Illaksi kotiin – päiväretkellä lasten kanssa: Lahti

Illaksi kotiin – päiväretki-vinkkejä lasten kanssa:

Lahti

Juttu julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2018

Lahti on ollut monena kesänä Pienten Helsingin taustatiimin luottokohde: kun Helsingissä sataa ja tuulee, Lahdessa paistaa usein aurinko ja on jopa kohtuullisen lämmintä. Lahti on osoittautunut viihtyisäksi kaupungiksi, joka tarjoaa myös lapsille paljon nähtävää ja koettavaa. Matka Helsingistä taittuu auton lisäksi varsin kätevästi myös junalla ja monet nähtävyydet, kuten Lahden satama ja Launeen perhepuisto, ovat kohtuullisen kävelymatkan päässä Lahden juna-asemalta. Myös kaupungin arkkitehtuuri yllätti positiivisesti.

Mitä tehdä Lahdessa lasten kanssa?

Launeen perhepuisto

Launeen perhepuisto on kolmen hehtaarin kokoinen suuri leikkipuisto, jossa saa kulumaan aikaan useita tunteja. Puisto on jaettu eri osiin ja sieltä löytyy oma leikkpaikka pienille, vähän isommille ja hurjempia liukimäkiä ja kiipeilytelineitä myös kouluikäisille. Launeen liikennepuisto on erittäin toimiva ja puistossa on runsaasti polkuautoja ja potkulautoja kaikkien käytettävissä.

Launeen perhepuiston liikennekaupunki.

Lisäksi puistosta löytyy esimerkiksi vesileikki-alue, useita erilaisia leikkipaikkoja, skuutti- ja skeittipaikka, minigolfrata (maksullinen) ja paljon muuta. Puiston läheisyydestä on myös jäätelökioski, Yli-Marolan kotieläinpiha ja muita (osin maksullisia) kesäaktiviteetteja. Puistosta löytyy myös varjopaikkoja ja hyviä nurmialueita eväsretkelle tai päiväunille.

Launeen perhepuistossa on leikkipaikkoja kaikenikäisille lapsille.

Launeen perhepuiston wc:t, grillit ja esimerkiksi liikennekaupugin potkuautot ovat vapaassa käytössä henkilökunnan ollessa paikalla. Kesäkaudella perhepuistossa on henkilökuntaa maanantaista perjantaihin klo 9 – 19 ja lauantaina sekä sunnuntaina klo 10 – 16. Perhepuistossa järjestetään myös ohjattu toimintaa kesälomaikaan.
Lue lisää Launeen perhepuistosta Lahden kaupungin sivuilta sekä puistotoimintaa pyörittävät 4 H -yhdistyksen sivuilta. Perhepuistoon on vapaa pääsy.

Muuta nähtävää

Lahden mäkihyppytornit pitää nähdä ainakin kerran elämässä! Näky hyppytornien juurella on vaikuttava ja kesäaikaan alue on hyvin rauhallinen, joten lasten kanssa kannattaa hyppytorneilla ainakin piipahtaa. Alueella toimii myös Lahden Hiihtomuseo. Mäkihyppytornin alastulo-alueelle pääsee kesäkuukausina uimaan Lahden urheilukeskuksen maa-uimalaan.

Lahdesta löytyy myös hyviä uimapaikkoja järvien rannoilta.
Lahden satama-alue on viihtyisä ja muutaman kesänä satamarannassa on ollut ravintolalaivojen lisäksi myös jäätelölaiva. Sataman kahvilassa on ulkoleikkapaikka, samoin kuin keskustassa torin tuntumassa.

Muista myös: Lahden seudun luontokohteet ja Pajulahden urheiluopiston palvelut perheille.

Jäätelölaiva Vesijärven rannalla Lahden satama-alueella kesällä 2017.

Lahden paras kulttuurinähtävyys on Pikku-Vesijärven puistosta löytyvä Vesiurut-suihkulähde, joka oli erityisesti pienempien matkalaisten mieleen. Puisto on kokonaisuudessaan kiva kohde Lahden urheilukeskuksen ja satama-alueen välissä. Alueella kulkee helppokulkuisia ranta- ja puistoreittejä.

Romanssien silta Pikku-Vesijärvellä.

Muista myös: Lahden seudun tapahtumakalenteri löytyy Visit Lahti -sivuilta.

Lue lisää lasten Lahdesta Visit Lahti -sivuilta.


Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Real Cookie Bannerin evästelisäosa Wordpressiin