Syysloma Helsingissä 2020

Mitä tehdä syyslomalla Helsingissä?

Helsingin kouluissa vietetään syyslomaa viikolla 42. Lomapäivien määrä vaihtelee: esimerkiksi suomenkielisissä kaupungin kouluissa lomaillaan pääsääntöisesti koko viikko, ruotsinkielisissä kouluissa vain muutama päivä. Syyslomaviikolla monet perhekerhot ja harrastukset lomailevat, mutta useat tahot myös järjestävät erityistä syyslomatekemistä ja ohjelmaa lapsille ja nuorille. 
Pienten Helsingin menovinkit syyslomalle on koottu pieniä ja heidän perheitään sekä alakouluikäisiä lapsia ajatellen.

Päiväkohtaiset menovinkit löydät Minne syyslomaviikolla-jutusta.


HUOM! Tarkastathan aina viimeisimmät tiedot ja ohjeistukset
järjestäjän sivuilta, myös äkilliset peruuntumiset ovat
mahdollisia johtuen vallitsevasta tilanteesta.


Eläimiä ja maatiloja

Fallkullan kotieläintilan ulkotilat ovat avoinna syyslomalla. Eläimet ulkoilevat sään salliessa yleensä noin kello 10-14.30. Fallkullan nuorten kahvila avoinna sunnuntaisin klo 10.30-14.

Haltialan tilan piha-alueella voi vierailla oman aikataulun mukaan, leikkiä ulkoleikkipaikalla ja grillata pihan grillissä omatoimisesti eväitä. Tilan eläimet ulkoilevat vielä lokakuussakin sään salliessa.

Korkeasaaren eläintarha on avoinna koko syyslomaviikon 10.-18.10.2020. Saaresta löytyy myös monta grillipaikkaa, lämmin kota eväiden syöntiä varten, karhulinnan vierestä toimiva sisätila eväiden syöntiin sekä hienoja leikkipaikkoja. Sisäänpääsymaksu.

Talvipuutarhassa pääsee ihailemaan kasvihuoneen altaassa uiskentelvia karppeja. Talvipuutarha on myös erinomainen eväsretkikohde.


Kirjastoon

Kaupunginkirjastot ympäri Helsinkiä tarjoavat syyslomalla tekemistä lapsille: satutuokioita, työpajoja sekä teemapäiviä.

Keskustakirjasto Oodissa sijaitsevassa leikkipuisto Lorussa tarjolla tekemistä kaikenikäisille lomalaisille. Huom. Osa ohjelmasta vaatii ennakkoilmoittautumisen.

Pohjoismainen kirjasto Kaisaniemenkadulla on avoinna myös syyslomaviikolla.


Leikkipuistot ja leikkipaikat

Osa Helsingin kaupungin leikkipuistoista on avoinna syyslomalla maanantaista perjantaihin klo 9-16 ja tarjoavat tekemistä ja ohjelmaa lapsiperheille ja koululaisille. Koululaisille järjestetään omaa tekemistä (ennakkoilmoittautuminen), perheille muuta syyslomaviikon ohjelmaa maantaista perjantaihin. Leikkipuistot tiedottavat syyslomaohjelmastaan kaupungin tapahtumakalenterissa sekä leikkipuistojen omilla Facebook-sivuilla.
Huom. Osa ohjelmasta vaatii ennakkoilmoittautumisen.

Keskustakirjasto Oodissa sijaitsevassa leikkipuisto Lorussa tarjolla tekemistä kaikenikäisille lomalaisille. Huom. Osa ohjelmasta vaatii ennakkoilmoittautumisen.

Helsingistä löytyy satoja leikkipaikkoja, jotka ovat aina auki. Kaikki leikkipaikat löytyvät karttapalvelun avulla täältä.

Muista myös Pienten Helsingin Suuri leikkipaikkajuttu!


Lastenkulttuuria

Helsingin kaupungin kulttuurikeskukset

Annantalossa järjestetään syyslomaviikolla mm. suunnistusta perheille, Muumi-sanataidepajoja sekä juhlitaan Satupäivää.

Näyttely: Poikkipolkuja ekologiaan-näyttely Annantalon Taidegalleriassa 31.1.2021 saakka. Avoinna Annantalon aukioloaikojen mukaan.

Malmitalon syyslomaleffoina nähdään Paddington 2 (K7) tiistaina 13.10.2020 klo 13, Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (S) keskiviikkona 14.10.2020 klo 13 ja Frozen 2 (K7) torstaina 15.10.2020 klo 10 ja klo 13. Osallistuminen vaatii ennakkoilmoittautumisen. Vapaa pääsy.

Vuotalossa on tarjolla monenlaista tekemistä syyslomaviikolla. Myö ruotsinkielistä ohjelmaa.

Kulttuurikeskus Stoassa vietetään syyslomaviikolla Africa in East Helsinki – teemaviikkoa.

Syyslomalla suunnistamaan Kulttuurikeskusten piha-alueille! Suunnistus on suunnattu lapsille ja perheille. Karttoja ja tuloskortteja omatoimiseen suunnistamiseen jaetaan kulttuurikeskusten auloissa sekä EasySport toiminnan nettisivuilta. Suunnistamaan pääsee Annantalolla, Kanneltalolla, Stoassa sekä Vuotalossa koko syyslomaviikon ajan (viikko 42). Vapaa pääsy.

Sirkukseen

Sirkus Finlandia Kaisaniemen kentällä 1.11.2020 saakka. Maksullinen.

Elokuviin

Malmitalon syyslomaleffoina nähdään Paddington 2 (K7) tiistaina 13.10.2020 klo 13, Heinähattu, Vilttitossu ja ärhäkkä koululainen (S) keskiviikkona 14.10.2020 klo 13 ja Frozen 2 (K7) torstaina 15.10.2020 klo 10 ja klo 13. Osallistuminen vaatii ennakkoilmoittautumisen. Vapaa pääsy.

Espoo: Lasten syyslomaleffa: Vaahteranmäen Eemeli -elokuva Lasten kulttuurikeskus Aurorassa tiistaina klo 14. Vapaa pääsy.

Espoo: Lasten syyslomaleffa: Dumbo live-action (K7)Lasten kulttuurikeskus Aurorassa keskiviikkona klo 14. Vapaa pääsy.

Espoo: Lasten syyslomaleffa: Zootropolis – eläinten kaupunki -elokuva (K7) Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa torstaina klo 14. Vapaa pääsy.

Konserttiin

Robin Hund & Hans Glada Orkester -konsertti Stoassa keskiviikkona klo 14. Vapaa pääsy.

Robin Hund & Hans Glada Orkester -konsertti Vuotalossa torstaina klo 14. Vapaa pääsy.

Muuta tekemistä

Lasten liikennekaupunki on avoinna perheille syyslomaviikolla maanantaista perjantaihin klo 9-15. Liikennekaupungissa pääsee oman aikuisen seurassa opettelemaan liikennesääntöjä ja kurvailemaan liikennepuistossa polkuautolla.

Satuseinä Musiikkitalon alalämpiössä 10.10.-10.11.2020. Vapaa pääsy.


Pienten Helsingin Helsingin paikat -jutusta löytyy yli 120 vinkkiä tekemiseen ympäri kaupunkia.

Perinteisiä Linnanmäen Valokarnevaaleja ei järjestetä tänä vuonna.


Poikkea museossa

Luonnontieteellinen museo, Kaisaniemen kasviteteellinen puutarha, Amos Rex, HAM Helsinki, Päivälehdenmuseo, Kaupunginmuseo, Teatterimuseo, Kansallismuseo, Palomuseo, Ratikkamuseo, Tekniikan museo… Vaihtoehtoja museovierailulle lasten kanssa on useita. Pienten Helsingin Museokaverini ja minä -sarja vie museoseikkailuille lasten kanssa. Huomaa, että useat museot ovat kiinni maanantaisin, mutta ainakin Päivälehdemuseo, Kaupunginmuseo ja Amos Rex ovat avoinna myös maanantaisin (Amos Rex suljettu tiistaisin!).

Museoiden syyslomaviikko

Päivälehden museossa on esillä Seitsemän koiraveljestä -näyttely 1.6.-31.12.2020. Vapaa pääsy, avoinna myös maanantaisin.

Kansallismuseossa seikkaillaan syyslomaviikolla Muumien jalanjäljissä. Museon sisäänpääsymaksu.

Luonnontieteellinen museo on avoinna normaalista. Museon sisäänpääsymaksu.

Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha on avoinna normaalista. Ulkopuutarhaan vapaa pääsy, kasvihuoneisiin sisäänpääsymaksu.

Lastentarhamuseo Sörnäisissä on avoinna syyslomaviikon tiistaina klo 12-15 ja keskiviikkona klo 12-19. Pieni sisäänpääsymaksu.

Palomuseo on avoinna syyslomaviikolla keskiviikkona ja sunnuntaina klo 12-16. Erottajan pelastusasemalla sijaitsevan museon on pieni sisäänpääsymaksu.

Hotelli- ja ravintolamuseo Kaapelitehtaalla on syyslomaviikolla avoinna normaalisti. Omatoiminen kuvasuunnistus lapsille. Museon sisäänpääsymaksu.

Teatterimuseossa Kaapelitehtaalla on avautunut juuri uutuusnäyttely Tarpeisto pääroolissa. Museon sisäänpääsymaksu.

Helsingin kaupunginmuseon syyslomapajassa tehdään vanhan ajan selfie maanantaista sunnuntaihin 12.-18.10.2020. Pajoja järjestetään tasatunnein klo 12, klo 13 ja klo 14. Työpajaan mahtuu 10 henkilöä kerrallaan. Ilmoittaudu nimilistaan museon infossa. Aina vapaa pääsy.
Huom. Lasten kaupunki on edelleen suljettu johtuen poikkeusajasta.

Ratikkamuseo Töölössä on avoinna päivittäin klo 11-17. Vapaa pääsy.

Tekniikan museossa Vanhankaupunginlahdella tarjolla syyslomaviikolla video-ohjattua omatoimista askartelua Kummituksen keksintökoje-näyttelyssä. Museon sisäänpääsymaksu.

Lelumuseo Hevosenkenkä Espoossa tarjoaa myös syyslomatekemistä. Museon sisäänpääsymaksu.


Liikkumaan

Perhehulinat sekä perhepalloilut järjestetään normaalisti myös syyslomaviikolla. Päiväkohtaiset liikuntamenovinkit löydät Minne syyslomaviikolla -jutusta.

Uimaa pääsee normaalisti Helsingin uimahalleissa. Sisäänpääsymaksu.

Kontulan Skeittipuisto sekä kauppakeskus Redistä löytyvä skeitti- ja skuuttihalli ovat avoinna myös syyslomalla. Vapaa pääsy.

Maksuttomat yleisöluisteluvuorojen aikataulu löytyy Helsinki liikkuu -sivulta. Espoon jäähallien yleisöluisteluvuorot löytyvät Espoon kaupungin sivuilta.

Kivikon hiihtohalli on avannut ovensa kaikenikäisille hiihtäjille. Sisäänpääsymaksu.


Retkeile Helsingissä

Lähde ruskaretkelle! Helsingin puistot ja metsät hehkuvat nyt upeissa ruskan väreissä! Pienten Helsinki suosittelee retkeä ainakin Tullisaareen sekä Stansvikin kartanopuistoon Laajasaloon, Herttoniemen kartanon puistoon sekä Sibeliuksenpuistoon Töölööseen. Myös Espoon Träskandan kartanopuisto on upea paikka!

Lammassaari ja Kuusiluoto, Talosaari, Seurasaari, Suomenlinna, Kruunuvuori... Retkikohteiksi sopivia paikkoja on lukuisia. Retkelle voi luoda oman teeman tai mennä suunnitellun reitin mukaan. Esimerkiksi Suomenlinnaan voi tutustua monella eri tavalla.

Muista myös lähikaupunkien ja -kuntien retkikohteet: Sipoo, Porvoo ja Loviisa idässä, lännessä Espoo, Kirkkonummi ja Inkoo. Fiskarssista on hienon miljöön lisäksi erittäin hyvä leikkipaikka.
Kansallispuistojakin on kaksin kappalein lähellä Helsinkiä: Nuuksio ja Sipoonkorpi ovat mainioita perheiden retkikohteita.

Useimmilla Uudenmaan virkistysalueilla pääsee grillaamaan upeissa maisemissa.

Pienten Helsingin kaikki päiväretkivinkit löydät täältä.

Bongaillaan -artikkeli vie koneiden ja vempeleiden Helsinkiin.

Pienten Helsingin Helsingin paikat -jutusta löytyy yli 120 vinkkiä tekemiseen ympäri kaupunkia.


PÄIVÄKOHTAISIA MENOVINKKEJÄ

Päiväkohtaiset menovinkit löydät Minne syyslomaviikolla-jutusta.


TOIVE: #pientenhelsinki löytyy muun muassa Instagramista
ja tunnisteen takaa löytyy muidenkin perheiden kokemuksia ja vinkkejä tekemiseen lasten kanssa. #pientenhelsinki -tunnistetta saa mielellään käyttää.

Seuraa Pienten Helsinki:
Pienten Helsinki Facebookissa!
Pienten Helsinki Instagramissa!
Pienten Helsinki Twitterissä!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Real Cookie Bannerin evästelisäosa Wordpressiin