Mainos

Vauvojen Helsinki

Vauvan kanssa Helsingissä. Niksejä, tapahtumia, tekemistä ja menovinkkejä vauvan kanssa liikkuvalle. Pienten Helsingin Vauvojen Helsinki luo yleiskatsauksen Helsinkiin vauvan ehdoilla. Artikkeli rohkaisee liikkumaan vauvan kanssa ja vie seikkailuille Helsinkiin. Vinkit on koottu omakohtaisten seikkailujen kautta ja ideoita löytyy niin yleiseen liikkumiseen, harrastuksiin kuin kulttuuriin ja kaupunkielämään vauvan kanssa muutenkin.

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran vuonna 2017, kun Pienten Helsingin taustatiimissä mukana reissasi vielä oma vauva. Juttu on päivitetty parhaan tiedon mukaan huhtikuussa 2022, mutta ilman omaa vauvaa tai taaperoa kaikki vinkit eivät välttämättä ole enää tuoreessa mielessä. Vinkkaa ja toivo siis juttuun muutoksia (kommentti alle tai viestiä mari(a)pientenhelsinki.fi), lupaan mennä tutkimaan uudet vauvamyönteiset paikat, hoitohuoneet ja muut vinkit ja lisätä ne juttuun muiden iloksi sekä avuksi!

Jutun kansikuva Päivälehden museosta vuosien takaa. Kuvan näyttelyä ei enää ole, mutta Päivälehden museossa on esillä vuosittain myös lapsille suunnattuja teemanäyttelyitä.


Vauva, vaunut ja kaupungin haasteet

Vauvan kanssa liikkuminen voi olla huoletonta, mutta kotiin on myös helppo jäädä, sillä vauvalla on omat tarpeensa. Helsingissä vaunuilla pääsee liikkumaan erittäin hyvin, ellei havittele keskustan pikkukauppoja tai kortteliravintoloita. Kantaen nekin ovat toki saavutettavissa.

Vauvan ja vaunujen kanssa liikkuessa huomiota kannattaa kiinnittää esteettömyyteen, joten esimerkiksi Hakaniemen ja Rautatientorin metroasemien sijaan suosia Kampin ja Helsingin yliopiston (Kaisaniemi) metroasemia, joissa ulos selviää yhdellä – korkeistaan kahdella eri hissillä. Älä kuitenkaan arkaile liikaa, Helsingissä esteettömyys on huomioitu ihan hyvin! Ja sekin on koettu, että metro- ja juna-asemien hissien ollessa epäkunnossa asemien vartijoilta saa kantoapua.

Haaveilin aikanaan esteettömyyskartasta esimerkiksi Helsingin keskustan alueelle, mutta idea kaatui hankalaan toteutukseen. Ehkä tätä ajatusta voisi vielä yrittää kehittää…


Hoitohuoneita

Suurimmista ostoskeskuksista löytyy hyvin usein ainakin inva-WC:n yhteydestä hoitopöytä tai tila, jossa on vaipanvaihtomahdollisuus. Lisäksi esimerkiksi Helsingin keskustassa Forumissa, Stockmannilla ja Kampin kauppakeskuksessa on erillinen hoitohuone, jossa myös vauvan syöttäminen onnistuu vaivatta.  Näistä kaikista tiloista löytyy myös mikro.

Myös monien julkisten tilojen yhteydessä on wc, jossa vauvan tarpeet pystyy hoitamaan. Musiikkitalo, kirjastot ja museot ovat esimerkkejä näistä.

Pienten Helsingin hoitohuonekarttaa pävitetään parhaillaan ja voit vinkata oman luottohoitohuoneesi Helsingissä ja pk-seudulla kommenttina alle tai sähköpostilla mari(a)pientenhelsinki.fi.

Päivälehden museon inva-wc:ssä on myös vaipanvaihtomahdolisuus ja seinällä ajatuksia vanhemmuudesta.

Mainitsemisen arvoisia hoitohuoneita on myös keskustan ulkopuolella: Kauppakeskus Kaaren hoitohuone on avara, Ison Omenan hoitohuoneen suunnitteluun on panostettu, Itiksen kauppakeskuksessa hoitohuoneita on ainakin kolme ja Hertsistä Herttoniemen metroaseman vierestä löytyy hoitohuone ja jopa mikro.

Itäkadun perhekeskuksen alakerrasta Itäkeskuksen metroasemaa vastapäätä löytyy olohuonemainen tila, jossa vaipanvaihtomahdollisuus, mikro ja oleskelutilaa. Avoinna perhekeskuksen aukioloaikojen mukaan.


Hyviä kahviloissa ja ravintoloissa vauvan kanssa Helsingissä

Kahviloita, joita voi suositella vaunujen kanssa liikkuvalle, löytyy usein museoiden ja suurempien tapahtumapaikkojen sekä tavaratalojen yhteydestä. Esteettömyys ja riittävä tila lapsen kanssa sekä paikan äänimaailma ovat ratkaisevia asioita.

Koska ravintolamaailmassa muutokset ovat nopeita, hyvien kahviloiden ja ravintoloiden listan ylläpito on usein hankalaa. Pienten Helsingin Facebook-sivulla kerättiin alkuvuonna 2022 vinkkejä hyväksi ja toimiviksi havaituista lapsiystävällisistä ravintoloista ja kahviloista ja pitkää listaa pääsee selamaan tämän linkin kautta. Vinkit ovat taatusti hyviä, ovathan niiden antajat kovan luokan kokemusasiantuntijoita!

Vauvaystävällisiä kahviloita ja ravintoloita on Helsingissä useita.

Kirjastot ja vauvat

Kirjastot ympäri Helsinkiä ja pk-seutua ovat mainioita paikkoja lukemiseen ja ajanviettoon esimerkiksi vauvan nukkuessa, sillä tilat ovat hyvin usein esteettömiä ja ympäristö rauhallinen. Monissa kirjastoissa järjestetään lisäksi vauvoille omia loruhetkiä, satuhierontaa ja muuta ohjelmaa. Kirjastot myös kuulevat mielellään toiveita ja ehdotuksia asikkailta tapahtumiin.

Keskustakirjasto Oodi Rautatieaseman naapurissa on mainio paikka vierailla vauvan kanssa: suuret ja avarat tilat, hoitohuoneet, kirjaston laajat palvelut (myös kaksi kahvilaa!) sekä pienten vieraiden huomioiminen kirjastossa esimerkiksi vaunuparkin ja eväspaikan muodossa ovat hienoja oivalluksia vauvojen kanssa liikkuvia ajatellen. Tiesitkö että Oodissa on myös pienryhmäkeittiö, jota voi lainata vaikka vauvatreffeille! Vastaava yhteisökeittiö löytyy muuten myös upouudesta Lippulaivan kirjastosta Espoon puolelta.

Oodin 3. kerroksen pohjoisella parvelle, kirjaston lastenosaston vieressä toimii myös leikkipuisto Loru, jossa järjestetään usein arkipäivisin vauvatuokioita ja muuta ohjelmaa lapsille.

Keskustakirjasto Oodin rappusissa kiemurtelee Otto Karvosen Omistuskirjoitus-teos ja teoksessa Pienten Helsingin ehdotuksesta sana ”pienille” osoitettuna kaikille kirjastossa vieraileville pienille ja tärkeille tyypeille ❤️

Lue myös: Pienten Helsingin Keskustakirjasto Oodi lasten silmin-juttu

Vaunuruuhkaa Keskustakirjasto Oodissa.

Seuraa ja vertaistukea

Perhekahviloita, vauva-aamuja ja kaikille muita avoimia tapaamisia järjestetään ympäri Helsinkiä usein aamupäivisin. Korona-vuosina useat vauvatapahtumat olivat tauolla, mutta kevään 2022 aikana toiminta on alkanut palautumaan ennalleen.

Albertin olohuone on lapsiperheille tarkoitettu ihana kohtaamispaikka Albertinkadulle Helsinki Mission tiloissa. Paikka on siisti ja kaikki yksityiskohdat on mietitty loppuun saakka ja tänne tullessaan tuntee olonsa taatusti tervetulleeksi. Vaunuparkki on talon sisäpihalla (pienen nukkuessa muutamat vaunut saattaavat mahtua olohuoneen eteiseen) ja tarjolla on kävijöille kahvia sekä teetä. Albertin olohuoneella on usein myös vapaaehtoisia senioreita apukäsinä auttamassa pienten kanssa, joten kahvinkin saattaa ehtiä juomaan täällä kuumana. Toiminta on osallistujille maksutonta ja osallistua voi oman aikataulun mukaan.

Mannerheimin lastensuojeluliiton (MLL) Uudenmaan piirin paikallisyhdistykset toimivat ympäri pk-seutua aktiivisesti lapsiperheiden asialla ja suurimmalla osalla yhdistyksistä on perhekahvilatoimitaa. MLL:n toimita on kaikille avointa ja perhekahvilat matalan kynnyksen paikkoja. Erillisiä vauvatapaamisiakin järjestetään. Esimerkiksi Myllypuron MLL järjestää yhdessä Metropolia ammattikorkeakoulun Hy-My-kylän kanssa perhekahvilan joka toinen tiistai.

Useissa Helsingin seurakunnissa on monipuolisia perhepalveluita ja järjestetään viikoittain mm. vauva-aamuja ja -kahviloita. Vauvaperhekerhoihin ei yleensä tarvitse ilmoittautua etukäteen ja paikalla voi viipyä oman aikataulun mukaan. Vauvatoiminnassa vauvojen tarpeet on yleisesti huomioitu erinomaisesti: hoitopöytä, leikkimattoja, leluja, syöttötuoleja ja mikro löytyvät monista paikoista ja apukäsiäkin löytyy usein tarpeen tullen. Seurakuntien toiminta on kaikille avointa.

Helsingin kaupungin leikkipuistoissa ja perhetaloissa järjestetään vauvakerhoja, perhevalmennuksia ja muuta avointa ohjelmaa ympäri Helsinkiä. Leikkipuistot ovat myös kaikille perheille avoimia kohtauspaikkoja, joissa voi viettää aikaa ja leikkiä vapaasti ohjatun toiminnan ulkopuolella. Voit myös esittää toiveen, jos oma lähileikkipuistosi ei tarjoa esimerkiksi vauvoille erityisesti suunnattua tekemistä. Useat leikkipuistot tiedottavat viikko-ohjelmistaan mm. leikkipuistojen Facebook- ja Instagram-sivuilla.

Neuvoloiden organisoimaa vauvaperhetoimitaa on alueellisesti järjestetty tietyissä leikkipuistoissa ja perhetaloissa.  Neuvoloiden yhteydessä järjestetään myös ryhmätoimintaa, esimerkiksi uniohjausryhmiä, yhden vanhemman ryhmiä ja muita aiheeseen liittyvää. Lue lisää Perheentuki sivustolta.

På svenska: Lilla Luckan Forumin kauppakeskuksen naapurissa järjestää kaikille avointa ruotsinkielistä vauva- ja perhekahvilatoimitaa. Vauvakahviloissa on usein aiheeseen liittyvää ohjelmaa ja esimerkiksi vierailijoita neuvoloista. Ruotsinkielinen vauva- ja perhekahvila kokoontuu myös Bygdehemmetissä Vartiokylässä (tauolla edelleen koronan vuoksi) sekä öppna daghemmet Tallen Lauttasaaressa.

Huomioithan, että koulujen loma-aikoina monet toimijat myös lomailevat ja muutoksia aikatauluihin saattaa tulla lyhyelläkin varoitusajalla. Myös koronarajoitukset vaikuttavat edelleen osaan toiminnasta.


Harrastuksia vauvan kanssa: muskariin, jumppaan, tanssimaan…

Vauvamuskareita järjestetään esimerkiksi leikkipuistoissa ja seurakunnnan perhetoiminnassa.
Viikottain kokoontuvia muskareita vauvoilla järjestävät ainakin Työväenopistot ja Arbis, Kalliolan kansalaisopisto, Lastenliitto, useat musiikkopistot, MLL:n paikallisyhdistykset, kaupungin kulttuurikeskukset sekä monet yksityiset toimijat kuten Musikantit, Jamkids ja Rokkimuskari. Muskarin voi aloittaa jo pienen vauvan kanssa.

Jumppaa, joogaa, pilatesta, tanssia ja muita liikunnallisia harratuksia vauvan kanssa järjestävät myös monet toimijat. Harrastuksia kannattaa kysellä ainakin Kirppanoilta, MLL:n paikallisyhdistyksistä, Kalliolan kansanopistosta, Työväenopistosta ja Arbiksesta sekä useilta muilta yhdistyksiltä ja yrityksiltä.

Perhehulinat ovat Helsingin kaupungin järjestämiä tapahtumia useissa liikuntahalleissa ympäri kaupunkia.
Perhehulinat on tarkoitettu alle kouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen ja osallistuminen on maksutonta. Tapahtumat ovat mitä mainioin tapa liikkua pienen kanssa tai opetella ensi-askelia pehmeällä tekonurmella.

Esimerkiksi Pallomyllyn perhehulinoihin on esteetön pääsy, ohjelma vapaata liikuntaa ja touhuamista, rattaat voi parkkeeta kentän laidalle ja tilaa riittää varmasti kaikille.

Perhehulinoissa vauvan kanssa Pallomyllyssä Myllypurossa.

Vauvat ja museot

Museoiden kiertäminen vaunujen kanssa onnistuu useissa Helsingin museoissa. Museoiden yhteydestä löytyy myös lähes aina myös kahvila-ravintola sekä hyvät lastenhoitotilat. Esteettömyystiedot löytyvät useimpien museoiden sivuilta.

Esimerkiksi Nykytaiteenmuseo Kiasma toimii esimerkillisesti ja edistää vauvojen ja vanhempien taide-elämyksiä: museossa on tilava vaunuparkki, lastenhoitotilat, lasten ja vauvojen taidetoimintaa, erinomainen kahvila rattaiden kanssa liikkuville (ja heille varattuja pöytiä) sekä yleisesti esteettömät tilat ja lapsiystävällinen ilmapiiri. Jopa imetyksestä ohjeistetaan Kiasman esitteessä. Vaunuilla ja rattailla saa liikkua museossa.

Museoiden äänimaailma on hyvin usein vauvaystävällinen ja keskustan hälinästä museoon poikkeaminen kannattaa. Pienten Helsingin taustatiimin nuorimmat jäsenet nukkuivat ainakaan päiväuniaan hyvin niin Ateneumin kuin Kansallismuseon upeissa puitteissa.

Lue myös: Pienten Helsingin juttu Museoon lasten kanssa

Ateneumin taidemuseo on myös hyvä päiväunipaikka vauvoille ja kulttuurielämys vanhemmalle.

Elokuviin vauvan kanssa

Kallion kirjasto on kehittänyt erittäin hienon konseptin ja tarjoaa vauvoille ja vanhemmille Babykino-toimintaa kirjaston vintillä aina keskiviikkoisin. Maksuttomat elokuvanäytökset on suunniteltu täysin vauvojen ja vanhempien ehdoilla ja elokuvavalintoihinkin pääsee vaikuttamaan. Lisätietoa löytyy myös BabyKinon fb-sivulta.
Vauvakino-näytöksiä järjestetään aika ajoin myös myös muissa Helmet-kirjastoissa.

Vauvakino-näytöksiä järjestetään myös pk-seudun kaupallisissa elokuvateattereissa aika ajoin. Saliin on esimerkiksi järjestetty mikro ja hoitopöytä, salin ulkopuolella vaunuparkki. Näytöksen äänet ovat normaalia hiljaisemmat ja salissa himmeä valaistus. Lisätietoja löytyy elokuvateattereiden sivuilta.


Taidetta vauvoille ja vanhemmille

Helsingin kaupungin Työväenopiston tarjontaan kannattaa tutustua, sillä tarjolla on muskareiden lisäksi myös taideharrastuksia pienille. Ilmoittautuminen näihin tapahtuu pääosin tammikuussa sekä elokuussa ja ryhmät täyttyvät nopeasti.

Useat Helsingin leikkipuistot järjestettävät värikylpyjä sekä mm. vauvahierontaa ja -tanssia. Näitä kannattaa tiedustella omasta lähileikkipuistoista.

Myös Helsingin kaupungin kulttuurikeskukset järjestävät vauvoille sopivia taide-elämyksiä.

Värikylpyjä ja muita vauvoille sopivia harrastuksia järjestävät Helsingissä monet eri toimijat.

Kansallisoopperan ja -baletin Vauvojen taidetuokiot järjestetään keväisin sekä syksyisin ja ilmoittautuminen alkaa usein tammi- ja elokuussa. Taidetuokiot ovat supersuosittuja, joten oma paikka kannattaa varata heti ilmoittautumisen alkamispäivänä!

Myös monet yksityiset kulttuurituottajat ja esimerkiksi galleriat järjestävät vauvoille taidetoimintaa.


Retkeily vauvan kanssa

Pienten Helsingin retkivinkit toimivat myös vauvojen kanssa: Kaikki kohteet on testattu rattailla ja jutuissa mainitaan selkeästi kannattaako kohteeseen suunnata vaunujen kanssa. Jopa Sipoonkorven ja Nuuksion kansallispuistoista löytyy reittejä, joissa voi kulkea vauvan ja vaunujen kanssa. Kantorepulla pääsee toki lähes kaikkialle. Vinkit Helsingin moniin eri kohteisiin, saaristoon sekä päiväretkille löytyvät Pienten Helsingistä.

Retki Talosaareen toimii myös vauvan kanssa.

Pienten Helsinki ja vauvat

Pienten Helsinki julkaisee aina maanantaisin Minne tällä viikolla -artikkelin, jossa on listattu viikon tapahtuma- ja menovinkkejä Helsinkiin ja lähiseudulle lasten kanssa. Vinkkien joukossa on myös paljon vauvojen kanssa sopivaa tekemistä. Myös sivuston muista lukuisista artikkeleista löytyy paljon ideoita vauvan kanssa tekemiseen.

Pienten Helsingin ylläpitämä Vauvan Helsinki-ryhmä löytyy Facebookista. Seuraa myös Pienten Helsinkiä Instagramissa!

Pienten Suomi on Pienten Helsingin pikkusisko, joka vinkkaa tekemistä ja kokemista koko Suomessa. 
Mukana myös paljon vinkkejä lähiseudulle ja päiväretkiin sekä suuri parhaiden leikkipaikkojen listaus ympäri Suomen. Vinkkejä reissukartalla on tällä hetkellä jo yli 600 ja monet niistä auttavat myös vauvan kanssa matkustaessa!


Vauvan päivä

Vauvan päivää vietetään vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina. VauvaSuomi ry:n tavoitteena on Suomi, joka iloitsee vauvoista ja jossa jokainen edistää vauvojen ja perheiden lapsilähtöisen elämän toteutumista.


#pientenhelsinki

Seuraa Pienten Helsinki
Pienten Helsinki Facebookissa
Pienten Helsinki Instagramissa

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Ajatus aiheesta “Vauvojen Helsinki”