Lukijalle

Minulta on kysytty kuka olen ja kenen palkkalistoilla kirjoitan ja ylläpidän Pienten Helsinki -sivua.

Olen kahden pienen äiti, tällä hetkellä kotona lasteni kanssa. Tämä on minulle harratus ja omaa tekemistä arjen keskellä. Yksi syy lisää tutkia Helsinkiä lasteni kanssa vielä vähän enemmän.

Pienten Helsingin esiin nostamat tapahtumat ja menovinkit ovat kaikki sellaisia, joihin voisin mennä omien lasteni kanssa tai joissa olemme käyneet ja hyviksi havainneet. Sivuston tapahtumalistaus ei ole täydellinen, mutta se on huolella valittu ja seulottu kohderyhmää (alle kouluikäiset) ajatellen.
Kaikki sivuilla olevat kuvat ovat omia ja otettu retkiltä ympäri pääkaupunkiseutua, ellei toisin mainita.

Kirjoitan Pienten Helsinkiä rakkaudesta lastenkulttuuria kohtaan ja lasten vuoksi. Samalla toivon, että neljän vuoden kokemukseni lasten ehdoilla liikkumisesta olisi jollekin toiselle inspiraationa ja apuna miettiessään uskaltaako lasten kanssa lähteä jonnekin. Jos vinkit pelastavat edes yhden mökkihöperön vanhemman ja saavat hymyn yhden lapsen kasvoille, uskon onnistuneeni.

Toivon että sivusta on iloa lasten kanssa liikkuville ja vinkeistä apua arjessa.

-Mari

Ps. Pienten Helsingin sivuilla on kerrottu tarkemmin sivun tausta-ajatuksista.