioida retkieväitä pakattaessa.

Uutelan kota on avoinna juhannusaattona, juhannuspäivänä sekä sunnuntaina klo 12-18. Kotakummit pitävät tulta yllä, joten pakkaa eväät reppuun ja lähde koko perheen kanssa nauttimaan elävän tulen tunnelmasta.

Talosaaren ulkoilualue on kiva retkipaikka perheille. Alueelta aukeaa hienot saaristonäkymät, reitin alussa tapaa lähes varmasti hevosia Husön ratsastustalleilla ja eikä paikassa ole usein tungosta. Talosaaren pääreittiä pitkin pääsee kulkemaan helposti myös rattaiden kanssa.

Lammassaari ja Kuusiluoto vievät luonnonrauhaan keskellä kaupunkia. Lammassaareen pääsee enteettömästi myös rattaiden kanssa, mutta Kuusiluodon retkeä varten rattaat kannattaa jättää odottamaan Lammassaaren puolelle. Kuusiluodolla voi tavata saaressa vapaana liikkuvia lampaita, ihailla Helsinkiä, syödä eväitä sekä nauttia luonnosta.

Kuusiluodon lampaat syksyllä 2017.

Ihanaa keskikesän juhlaa!


SEURAA PIENTEN HELSINKIÄ

Pienten Helsinki Facebookissa

Pienten Helsinki Instagramissa

Pienten Helsinki Twitterissä

Uutta: Pienten Helsinki -sovelluksena puhelimeen!

Pienten Helsinki toimii nyt myös PWA-sovelluksena. Voit asentaa Pienten Helsingin Android- tai iPhone-puhelimeesi yksinkertaisesti avaamalla sivun Chrome- tai Safari-selaimessa ja valitsemalla jakonapista Lisää aloitusnäytölle (”add to home screen”). PWA-sovellus eroaa perinteisestä sovelluksesta siten, että sitä ei tarvitse erikseen asentaa App Storesta, tai vastaavista. Käytännössä sisältö on täsmälleen sama kuin selaimessa, mutta lataa teoriassa nopeammin.
Pienten Helsinki ei vaadi rekisteröintiä toimiakseen nyt, eikä koskaan. 

 

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.