Mitä lapsille sopivaa tekemistä löytyy Helsingistä? Minne mennä lasten kanssa viikonloppuna? Entä mitä keksiä sateisena päivänä? Pienten Helsingin viikoittainen sarja etsii menovinkkejä ja vinkkaa lapsiystävällisiä tapahtumia Helsingissä ja lähiseudulla. Kohderyhmänä sivustolla ovat lapsiperheet, joissa on alle kouluikäisiä lapsia. Myös esimerkiksi päiväkodit seuraavat juttusarjaa ja poimivat ideoita.
Minne tällä viikolla -artikkeli jatkaa ilmestymistään hiukan muuttuneella konseptilla. Juttu listaa viikon tapahtumien kohokohtia ja viikon kiinnostavimpia menovinkkejä. Mukana myös nostoja Pienten Helsingin artikkeleista ja uutisia. Sivun tulevaisuus on hyvin avoinna. Jos haluat mainoksesi kohderyhmänsä erinomaisesti tavoittavalle sivulle, lue lisää täältä.
Perheiden kaupunkipolut: Neljä ensimmäistä Perheiden kaupunkipolkua on nyt julkaistu! Ensimmäiset kaupunkipolut vievät seikkailulle Helsinkiin: Haagaan, Pitäjänmäelle, Ruskeasuolle sekä Vuosaareen.
Perheiden kaupunkipolut on uudenlainen kaupunkimatkailukonsepti, joka vie tutkimusmatkalla uusiin paikkoihin ja näyttää kotikulmat uudessa valossa. Se myös haastaa miettimään, onko aina syytä matkustaa pitkälle kokeakseen jotain uutta ja ennennäkemätöntä. Kaupunkipolut on osa Heidi Säynätkarin restonomiopintojen opinnäytetyötä, joka toteutetaan yhteistyössä Pienten Helsingin kanssa. ”Ajatus kaupunkipoluista lähti omasta kiinnostuksesta kaupunkimatkailuun lasten kanssa, ja erityisesti halusta tutustua kaupunkeihin ydinkeskustojen ulkopuolella.”
Voit myös luoda oman polkusi ja jakaa sen muille seikkailijoille!
Lue lisää kaupunkipoluista ja lähde seikkailulle!
OmaStadi-äänestys on käynnissä koko lokakuun ja hyviä ehdotuksia on paljon. Pienten Helsinki suosittelee (itsekkäästi) tutustumaan ainakin Joukkorahoitusta hyville ideoille -ehdotukseen sekä leikkipaikan saamista kaupungin hienoimpaan puistoon ajavaan ehdotusta. Lisätietoa OmaStadista ja äänestyksestä löytyy kaupungin sivuilta.
MAANANTAI 14.10.2019
Kirjastoissa tapahtuu
Satutuokiot ja lastentapahtumat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa maanantain osalta löydät Helmet-tapahtumakalenterista.
Leikkipuistoissa tapahtuu
Leikkipuistojen tapahtumia löytyy nyt myös Helsingin kaupungin tapahtumakalenterista. Maanantain tapahtumia pääsee selaamaan täällä.
Tapahtumia ja menovinkkejä
Lue myös:
Vinkit syyslomaviikolle Helsinkiin
Vinkit syyslomaviikolle naapurikaupunkeihin
Lasten liikennekaupunki on avoinna perheille syyslomaviikolla maanantaista perjantaihin klo 9-15. Liikennekaupungissa pääsee oman aikuisen seurassa opettelemaan liikennesääntöjä ja kurvailemaan liikennepuistossa polkuautolla. Kurkkaa lisätietoa Liikennekaupungin fb-sivulta.
Albertin olohuone, avoin kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille Kampissa, on avoinna maanantaisin klo 9.30-15. Lue lisää Helsinki Mission sivuilta.
Espoo: Syysloma Lastenkulttuurikeskus Aurorassa: Siivoushulinat maanantaista perjantaina klo 10-13. Tarkemmat tiedot Auroran sivuilta.
Syysloman elokuvapäivä – Ilmainen elokuvatapahtuma Orionissa maanantaina klo 10-14. Lisätiedot tapahtuman fb-sivulta.
Fallkullan maatila on avoinna syyslomalla joka päivä maanantaista sunnuntaihin klo 10-15.
Syyslomapaja: Signen kulmilla Helsingin kaupunginmuseossa syyslomaviikolla maanantaista sunnuntaihin 14.-20.10. klo 12–15. Lue lisää museon sivuilta. Aina vapaa pääsy.
Hahmojen maailmat – avoin työpaja 4-6 vuotiaille oman aikuisen kanssa Annantalossa maanantaina klo 12.30-15.30. Työpajaan on vapaa pääsy. Lue lisää Annantalon sivuilta.
Maanantaisin avoinna olevia museoita ovat Helsingin kaupunginmuseo ja Lasten kaupunki, Amos Rex ja Päivälehden museo. Syyslomaviikolla myös Luontokeskus Haltia Espoossa on avoinna poikkeuksellisesti maanantaina.
Valokarnevaalit Linnamäellä 10.-20.10.2019.
Sirkus Finlandia Kaisaniemen kentällä 4.10.-3.11.2019. Lippujen hinnat ja lisätiedot löytyvät sirkuksen omilta sivuilta.
Näyttely: Vicar, eräs elämä lyijykynällä 3.-31.10.2019 Annantalossa. Mukana mm. Aku Ankka -piirroksia. Vapaa pääsy.
TIISTAI 15.10.2019
Kirjastoissa tapahtuu
Satutuokiot ja lastentapahtumat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa tiistain osalta löydät Helmet-tapahtumakalenterista.
Leikkipuistoissa tapahtuu
Leikkipuistojen tapahtumia löytyy nyt myös Helsingin kaupungin tapahtumakalenterista. Tiistain tapahtumia pääsee selaamaan täällä.
Tapahtumia ja menovinkkejä
Lue myös:
Vinkit syyslomaviikolle Helsinkiin
Vinkit syyslomaviikolle naapurikaupunkeihin
Lasten liikennekaupunki on avoinna perheille syyslomaviikolla maanantaista perjantaihin klo 9-15. Liikennekaupungissa pääsee oman aikuisen seurassa opettelemaan liikennesääntöjä ja kurvailemaan liikennepuistossa polkuautolla. Kurkkaa lisätietoa Liikennekaupungin fb-sivulta.
På svenska: Syyslomakonsertti: Robin Hund Vuotalossa tiistaina klo 10 (vapaa pääsy) ja klo 18 (liput 6 €). Lisätiedot Vuotalon sivuilta.
Espoo: Syysloma Lastenkulttuurikeskus Aurorassa: Siivoushulinat maanantaista perjantaina klo 10-13. Tarkemmat tiedot Auroran sivuilta.
Fallkullan maatila on avoinna syyslomalla joka päivä maanantaista sunnuntaihin klo 10-15.
Syyslomapaja: Signen kulmilla Helsingin kaupunginmuseossa syyslomaviikolla maanantaista sunnuntaihin 14.-20.10. klo 12–15. Lue lisää museon sivuilta. Aina vapaa pääsy.
Malmitalon syyslomaleffa: Onneli, Anneli ja nukutuskello (S) tiistaina klo 13. Elokuviin on vapaa pääsy. Lisätiedot Malmitalon sivuilta.
Avoin studio taaperoille -työpajat (Open Studio for Toddlers Workshops) tiistaina Kulttuurikeskus Caisassa klo 14. Pajat sopivat 1,5–3-vuotiaille lapsille yhdessä huoltajan kanssa. Työpajoihin voi tulla koko ajaksi tai vain hetkeksi kerrallaan. Ei ennakkoilmoittautumista, vapaa pääsy. Lisätiedot Caisan sivuilta.
På svenska:Syyslomakonsertti: Robin Hund Vuotalossa tiistaina klo 10 (vapaa pääsy) ja klo 18 (liput 6 €). Lisätiedot Vuotalon sivuilta.
Valokarnevaalit Linnamäellä 10.-20.10.2019.
Sirkus Finlandia Kaisaniemen kentällä 4.10.-3.11.2019. Lippujen hinnat ja lisätiedot löytyvät sirkuksen omilta sivuilta.
Näyttely: Vicar, eräs elämä lyijykynällä 3.-31.10.2019 Annantalossa. Mukana mm. Aku Ankka -piirroksia. Vapaa pääsy.
KESKIVIIKKO 16.10.2019
Kirjastoissa tapahtuu
Satutuokiot ja lastentapahtumat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa keskiviikon osalta löydät Helmet-tapahtumakalenterista.
Vinkki vauvoille ja vanhemmille: BabyKino Kallion kirjastossa. Elokuviin vauvan kanssa pääsee keskiviikkoisin klo 12 ja klo 14.30. BabyKinon oma ryhmä Facebookista löytyy täältä, ryhmässä esimerkiksi julkaistaan viikon elokuva ja äänestetään tulevasta ohjelmistosta. Lisätietoa löytyy myös BabyKinon fb-sivulta.
Leikkipuistoissa tapahtuu
Leikkipuistojen tapahtumia löytyy nyt myös Helsingin kaupungin tapahtumakalenterista. Keskiviikon tapahtumia pääsee selaamaan täällä.
Tapahtumia ja menovinkkejä
Lue myös:
Vinkit syyslomaviikolle Helsinkiin
Vinkit syyslomaviikolle naapurikaupunkeihin
Lasten liikennekaupunki on avoinna perheille syyslomaviikolla maanantaista perjantaihin klo 9-15. Liikennekaupungissa pääsee oman aikuisen seurassa opettelemaan liikennesääntöjä ja kurvailemaan liikennepuistossa polkuautolla. Kurkkaa lisätietoa Liikennekaupungin fb-sivulta.
Albertin olohuone, avoin kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille Kampissa, on avoinna keskiviikkoisin klo 9.30-17. Lue lisää Helsinki Mission sivuilta.
Espoo: Syysloma Lastenkulttuurikeskus Aurorassa: Siivoushulinat maanantaista perjantaina klo 10-13. Tarkemmat tiedot Auroran sivuilta.
Fallkullan maatila on avoinna syyslomalla joka päivä maanantaista sunnuntaihin klo 10-15.
Keskiviikkona 16.10.2019 Wihuri-päivän aikana Jenny ja Antti Wihurin rahasto tarjoaa jokaiselle kävijälle maksuttoman sisäänpääsyn Ateneumin, Kiasman ja Sinebrychoffin taidemuseon. Lisätiedot esimerkiksi Ateneumin sivuilta.
Syyslomapaja: Signen kulmilla Helsingin kaupunginmuseossa syyslomaviikolla maanantaista sunnuntaihin 14.-20.10. klo 12–15. Lue lisää museon sivuilta. Aina vapaa pääsy.
Palomuseo Erottajan pelastusasemalla on avoinna keskiviikkoisin klo 12-16. Sisäänpääsymaksu 2 €, alle 15-vuotiaat maksutta. Lisätiedot museon sivuilta.
Galleriatyöpaja Vuotalon galleriassa keskiviikkona klo 12-15. Lue lisää kaikenikäsille sopivasta työpajasta Vuotalon sivuilta.
Lastentarhamuseo on avoinna keskiviikkoisin klo 12-18. Pieni sisäänpääsymaksu.
Malmitalon syyslomaleffa: Räyhä-Ralf valloittaa internetin (K7) keskiviikkona klo 13. Elokuviin on vapaa pääsy. Lisätiedot Malmitalon sivuilta.
Musiikillisen makupala Vickan & Väinö on kaksikielinen lastenoopperasta Kaupunginmuseolla keskiviikkona klo 15.30. Vapaa pääsy. Lisätiedot museon sivuilta.
Valokarnevaalit Linnamäellä 10.-20.10.2019.
Sirkus Finlandia Kaisaniemen kentällä 4.10.-3.11.2019. Lippujen hinnat ja lisätiedot löytyvät sirkuksen omilta sivuilta.
Näyttely: Vicar, eräs elämä lyijykynällä 3.-31.10.2019 Annantalossa. Mukana mm. Aku Ankka -piirroksia. Vapaa pääsy.
TORSTAI 17.10.2019
Kirjastoissa tapahtuu
Satutuokiot ja lastentapahtumat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa torstain osalta löydät Helmet-tapahtumakalenterista.
Leikkipuistoissa tapahtuu
Leikkipuistojen tapahtumia löytyy nyt myös Helsingin kaupungin tapahtumakalenterista. Torstain tapahtumia pääsee selaamaan täällä.
Tapahtumia ja menovinkkejä
Lue myös:
Vinkit syyslomaviikolle Helsinkiin
Vinkit syyslomaviikolle naapurikaupunkeihin
Lasten liikennekaupunki on avoinna perheille syyslomaviikolla maanantaista perjantaihin klo 9-15. Liikennekaupungissa pääsee oman aikuisen seurassa opettelemaan liikennesääntöjä ja kurvailemaan liikennepuistossa polkuautolla. Kurkkaa lisätietoa Liikennekaupungin fb-sivulta.
Syyslomaleffa: Myyrä-maraton Vuotalossa torstaina klo 9.30. Lisätiedot Vuotalon sivuilta.
Vantaa: Pienten Taideaamu Lastenkulttuurikeskus Pessissä Vantaalla torstaisin klo 9.30 ja klo 10.30. Lisätiedot tapahtuman fb-sivuilta.
Albertin olohuone, avoin kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille Kampissa, on avoinna torstaisin klo 9.30-15. Lue lisää Helsinki Mission sivuilta.
Avoin studio taaperoille -työpajat (Open Studio for Toddlers Workshops) torstaina Kulttuurikeskus Caisassa klo 10. Pajat sopivat 1,5–3-vuotiaille lapsille yhdessä huoltajan kanssa. Työpajoihin voi tulla koko ajaksi tai vain hetkeksi kerrallaan. Ei ennakkoilmoittautumista, vapaa pääsy. Lisätiedot Caisan sivuilta.
Espoo: Syysloma Lastenkulttuurikeskus Aurorassa: Siivoushulinat maanantaista perjantaina klo 10-13. Tarkemmat tiedot Auroran sivuilta.
Fallkullan maatila on avoinna syyslomalla joka päivä maanantaista sunnuntaihin klo 10-15.
Syyslomapaja: Signen kulmilla Helsingin kaupunginmuseossa syyslomaviikolla maanantaista sunnuntaihin 14.-20.10. klo 12–15. Lue lisää museon sivuilta. Aina vapaa pääsy.
Galleriatyöpaja Vuotalon galleriassa torstaina klo 12-15. Lue lisää kaikenikäsille sopivasta työpajasta Vuotalon sivuilta.
Malmitalon syyslomaleffa: Lego 2 (K7) torstaina klo 13. Elokuviin on vapaa pääsy. Lisätiedot Malmitalon sivuilta.
Perhepalloilu Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu torstaisin klo 16-17. Lapsille vapaa pääsy, aikuisilta Pallomyllyn kertamaksun (3,50 €). Lue lisää Pienten Helsingin Helsinki liikkuu -jutusta.
Näyttely: Vicar, eräs elämä lyijykynällä 3.-31.10.2019 Annantalossa. Mukana mm. Aku Ankka -piirroksia. Vapaa pääsy.
Valokarnevaalit Linnamäellä 10.-20.10.2019.
Sirkus Finlandia Kaisaniemen kentällä 4.10.-3.11.2019. Lippujen hinnat ja lisätiedot löytyvät sirkuksen omilta sivuilta.
PERJANTAI 18.10.2019
Kirjastoissa tapahtuu
Satutuokiot ja lastentapahtumat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa perjantain osalta löydät Helmet-tapahtumakalenterista.
Leikkipuistoissa tapahtuu
Leikkipuistojen tapahtumia löytyy nyt myös Helsingin kaupungin tapahtumakalenterista. Perjantain tapahtumia pääsee selaamaan täällä.
Tapahtumia ja menovinkkejä
Lue myös:
Vinkit syyslomaviikolle Helsinkiin
Vinkit syyslomaviikolle naapurikaupunkeihin
Satupäivää vietetään ympäri maata torstaina 18.10.2018. Teemapäivän tapahtumat löytyvät Satupäivän sivuilta.
Lasten liikennekaupunki on avoinna perheille syyslomaviikolla maanantaista perjantaihin klo 9-15. Liikennekaupungissa pääsee oman aikuisen seurassa opettelemaan liikennesääntöjä ja kurvailemaan liikennepuistossa polkuautolla. Kurkkaa lisätietoa Liikennekaupungin fb-sivulta.
Albertin olohuone, avoin kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille Kampissa, on avoinna perjantaisin klo 9.30-15. Lue lisää Helsinki Mission sivuilta.
Naperokino Annantalossa perjantaina klo 10. Ikäsuositus: 0–3 v. aikuisen seurassa, myös vanhemmat lapset tervetulleita. Elokuviin on vapaa pääsy. Lisätiedot Annantalon sivuilta.
Espoo: Syysloma Lastenkulttuurikeskus Aurorassa: Siivoushulinat maanantaista perjantaina klo 10-13. Tarkemmat tiedot Auroran sivuilta.
Fallkullan maatila on avoinna syyslomalla joka päivä maanantaista sunnuntaihin klo 10-15.
Satupäivän ohjelmaa Annantalossa perjantaina klo 11-16.
Satupäivä Teatterimuseossa: Muodonmuutoksia – kun taika tapahtuu! perjantaina klo 11-16. Satupäivän kunniaksi museon sisäänpääsymaksu 1 €. Lisätiedot Teatterimuseon sivuilta.
Syyslomapaja: Signen kulmilla Helsingin kaupunginmuseossa syyslomaviikolla maanantaista sunnuntaihin 14.-20.10. klo 12–15. Lue lisää museon sivuilta. Aina vapaa pääsy.
Näyttely: Vicar, eräs elämä lyijykynällä 3.-31.10.2019 Annantalossa. Mukana mm. Aku Ankka -piirroksia. Vapaa pääsy.
Valokarnevaalit Linnamäellä 10.-20.10.2019.
Sirkus Finlandia Kaisaniemen kentällä 4.10.-3.11.2019. Lippujen hinnat ja lisätiedot löytyvät sirkuksen omilta sivuilta.
LAUANTAI 19.10.2019
Kirjastoissa tapahtuu
Satutuokiot ja lastentapahtumat pääkaupunkiseudun Helmet-kirjastoissa lauantain osalta löydät Helmet-tapahtumakalenterista.
Tapahtumia ja menovinkkejä
Lue myös:
Vinkit syyslomaviikolle Helsinkiin
Vinkit syyslomaviikolle naapurikaupunkeihin
Espoo: LauantaiPajatus: Hulvattomassa duunipäivässä tutustutaan lääkärin ammattiin. Lisätiedot kulttuurikeskuksen sivuilta.
Fallkullan maatila on avoinna syyslomalla joka päivä maanantaista sunnuntaihin klo 10-15.
Haltialan kotieläintila on käytännössä lähes aina auki. Piipahda moikkaamassa tilan kotieläimiä ja leikkimässä Haltialan leikkipaikalla.
Syyslomapaja: Signen kulmilla Helsingin kaupunginmuseossa syyslomaviikolla maanantaista sunnuntaihin 14.-20.10. klo 12–15. Lue lisää museon sivuilta. Aina vapaa pääsy.
Näyttely: Vicar, eräs elämä lyijykynällä 3.-31.10.2019 Annantalossa. Mukana mm. Aku Ankka -piirroksia. Vapaa pääsy.
Valokarnevaalit Linnamäellä 10.-20.10.2019.
Sirkus Finlandia Kaisaniemen kentällä 4.10.-3.11.2019. Lippujen hinnat ja lisätiedot löytyvät sirkuksen omilta sivuilta.
SUNNUNTAI 20.10.2019
Tapahtumia ja menovinkkejä
Lue myös:
Vinkit syyslomaviikolle Helsinkiin
Vinkit syyslomaviikolle naapurikaupunkeihin
Liikuntahulinat Liikuntamyllyssä Myllypurossa sunnuntai-aamuisin klo 9-10.45. Pääsymaksu aikuisilta 3.50 €, alle 9-vuotiaat hulisevat maksutta. Saapua voi oman aikataulun mukaan, rattaille löytyy tilaa aulasta ja oma lukko kannattaa pakata mukaan pukukaappia varten. Lue lisää Pienten Helsingin Helsinki liikkuu -jutusta.
Fallkullan maatila on avoinna syyslomalla joka päivä maanantaista sunnuntaihin klo 10-15.
Haltialan kotieläintila on käytännössä lähes aina auki. Piipahda moikkaamassa tilan kotieläimiä ja leikkimässä Haltialan leikkipaikalla.
Syyslomapaja: Signen kulmilla Helsingin kaupunginmuseossa syyslomaviikolla maanantaista sunnuntaihin 14.-20.10. klo 12–15. Lue lisää museon sivuilta. Aina vapaa pääsy.
Palomuseo Erottajan pelastusasemalla on avoinna sunnuntaisin klo 12-16. Sisäänpääsymaksu 2 €, alle 15-vuotiaat maksutta. Lisätiedot museon sivuilta.
Annantalon sunnuntaitreffit: Tulevaisuustreffit sunnuntaina klo 13-14.30. Sopii kaikenikäisille. Lisätiedot Annantalon sivulta.
Näyttely: Vicar, eräs elämä lyijykynällä 3.-31.10.2019 Annantalossa. Mukana mm. Aku Ankka -piirroksia. Vapaa pääsy.
Valokarnevaalit Linnamäellä 10.-20.10.2019.
Lintsin Valokarnevaalit huipentuvat ilotulitukseen sunnuntaina 20.10.2019 klo 21.50.
Sirkus Finlandia Kaisaniemen kentällä 4.10.-3.11.2019. Lippujen hinnat ja lisätiedot löytyvät sirkuksen omilta sivuilta.
Muista myös
Vinkit syyslomaviikolle Helsinkiin
Vinkit syyslomaviikolle naapurikaupunkeihin
Sirkus Finlandia Kaisaniemen kentällä 4.10.-3.11.2019. Lippujen hinnat ja lisätiedot löytyvät sirkuksen omilta sivuilta.
Valokarnevaalit Linnamäellä 10.-20.10.2019.
Näyttely: Vicar, eräs elämä lyijykynällä 3.-31.10.2019 Annantalossa. Mukana mm. Aku Ankka -piirroksia. Vapaa pääsy.
Helsingin paikat -juttu on tylsien päivien pelastus lasten kanssa!
Eläimiä kaupungissa -juttu kokoaa parhaat vinkit Helsingin ja lähialueiden parhaista paikoista nähdä kotieläimiä.
Pienten Helsinki -sovelluksena puhelimeen!
Pienten Helsinki toimii nyt myös PWA-sovelluksena. Voit asentaa Pienten Helsingin Android- tai iPhone-puhelimeesi yksinkertaisesti avaamalla sivun Chrome- tai Safari-selaimessa ja valitsemalla jakonapista Lisää aloitusnäytölle (”add to home screen”). PWA-sovellus eroaa perinteisestä sovelluksesta siten, että sitä ei tarvitse erikseen asentaa App Storesta, tai vastaavista. Käytännössä sisältö on täsmälleen sama kuin selaimessa, mutta sivu latautuu nopeammin.
Pienten Helsinki ei vaadi rekisteröintiä toimiakseen nyt, eikä koskaan.
Seuraa Pienten Helsinki:
Pienten Helsinki Facebookissa!
Pienten Helsinki Instagramissa!
Pienten Helsinki Twitterissä!Kuva