Pienenä Helsingin kattojen alla.
Pienenä Helsingin kattojen alla.

Joulunaika ja uusivuosi Helsingissä lasten kanssa 2020

Joulutunnelmaa etsitään harmaassa Helsingissä vuonna 2020 hieman erilaisella tavalla, kun perinteiset joulunajan tapahtumat on peruttu ja moni tapahtuma muuttanut muotoaan pandemian takia. Onneksi kaikkia perinteitä ei ole peruttu ja hienoja elämyksiä on tarjolla omatoimisesti koettavaksi yllättävän paljon. Ihaile siis Espan puiston valoporoja, seikkaile Linnoitustontun reitillä ja Uutelan tähtipolulla, koe Seurasaaren joulupolku omatoimisesti ja nauti esityksistä vaikka kotisohvalla.

Pienten Helsinki toivottaa
ihanaa joulun aikaa ja
parempaa uutta vuotta 2021!


Valoja kaupungissa

Helsingin puistoja ja katuja sekä rakennuksia valaistaan tuomaan valoa pimeyteen ja joulun tunnelmaa kaupunkiin. Keskuskadun valaistut joulukuuset, Espan puiston valot ja eläinhahmot, Aleksanterinkadun joulukadun valot sekä useissa kauppakeskuksissa ja niiden ympäristöissä loistavat lukuisat jouluvalot ja erilaiset joulukoristeet.

Annantalon (Annakatu 30) etuosan yläikkunoissa voi nähdä ainakin loppiaiseen 6.1.2021 saakka vanhan kansakouluajan tekniikalla (silkkipaperia ja mustaa paperia) toteutettuja suuria ja värikkäitä lasimaalauksia, jotka ovat yhdeksän talon taiteilijaopettajaa käsialaa.

Vanhankaupunginkoksen patoa valaistaan LED-värivaloin elokuusta toukokuuhun. Valojen väri vaihtuu vuodenaikojen mukaan.


Jouluikkunoita

Suuret kauppakeskukset ovat perinteisesti koristaneet jouluikkunoitaan myös lasten makuun sopiviksi. Jouluklassikko, keskustan Stockmannin satuikkuna on tänäkin vuonna ihana elämys ja metsäneläinten joulunviettoa pääsee ihastelemaan aina loppiaiseen saakka Aleksanterinkadun ja Keskuskadun kulmassa. Myös esimerkiksi Kluuvikadun Fazerin jouluikkunaa kannattaa käydä katsomassa.

Jouluinen ikkunapolku Aleksilla

Jouluinen Ikkunapolku on koettavissa Aleksanterinkadulla ja sen ympäristössä aina 30.12.2020 saakka.

Keskustan Stockmannin jouluinen satuikkuna vuonna 2020.

Erilaisia joulutapahtumia

Uutelan Tähtipolku

Uutelan Tähtipolku on omatoimisesti kuljettava Ursan tähtirasteja sisältävä heijastinpolku Uutelassa, Vuosaaressa. Ota taskulamppu mukaan ja astu rohkeasti pimeään metsään. Polulle kiinnitetyt heijastimet sekä mobiilikartta johdattavat sinut Ursa ry:n tähtikuviorasteille ja tähtitaivaan ihmeiden ääreen. Kilometrin mittainen Uutelan Tähtipolku alkaa Kahvila Kampelan vierestä metsäpolulta ja päättyy Niemenapajan keittokatokselle (edestakainen matka on 2 km).
Seikkailullisia tähti-iltoja on tarjolla Uutelassa 14.12.2020-31.1.2021.

Seurasaaren joulupolku

Seurasaaren omatoimisella joulupolulla pääsee seikkailemaan rastien avulla jouluun saakka ja osa joulupolun pisteistä on koettavissa tämänkin jälkeen. Helsingin kaupunki toimittaa puita Juhlakentän grillipaikalle, jossa voi retkeillessään grillata omia herkkuja. 

Seurasaaren virtuaalisella joulupolulla pääsee virittäytymään joulun tunnelmaan päiväkohtaisten tervehdysten kautta.

Linnoitustontun reitti Suomenlinnassa

Lähde seuraamaan Linnoitustontun reittiä Suomenlinnassa 28.11.2020-6.1.2021. Suomenlinnan linnoitustonttu aloittaa jouluvalmistelut hyvissä ajoin ennen joulunviettoa. Linnoitustontun reitti on omatoiminen tehtäväpolku, jonka varrella voi seurata tonttujen puuhia eri puolilla linnoitusta. Kartta ja opasteet johdattavat pisteisiin, joista jokainen kertoo Suomenlinnan tonttujen touhuista. Reitti alkaa Rantakasarmin matkailuneuvonnasta.

Linnoituksen joulu Suomenlinnassa 6.1.2020 saakka.

Suomenlinnan tähtireitti on koettavissa 20.12.2020 saakka.

Marttilan Joulukylä

Marttilan Joulukylä Helsingin Pitäjänmäellä on kyläläisten oma yhteinen tapahtuma jolla halutaan tuoda valoa ja iloa joulunalusaikaan. Tunnelmalliselle reitille johdattaa tapahtumakartta.


Eläinten joulu

Haltialan sekä Fallkullan kotieläintiloilla voi nähdä kotieläimiä ulkotarhoissa myös joulukuussa. Falkullassa lehmät ja hevoset ulkoilevat sään salliessa yleensä päivittäin noin klo 10-14.30, Haltialassa pitkin päivää. Myös Haltialan leikkipaikka on Pienten Helsingi tietojen mukaan avoinna. Kotieläintilojen sisätilat pysyvät suljettuina.

Poikkeustilanteen vuoksi Korkeasaaren eläintarha on suljettu ainakin tammikuuhun saakka.


Joulukonsertteja ja esityksiä

Pikku Papun virtuaalinen joulukonsertti on katsottavissa maksutta Espoon kulttuuritoimen tarjomana 20.12.2020 saakka.

Temppeliaukion kirkon Pikkuväen joululauluja Siinan ja Taikaradio-orkesterin johdolla pääsee tänä vuonna laulamaan virtuaalisesti.

Perinteisesti joulupyhinä Helsingin kaupungin Talvipuutarhassa nähty nukketeatteri Sytkytin jouluesitys on katsottavissa virtuaalisesti.

Seurasaaren virtuaalisella joulupolulla pääsee virittäytymään joulun tunnelmaan päiväkohtaisten tervehdysten kautta.


Tekemistä kotona

Ensimmäinen balettielämys lasten kanssa kotisohvalla? Kansallisbaletin Peppi Pitkätossu -baletti on nyt katsottavissa kokonaisuudessaan Stage24 -palvelussa. Pienten Helsingin taustatiimiltä vahva suositus esitykselle!

Yle Areenassa löytyy joulun kunniaksi mahtava valikoima suomalaisia lastenelokuvia! Myös Tonttuakatemian jaksojen katsominen kannattaa!


Ulkoilemaan ja liikkumaan

Luistelemaan ja laskettelemaan

Helsingin kaupungin sekä Espoon tekojääkentät ovat pääosin kunnossa ja avoinna luistelijoille myös joulupyhinä. Tarkat aukioloajat kannattaa kuitekin tarkastaa ja on hyvä huomioida, että luistelijoiden määrää rajoitetaan poikkeusajan vuoksi, joten jonottamiseen kannattaa varautua. Luistelu Helsingin ja Espoon tekojäillä on maksutonta.

Ajankohtaiset luistelukenttien kuntotiedot päivitetään ulkoliikunta.fi -palveluun.

Laskettelemaan pääsee jo osassa Etelä-Suomea. Ajankohtaiset rinnetiedot löytyvät Ski.fi -palvelusta.

Seikkaile uniikeissa paikoissa

Uunisaari Kaivopuiston edustalla on saanut siltayhteyden talvikuukausiksi ja kallioisella saarella voi tähystellä horisonttiin, ihmetellä ohi kulkevia laivoja ja nauttia Ravintola Uunisaaressa lämmintä juotavaa ja muita herkkuja.
Omatoimiselle talviretkelle kauas kauppojen jouluruuhkista kannataa suunnata esimerkiksi Lammassaareen, Kruunuvuorenlammen rauhaan tai Kivinokan poluille.
Muista myös Pienten Helsingin Helsingin paikat -juttu.

Retkelle

Retkeillä voi myös jouluna! Sipoonkorpi, Nuuksio, Luukki, Talosaari ja vaikka Suomenlinna ovat mahtavia retkipaikkoja myös talvella. Eväät reppuun ja lämmintä päälle!

Sipoonkorvesta löytyy esimerkiksi helppokulkuinen Tasakallio – Storträsk reitti sekä ennen Ponun perinnnepostia -reittinä tunnettu Byabäckenin luontopolku, joka vie grillipaikalle ja kodalle lämmittelemään. Vinkki kokemuksen pohjalta: pienten kanssa tämä reitti kannattaa kulkea alusta grillipaikalle ja palata samaa reittiä takaisin, ei siis kiertää reittiä ympäri. Grillipaikalta on löytynyt yleensä hyvin valmiita polttupuita, joten tulitikut ja eväät mukaan.
Myös Kuusijärveltä Sipoonkorpeen lähtevää reittiä kannattaa kokeilla ja kokea samalla uusi siltayhteys kansallispuistoon.

Uusia ja mielenkiintoisia retkipaikkoja löytyy myös Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen kohteista.


Joulukaupunkeja lähiseudulla

Ainakin Porvoo, Loviisa, Tammisaari (esimerkiksi Tonttupolku), Fiskarsin kylä (ja kylän keskellä hieno leikkapaikka!) Raaseporissa sekä Mathildedal ovat panostaneet joulun ajan tunnelmaan.


Uusivuosi Helsingissä

Viralliset kaupunkien järjestämät ilotulitukset on tältä vuodenvaihteelta peruttu.

Ilotulituksia korvaa esimerkiksi Helsingissä Olympiastadionin tornista lähetettävät lasersäteet. Ajan Lennätin-teos näkyy kaikkiin ilmansuuntiin 31.12. klo 15.30 – 1.1. klo 9.30. Teosta kannattaa kiivetä tähyilemaan korkeille paikoille, sillä sen uskotaan näkyvän kauas. Myös yleisö voi osallistua teokseen välittämällä toiveitaan tulevalle vuodelle teoksesta kertovan sivun kautta

Lasten uusivuosi Helsinki-kanavalla vie Unikeon uudenvuoden valvojaisiin torstaina 31.12. klo 17.30-18. Unikeon uudenvuoden valvojaiset ovat koko perheen iloiset kotibileet, joissa taiteillaan, tanssitaan ja pelataan bingoa yhdessä ohjelman sankareiden kanssa. Tunnelmaan virittäviä valmisteluita voi tehdä yhdessä verkossa jaettavien ennakko-ohjeiden mukaan. Sanattoman ja kaiken ikäisille sopivan juhlalähetyksen ovat luoneet Skidit Festareista ja muista kekseliäistä lastentapahtumista tunnettu taidekollektiivi Skidit. Unikeho uudenvuoden valvojaisiin pääset tästä linkistä (Helsinki-kanava).

Järvenpään kaupunki juhlistaa vuoden vaihtumista Valoa ja onnea-tempauksella, jossa se kutsuu asukkaansa kaivamaan esille taskulamput, lyhdyt, kynttilät ja muut valonlähteet ja osoittamaan ne kohti taivasta uudenvuodenaattona 31.12.20202 klo 19. Valomeri kuvataan taivaalta käsin ja järvenpääläisten valaisemasta kaupungista lähetetään kuvaa suorana Järvenpään Youtube-kanavalla: https://youtu.be/r-p9mUk95bo

Uutelan Tähtipolku on erilainen tapa viettää uuttavuotta. Se vie seikkailulle luontoon ja Uutelan poluille taskulampun ja tähtien loisteeseen. Pakkaa eväät reppuun ja nauti eväät polun tulipaikalla. Kilometrin mittainen Uutelan Tähtipolku alkaa Kahvila Kampelan vierestä metsäpolulta ja päättyy Niemenapajan keittokatokselle (edestakainen matka on 2 km).
Seikkailullisia tähti-iltoja on tarjolla Uutelassa 14.12.2020-31.1.2021.


Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on pienten-helsinki-logo.png
Seuraa Pienten Helsinki:
Pienten Helsinki Facebookissa
Pienten Helsinki Instagramissa
Pienten Helsinki Twitterissä

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Ajatus aiheesta “Joulunaika ja uusivuosi Helsingissä lasten kanssa 2020”