Miten Pienten Helsingin sisältö syntyy?

Päivitetty 14.8.2022

Hei Pienten Helsingin ystävät!


Sain yhteydenoton, jossa kysyttiin miksi Pienten Helsingissä ei löydy kaikkia Helsingin lastentapahtumia ja mikä erottaa sivuston muista vastaavista tapahtumasivustoista.
Tähän lienee syytä vastata myös julkisesti ja avata Pienten Helsingin tausta-ajatusta laajemminkin.

Pienten Helsinki on yhden äidin kotivuosien projekti, joka nykyjään toimii sivutoimisena ”harrastuksena”. Sivustoa rahoitetaan tällä hetkellä pääasiassa omakustanteisesti, pienillä mainostuloissa on pystyttä kattamaan sivuston ylläpitokuluja jonkin verran. Mainospaikoista ja yhteistyömaldollisuuksista voi lukea lisää sivuston mediakortista.

Se miksi esimerkiksi Minne tällä viikolla-jutuista ei välttämättä löydy kaikkia järjestettäviä tapahtumia, johtuu neljästä syystä.

1. Teen jokaisen viikon menovinkkilistauksen lähes joka ikinen sunnuntai käsin ja valitsen hyvin tarkasti mitä tapahtumia lukijoille suosittelen. Listalle pääsevät vain ne tapahtumat, joista saan riittävät taustatiedot tai joiden tiedän omien kokemusten mukaan olevan hyvin toteutettuja. Jokainen listalle päätyvä tapahtuma on sellainen, johon voisin mennä omien lasteni kanssa (6v. ja 9v.)

Haluan myös tuoda uusia ideoita arkipäiviin, siksi mukana on myös mm. Albertin olohuone ja leikkipuistojen juttuja, jotta arkeen olisi helpompi keksiä tekemistä ja menemisen kynnys madaltuisi. Tapahtumalistauksissa on myös sellaisia tapahtumia, jotka eivät ole ensisijaisesti lastentapahtumia, mutta jotka toimivat myös lasten kanssa. Tämä siksi, että ajatus lastentapahtumista laajentuisi ja omalta osaltani toivon edistäväni myös lapsimyönteistä ajattelua (tästä esimerkkinä vaikka Öljysäiliö 468:n ja Presidentinlinnan avoimet ovet).

2. Toinen syy on Pienten Helsingin rajaus tehdä sivustoa tarkalle kohderyhmälle: perheille, joissa on alle kymmenenvuotiaita lapsia.

3. Kolmas syy on se, että etsin kaikki tapahtumatiedot käsin ja saan osasta myös vinkin. Eli voi valitettavasti olla myös niin, että joku hyvä juttu menee vain minulta ohi. Kaikki tapahtumavinkit ovat myös erittäin tervetulleita!

4. Neljäs syy on rajata pois selvästi kaupallisten tapahtumien mainostus vailla erillistä sopimusta. Pienten Helsingin toimiessa pääosin omalla kustannuksella, en valitettavasti voi tarjota selkeästi kaupallisille toimijoille ilmaisia mainospaikkoja. On toki poikkeuksiakin, mutta tämä on syy siihen miksi sivulla ei enää nähdä esimerkiksi teatterikoosteita tai kauppakeskusten lastentapahtumia. Pahoittelen tätä linjausta ja toivon että ymmärrätte. Pienten Helsingistä on mahdollista ostaa hyvin kilpailukykyiseen hintaan erilaisia markkinointi- ja näkyvyyskampanjoita erittäin hyvin kohdentuvalle yleisölle. Mainospaikoista ja yhteistyömaldollisuuksista voi lukea lisää sivuston mediakortista.

Olen myös intohimoinen lastenkulttuurin ystävä (fanittaisin Pikku Papun Orkesteria myös ilman lapsia) ja suuri yhteisöllisyyden ja yhdessä tekemisen kannattaja. Oli yllättävää huomata joitakin vuosia sitten, miten haastavaa lastenkulttuuritapahtumien seuraaminen ja niistä tiedon saaminen oli, joten se oli suuri syy Pienten Helsingin syntyyn.

Koska Pienten Helsinki on pääosin vapaaehtoistyötä, josta en saa palkkaa, ei sillä ole myöskään mahtavaa markkinointibudjettia. Kiitos siis jos kerrot Pienten Helsingistä muille, se on kultaakin tärkeämpi apu!

Ja tottakai kiitos kuuluu teille tuhansille sivun lukijoille, jonka vuoksi tätä kaikkea tehdään viikosta toiseen! 😘

Kysy rohkeasti ja kerro mielipiteesi, kaikenlainen palaute on tervetullutta!

t. Mari / Pienten Helsinki & Pienten Suomi

Kuva keskustakirjasto Oodista, joka on omistettu tottakai myös pienille Pienten Helsingin toiveesta ❤️

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Real Cookie Bannerin evästelisäosa Wordpressiin