Mainos

Eväsretkellä Kruunuvuoren huipulla

Kruunuvuoren huvila-alue Laajasalossa

Julkaistu 4.10.2017

Kruunuvuoren huvila-alue sijaitsee Laajasalon Kaitalahdessa. Epävirallisen nimensä huvila-alue saa 1900-luvun alkupuolella paikalle rakennetuista puu-huviloista, joista harmillisesti käytännössä kaikki ovat tuhoutuneet. Kruunuvuoren huipulta avautuvista upeista maisemista näkyvät Suomenlinna, keskustan ja kantakaupungin siluetti, Korkeasaari, Mustikkamaa sekä lukuisia muita saaria ja tunnettuja maamerkkejä.  


Maasto on tiheää, umpikasvanutta ja hoitamatonta lehtimetsää kallioisella maaperällä, jyrkillä nousuilla ja rotkoilla. Reitti on melko vaikeakulkuista ja pieniä varten kannattaa ottaa kantoreppu mukaan ja rattaat jättää kotiin. Vaikeakulkuisen maaston takia aluetta ei voi suositella ihan ensimmäisiä kertoja metsässä liikkuville, mutta pienille ja suurille seikkailijoille Kruunuvuori on sitäkin mahtavampi retkikohde. Julkisilla Kruunuvuorenrantaan pääsee bussilla numero 88 Herttoniemestä. Kiva pyöräreitti alueelle kulkee Herttoniemestä tullessa rantaa pitkin läpi Tullisaaren puiston.

Ensimmäinen kohde: Kruunuvuorenlampi

Otimme ensimmäiseksi tavoitteeksemme löytää huvila-alueen keskeltä lammen. Lähdimme matkaan Kaitalahdesta, Päätien päädystä seuraten melko leveää polkua, joka johti jyrkkää mäkeä ylös. Jo tässä vaiheessa oli selvää, että rattaiden kanssa tänne ei ole asiaa. Tiheän metsän halki kulkeva polku on ajoittain kivikkoinen ja toisaalta metsikössä välillä kokonaisvaltainen mutavelli, joten kumisaappaat tai vettä hylkivät vaelluskengät ovat täällä hyvä kenkävalinta, ellei jopa edellytys. Hetken aikaa käveltyämme, päädyimme risteykseen, josta näimme lammen pilkahtavan syysauringossa puiden välistä. Salainen lampi oli löytynyt!

Kruunuvuoren huvila-alueen lampi
Jopa kiukutteleva nelivuotias istahti ihailemaan maisemia.
Kruunuvuoren lammessa kasvaa lumpeita.

Lumpeiden peittämän lammen ympäröimän tiheän lehtimetsän läpi paistanut kirkas syysaurinko valaisi alueen kultaisella valolla, joka sai jopa kiukkuisen nelivuotiaankin hetkeksi pysähtymään. Tumma, humuspitoinen vesi luo upean kontrastin ympäröiville lehtipuille. Lampea ei suotta kutsuta Helsingin kauneimmaksi salaisuudeksi.

Hetken aikaan levättyämme, suuntasimme kohti seuraavaa määränpäätämme: Kruunuvuoren huippua.

Kohti Kruunuvuoren huippua

Kruunuvuoren kalliot ovat antaneet nimen alueelle, sijaitsee aivan huvila-alueen länsipuolella. Kruunuvuoresta avautuu upeat näkymät Suomenlinnaan, keskustaan, Korkeasaareen ja Mustikkamaalle. Kruunuvuoren huipulle johtaa kaksi selkeää reittiä. Helpoin ja ehdottomasti suositeltavin reitti lähtee Haakonlahdentien päädystä, tulevan Kruunusiltojen työmaan vierestä. Tämä reitti johtaa ylös melko jyrkkää ja kivikkoista polkua, jossa varsinkin pienten kannattaa varoa askeliaan. Tätä kirjoittaessa alue ei ollut vielä suljettu, mutta kun Kruunusiltoja aikanaan ryhdytään rakentamaan, saattaa tilanne muuttua ja reitti katketa.

Meidän ehkä virheellisesti valitsema toinen reitti, kulkee huvila-alueen lammesta katsottuna suoraan länteen, rantaviivaa seuraten. Tämä reitti on jo erittäin haastava lasten kanssa ja askelten kanssa saa olla tarkkana. Matkalla näimme entisten huviloiden raunioita. Valitettavasti alueen vanhojen huviloiden kohtalo on ollut karu ja osa suomalaista kulttuurihistoriaa on menetetty.

Riippumatta siitä kumman reitin valitsee, huomaa olevansa oikealla polulla kun kulkee ylöspäin kohti merta. Perille päästäessä huomaa, että kiipeäminen oli kaiken vaivan arvoista. Sanoinkuvaamattoman upeat maisemat Helsingistä ja sen saaristosta avautuvat edessä ja saa kokeneenkin seikkailijan mykistymään.

Näkymä Kruunuvuorelta länteen, edessä Kruunuvuorenselkä, jonka taustalla Katajanokka ja Helsingin keskusta.
Näkymä Kruunuvuorelta etelään. Taustalla Öljysäiliö 468.

Huipulle päästyämme istahdimme nauttimaan eväitä, ihailemaan maisemia ja bongailemaan veneitä sekä maamerkkejä. Muun muassa Tuomiokirkon kellotorni, Linnanmäen laitteiden siluetit ja Suomenlinnaa sekä suuret ristelijälaivat näkyvät täältä hyvin.

Paluumatkaa varten valitsimme sen helpoimman reitin alas kohti Haakonlahdentietä, joka kulkee toisen entisen säiliön vierestä. Keskeneräisen tie- ja siltatyömaan heikkakenttä on karu vastakohta huvila-alueen villiksi kasvaneelle metsälle ja lampimaisemalle, mutta tämä reitti on selvästi turvallisempi ja ennen kaikkea helppokulkuisempi.

Hylätty öljysäiliö Kruunuvuoren huipulla

Kruunuvuorenrannan huvila-alue on täynnä salaisuuksia, josta me olemme löytäneet vasta murto-osan. Huvilat ovat jo tuhoutuneet, mutta paikan taianomaisuus on säilynyt. Lapsille paikka tarjoaa aidon saaristometsän elämyksen ja upeat puitteet seikkailulle. Tämä on paikka johon varmasti palaamme vielä useita kertoja!


Lisää retkivinkkejä Pienten Helsingin sivuilta

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.