Mainos

Kesäpihoja Helsingissä

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran 22.5.2018, päivitetty 13.6.2022

Lämpimänä kesäpäivänä Helsingin puistot ovat upeita paikkoja viettää aikaa. Puistojen lisäksi Helsingistä löytyy monta erilaista kesäpihaa, joissa voi hengähtää keskellä kaupungin vilinää tai vaikka nukuttaa pientä päiväunille. Pienten Helsingin listaa kaupungista löytyviä kesäpihoja ja vinkkaa tutkimaan kaupunkia myös sisäpihoilta ja kivimuurien takaa. Vinkit päivitetty kesän 2022 tiedoilla.


Rikun kesäpiha

Rikhardinkadun kirjaston kesäpiha eli kavereiden kesken Rikun kesäpiha aukeaa maanantaina 13.6.2022. Varjoiselle sisäpihalle voi pelailla, leikkiä, lukea tai vain istuskella varjossa ja nukkua vaikka päiväunet. Täällä on rauhallista, vaikka keskustan hälinä on aivan nurkan takana. Aiempina vuosina pihalla on myös ollut piano! Rikun kesäpihalle kuljetaan Korkeavuorenkadulta, kirjaston sisäpihan puolelta. Kesäpiha on avoinna kirjaston aukioloaikojen mukaan.

Rikun kesäpihaa koristavat leijuvat sateenvarjot.

Kansallismuseon pihapuisto

Kansallismuseon pihapuisto on salainen keidas keskellä Helsinkiä: museon takana, jykevien kivimuurien takana on vehreä kesäkeidas, jossa voi hengähtää keskellä kaupungin vilinää, ihailla puita, kukkia ja hyötykasvipuutarhaa, nukkua päiväunet rattaissa tai vaikka nauttia eväitä. Uskomattoman hieno paikka, joka unohtuu helposti. Pihapuistosta löytyy myös paviljonki, joka on käytettävissä vaikka sateen sattuessa tai paasteisena päivänä piknik-paikkana.

Kansallismuseon kesäpiha yllättää.

Annantalon kesäpiha

Annantalo Helsingin keskustassa tarjoaa kesäkuukausina ohjelmaa, rentoa oleskelua ja tekemistä kulttuuritalon pihapiirissä lapsille ja nuorille. Takapihalta löytyy A•lava, jossa järjestetään myös kesällä 2022 esimerkiksi muskareita ja muuta ohjelmaa. Pihalla kasvaa myös kesällä 2022 myös yhteisöpuutarha, jonka hoitamiseen kaikki saavat osallistua. Annantalossa ei ole tällä hetkellä kahvilaa, joten tämä kannattaa huomioida eväsretkeä suunnitellessa.

Mainos
Annantalon kesäpiha levittäytyy rakennuksen molemmille puolille.

Teurastamon kesäpiha

Teurastamon pihalla voi makoilla riippumatossa ja aurinkotuoleissa, grillailla yleisessä käytössä olevalla grillillä, nautiskellä ja oleskella. Pihapiirissä toimii muun muassa Jädeliino-jäätelötehdas ja Teurastamon ravintola. Läheltä löytyy kauppakeskus Redin kattoleikkipaikka.


Kesä Helsingissä?

Pienten Helsingin Kesä Helsingissä 2022 -sarja ja monen monta vinkkiä kesänviettoon Helsingissä on nyt julkaistu. Kesävinkit sopivat myös kaupunkiin turistiksi saapuville.

www.pientenhelsinki.fi/category/kesa-helsingissa

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on pienten-helsinki-logo.png
#pientenhelsinki

Seuraa Pienten Helsinkiä!

Pienten Helsinki Facebookissa
Pienten Helsinki Instagramissa
Pienten Helsinki TikTokissa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.