Uimapaikkoja hellepäiviin

Sinilevättömiä uimapaikkoja Helsingissä ja lähiseudulla

Julkaistu 14.7.2018, juttua päivitetty kesän 2021 tiedoilla.

Suuret sinilevälautat peittivät heinä-elokuussa 2018 Suomenlahden ja Helsingin uimarannat olivat heinäkuun helteiden myötä pääosin myrkyllisen sinilevän peittämiä eikä uimista vedessä suositeltu. Tästä syystä Pienten Helsinki kokosi listan uimapaikoista, joissa uiminen onnistuu myös hellesäällä vailla huolta sinilevästä.
Jutun tiedot on päivitetty kesän 2021 osalta.

Sinilevätilanteen seuranta

Helsingin ja pääkaupunkiseudun uimarantojen levätilanne löytyy Ulkoliikuntapalvelusta, johon esimerkiksi kaupungin uimarantojen uimavalvojat ilmoittavat aistinvaraisista havainnoistaan.

Järvien ja merialueiden levätilannetta seurataan viranomaisten toimesta Järvi- ja meriwiki-palvelussa.

Sipoon, Porvoon ja Loviisan uimavesien laatua voi seurata täältä.

Uimapaikan tilanne pitää aina tarkistaa ennen uimista myös silmämääräisesti, sillä sinilevätilanne vaihtelee hyvinkin nopeasti.


Sinilevättömiä uimapaikkoja

Helsingin kaupungin leikkipuistojen kahluualtaat pysyvät suljettuina poikkeuskesänä 2021.

Espoo: Tapiolan uimahallin vieressä sijaitseva lasten kahluuallas on avoinna myös kesällä 2021. Kahluuallas on avoinna päivittäin klo 10-18 ja paikalla on myös uimavalvoja. Säiden salliessa täällä polskitaan syyskuulle saakka. Vapaa pääsy.

Pirkkolan Plotti pysyy suljettuna kesän 2021 korjaustöiden vuoksi.

Uimastadionin maauimalan uintikausi alkaa 1.6.2021. Sisäänpääsymaksu.

Kumpulan maauimalassa on matala kahluuallas aivan pienimille sekä lastenallas. Sisäänpääsymaksu. Kumpulan maauimalan uintikausi alkaa 7.6.2020. Sisäänpääsymaksu.

Allas Sea Poolissa Kauppatorin laidalla, on lapsille oma 60 cm syvä allas. Sisäänpääsymaksu.

Leppävaaran maauimala Espoossa on suosittu uimapaikka lasten kanssa. Uimakausi alkaa 1.6.2021. Sisäänpääsymaksu.

Maauimaloita löytyy myös Helsingin lähiseudulta esimerkiksi Keravalta, Riihimäeltä ja Hyvinkään Sveitsistä.

Joensuun tila Sipoon Söderkullassa on toimiva kesänviettopaikka lyhyen matkan päästä Helsingistä. Uimajärven vesi tulee joesta, joten täällä vesi pysyy usein levättömänä. Mahdollisuus vuokrata kajakkeja, SUP-lautoja, pienveneitä ja harrastaa rantalentistä ja frisbeegolfia maksua vastaan. Kahvila ja nuotiopaikka, johon polttopuita myydään kahvilassa. Osa aktiviteeteistä on maksullisia, lisätiedot Joensuun tilan sivuilta.

Myös Sipoon Pilvijärvellä ja Taasjärvellä vesi pysyy usein levättömänä.
Porvoossa Hasselholman uimaranta järven rannalla on lapsiystävällinen. Hasselholmassa on myös pukuhuoneet, leikkipaikka sekä kolme ulkogrillauspaikkaa (omat puut/hiilet tarvitaan).

Kokonniemen maauimala Porvoossa avataan uimareille 5.6.2021. Kokonniemi on hiekkapohjainen uimapaikka.

Hiekkakuoppien uimapaikoilla vesi on usein viileämpää eikä sinilevää muodostu niin herkästi. Koska hiekkakuopat eivät useinkaan ole virallisia uimapaikkoja, veden laatua ei pääosin seurata eikä rannoilla ole esimerkiksi valvontaa. Hiekkakuoppa-uimapaikkoja ovat esimerkiksi Vetokannas Vantaalla, Häklin hiekkakuoppa Tuusulassa, Vessöön hiekkakuoppa Porvoossa ja Störsvikin hiekkakuoppa Siuntiossa.

Strömforsin ruukin alueelta Ruotsinpyhtäältä löytyy pieni ja turvallinen uimapaikka Kymijoen rannalta. Reilun tunnin matkan päässä Helsingistä oleva ruukki on hyvä päiväretkikohde lasten kanssa ja alueelta löytyy paljon nähtävää ja koettavaa. Uimisen lisäksi kannattaa ainakin käydä pajamuseossa.
Lue lisää: Päiväretki itäiselle Uudellemalle

Strömforsin uimapaikka Ruotsinpyhtäällä Kymijoen rannalla.

Pienten Helsingin Kesä Helsingissä -sarja
vie monien seikkailujen Helsinkiin!


Seuraa Pienten Helsinki:
Pienten Helsinki Facebookissa
Pienten Helsinki Instagramissa
Pienten Helsinki Twitterissä

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.