Mainos

Lasten liikennekaupungin kesä 2025

Lasten liikennekaupungin toiminta jäi tauolle elokuussa 2024, kun liikennekaupungin viereinen rakennustyö keskeytti toiminnnan. Uusi liikennepuisto on tarkoitus avata Rastilassa syksyllä 2026. Tauon aikana kesällä 2025 lasten liikenneopetus jalkautuu leikkipuistoihin sekä Tattarisuon moottorihallille.

Lasten liikennekaupunki osoitteessa Auroranportti 2 on poisssa käytöstä lukuvuosina 2024–2026 alueen rakennustöiden vuoksi. Tämänhetkisen tiedon mukaan Helsingin toinen Lasten liikennekaupunki avautuu Rastilan leirintäalueen viereen syksyllä 2026 (ei vuonna 2025, kuten aiemmin uutisoitiin). Liikennekaupungin toiminnan on myös tarkoitus palata Auroranportille, joten tulevaiduussa Helsingissä on kaksi liikennepuistoa. Pienten Helsingin mielest hyvää on, että Helsinkiin saadaan toinen liikennekaupunki, mutta yli kahden vuoden tauko tuntuu lasten näkökulmasta väärältä. Muutenkin lapsille suunnatun kesätekemisen ja -tapahtumien määrä on vähentynyt vuosi vuodelta Helsingissä.

Liikennekaupunki järjestää kesällä pienimuotoista liikenneopetusta leikkipuistoissa (aikataulu alla) ja kutsuu myös polkuautoilemaan kesäkuussa maanantaisin Tattarisuon ulkoradalle.

Auroranportin liikennekaupunki on vapaassa käytössä omilla välineillä toistaikseksi, mutta huomioi viereisen suuren rakennustyömaan melu ja raskas liikenne etenkin arkipäivisin. 


Liikennekaupungin kesä leikkipuistoissa 2025

Lasten liikennekaupunki kiertää kesällä 2025 Helsingin kaupungin leikkipuistoissa seuraavan aikataulun mukaisesti. Tuokioihin voi osallistua oman aikataulun mukaan eikä niihin vaadita ennakkoilmoittautumista. Vapaa pääsy.

Tiistai 3.6.2025
Leikkipuisto Mellunmäki klo 9.30-11.30
Leikkipuisto Brahe klo 13.30-15.30

Keskiviikko 4.6.2025
Leikkipuisto Nurkka klo 9.30-11.30
Leikkipuisto Kurranummi klo 13.30-15.30

Torstai 5.6.2025
Leikkipuisto Trumpetti klo 9.30-11.30
Leikkipuisto Piika klo 13.30-15.30

Tiistai 10.6.2025
Leikkipuisto Intia klo 9.30-11.30
Leikkipuisto Lehdokki klo 13.30-15.30

Keskiviikko 11.6.2025
Leikkipuisto Laurinniitty klo 9.30-11.30
Leikkipuisto Ida klo 13.30-15.30

Maanantai 16.6.2025
Leikkipuisto Lahnalahti klo 9.30-11.30
Leikkipuisto Ruoholahti klo 13.30-15.30

Tiistai 17.6.2025
Leikkipuisto Rudolf klo 9.30-11.30
Leikkipuisto Tuorinniemi klo 13.30-15.30

Keskivikkko 18.6.2025
Leikkipuisto Viikkari klo 9.30-11.30
Leikkipuisto Linnunrata klo 13.30-15.30

Torstai 19.6.2025
Leikkipuisto Filpus klo 9.30-11.30

Tiistai 24.6.2025
Leikkipuisto Mustakivi klo 9.30-11.30
Leikkipuisto Lohikäärmepuisto klo 13.30-15.30

Keskiviikko 25.6.2025
Leikkipuisto Iso-Antti klo 9.30-11.30
Leikkipuisto Rusthollari klo 13.30-15.30

Torstai 26.6.2025
Leikkipuisto Mäkitorppa klo 9.30-11.30
Leikkipuisto Maunula klo 13.30-15.30


Polkuautoilua Tattarisuolla

Tattarisuon moottorihallin ULKOradalla (Tattarisuontie 30-32) pääsee ajelemaan polkuautoilla kesämaanantaisin alla olevan aikataulun mukaisesti. Tattarisuon moottorihallille pääsee kävelyetäisyydella bussuilla 553, 77 ja 69. Läheltä löytyy myös parkkipaikkoja. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista.
Päivitys 2.6.2025: Tattarisuon polkuautoilu toteutuu, asia varmistettu.

Maanantai 2.6.2025 klo 10-17
Maanantai 9.6.2025 klo 10-17
Maanantai 16.6.2025 klo 10-17
Maanantai 23.6.2025 klo 10-17
Maanantai 30.6.2025 klo 10-17


Pienten Helsingin Kesä Helsingissä -sarja

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on pienten-helsinki-logo.png
#pientenhelsinki

Seuraa Pienten Helsinkiä!
Pienten Helsinki Facebookissa
Pienten Helsinki Instagramissa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.