Minne tällä viikolla? 7.8.-13.8.2017

Elokuun toisen viikon tapahtumat

Päivitetty 11.8.2017

Mitä lapsille sopivaa tekemistä löytyy Helsingistä? Minne mennä pienten lasten kanssa viikonloppuna? Entä mitä keksiä sateisena päivänä? Pienten Helsingin viikoittainen sarja etsii menovinkkejä ja vinkkaa lapsiystävällisiä paikkoja Helsingissä ja lähiseudulla. 

Koulujen alku palauttaa arjen kesälomien jälkeen ja sen myötä esimerkiksi viimeisetkin leikkipuistot ja perhetalot aukeavat lomien jälkeen. Samalla monet kesätekemiset ovat viimeisiä viikkoja auki: Mustasaari sulkee ovensa kesän osalta 20.8.2017, Fallkullan kotieläintila huilaa elokuussa ja valmistautuu syksyyn, kesäteattereiden viimeisiä esityksiä nähdään lähiviikkoina. Vastapainoksi esimerkiksi kirjastojen satutunnit sekä monet perhekerhot alkavat ja luovat ryhtiä viikkoon. Myös kesälomalla olleet uimahallit avaavat ovensa.

Nyt on myös hyvä hetki käydä kertomassa leikkipuistoissa toiveita syksyn ohjelman suhteen. Rohkeasti nykimään hihasta ohjaajia, leikkipuistoissa tehdään töitä lasten vuoksi. Syksyn ohjelman ollessa vielä työn alla, on leikkipuistojen ohjelmatietoja ollut erittäin haastava löytää tälle viikolle.

Myös useiden harrastusten ilmoittautumiset alkavat elokuun toisella viikolla. Esimeriksi Työväenopiston kurssi-ilmoittautuminen alkaa porrastetusti 9.8.2017 klo 11. Lisätietoa täältä.


MAANANTAI 7.8.2017

Tapahtumat:
Puistolan kirjaston satutunnit alkavat maanantaina klo 10.

Lasten liikennekaupungin kesäkausi jatkuu vielä maanantaista keskiviikkoon 7.-9.8. klo 9-15 perhepäivien merkeissä. Liikennekaupunki on perhepäivinä auki kaikenikäisille lapsille vanhempien seurassa. Lisätietoa tapahtumasta täältä.

Leikkipuisto: Leikkipuisto Linnunradan kesäeläimet asuvat puistossa vielä tämän elokuun toisen viikon.

Vinkki: Pikku-Auroran kesäpiha on auki keskiviikkoon 9.8. asti, joten vielä ehtii nauttimaan Espooseen tunnelmalliseen lasten kulttuurikeskukseen.

TIISTAI 8.8.2017

Tapahtuma: Lasten liikennekaupungin kesäkausi jatkuu vielä maanantaista keskiviikkoon 7.-9.8. klo 9-15 perhepäivien merkeissä. Liikennekaupunki on perhepäivinä auki kaikenikäisille lapsille vanhempien seurassa. Lisätietoa tapahtumasta täältä.

Leikkipuisto: Leikkipuisto Arabiassa tarjolla odottaville äideille ja tuleville iseille Masumusa-musisointia tulevalle vauvalle klo 15. Lisätietoa Masumusasta täältä.

Vinkki: Poliisivene, jäänmurtaja, sukellusvene, museoraitiovaunu, traktoreita, nostureita… Näitä ja paljon muuta voi bongailla ympäri Helsinkiä. Lue vinkit täältä.

Helsingissä voi bongailla myös museoraitiovaunuja.

KESKIVIIKKO 9.8.2017

Tapahtumat:
Käpylän kirjaston satutunnit alkavat keskviikkona klo 10.

Lasten liikennekaupungin kesäkausi jatkuu vielä maanantaista keskiviikkoon 7.-9.8. klo 9-15 perhepäivien merkeissä. Liikennekaupunki on perhepäivinä auki kaikenikäisille lapsille vanhempien seurassa. Lisätietoa tapahtumasta täältä.

Uimastadionin valtaavat punanenäiset pellet ja Täysin naurettava pellehyppyshow keskiviikkona klo 18-20. Liput 5 €, alle 3-vuotiaat maksutta.
Lisätietoa tapahtumasta

Leikkipuistot:
Leikkipuisto Linjassa vietetään kesän päättäjäisiä keskiviikkona klo 10.30 alkaen. Kurkista myös millainen on  leikkipuisto Linja.
Leikkipuisto Myllynsiivessä pääsee syysvaateostoksille Nosh-kutsuilla. Kurkista täältä millainen on leikkipuisto Myllynsiipi.

Vinkki: Torikortteleiden kesäpiha kaupungintalon sisäpihalla on auki myös elokuussa! Sisäänkäynti Katariinankadulta ja Sofiankadulta.

Torikortteleiden kesäpiha.

TORSTAI 10.8.2017

Tapahtuma: Pukinmäen kirjaston satutunnit alkavat klo 10.

Vinkki: Koulut alkavat ja sen seurauksena Töölönlahden leikkipaikalla on ainakin aamupäivästä rauhallista. Sinne siis kiipeilemään, pyörimään karusellissa ja keinumaan apinakeinulla!  Puisto on hyvä paikka kolme-neljävuotiaasta ylöspäin, aivan pienimmille löytyy Töölönlahden puistosta pieni leikkipaikka.
Viereinen Finlandiatalon alakerran kahvila tai Musiikkitalo sopivat hyvin välipalapaikaksi, molemmissa toimiva lastenhoitohuone ja hyvin tilaa rattaille 😉

Töölönlahden leikkipaikka.

PERJANTAI 11.8.2017


Vinkki: Perjantai on kirjastopäivä! Oletko jo käynyt iki-ihanassa Pohjoismaisessa kirjastossa ja erityisesti sen lastenosastolla? Täällä voi leikkiä, lukea ja piirtää lasten omassa maailmassa. Kirjaston kirjojenlainaus onnistuu Pohjoismaisen kirjaston omalla kortilla, jonka voi hakea samalla käynnillä. Lasten sekä aikuisten valikoima kirjojen, elokuvien kuin lehtienkin suhteen on erittäin hyvä ja laadukas! Tarjolla kirjoja ja muuta materiaalia kaikilla pohjoismaisilla kielillä.
Kirjasto sijaitsee Kaisaniemenkadulla, aivan Helsingin yliopiston metroaseman yläpuolella.

Pohjoismaisen kirjaston lastenosastolla viihtyvät myös aikuiset.

LAUANTAI 12.8.2017

Tapahtumat:

Salainen puutarha valtaa Senaatintorin Taiteiden yönä, mutta sitä ennen pitää valmistautua koristamaan puutarhan hämyinen tunnelma ja kaikki saavat osallistua!  Senaatintoria kehystävät katulamput saavat uuden ilmeen puutarhan ylle kurottavina valtavina kukkina. Kasvit valmistuvat työpajoissa yhteistuumin. Ensimmäinen työpaja pidetään lauantaina Sanomatalossa klo  12-15. Työpajat sopivat koko perheelle ja niihin on vapaa pääsy. Lue lisää Salaisesta puutarhasta täältä.

Lasten lauantaita vietetään Kirjasto 10:ssä lauantaina klo 12-14. Ohjelmassa eläinaiheista tekemistä. Sopii kaikenikäisille lapsille. Lisätietoa tapahtumasta löytyy täältä.

Etno-Espa lasten lauantaina lavalle nousevat Freija klo 14 ja FlipFlop klo 15. Etno-Espa tuo monipuolisen kattauksen hyväntuulista musiikkia kaikkien kuunneltavaksi aivan ydinkeskustaan ilman pääsymaksua. Lue lisää Etno-Espasta  täältä.

Lauantaina myös juostaan Minimaraton Eläintarhan kentällä. Lisätietoa tapahtumasta löytyy täältä. Osallistuminen maksullista.

SUNNUNTAI 13.8.2017

Tapahtumat:

Koko perheen Syystempaus Laajasalon alakoulun pihalla kerää varoja lasten turvallisempaan kouluarkeen sunnuntaina klo 11-14. Syystempauksessa monipuolista ohjelmaa koko perheelle sekä myynnissä herkkuja. Urheluvälinekirppis. Paikalla myös poliisi kertomassa turvallisuudesta. Lisätietoa tapahtumasta.

Vallilan elojuhlia vietetään sunnuntaina klo 13-16 Vallilan siirtolapuutarhalla. Ohjelmaa pienille ja suuremmille, myynnissä puutarhojen satoa ja muita herkkuja sekä arpoja. Lisätietoa tapahtumasta löytyy täältä.

Koko perheen toiminnallinen luontoretki Seikkailujen metsä Villa Elfvikin ympäristössä Espoossa järjestetään taas sunnuntaina klo 10.30-12.30. Lasten ehdoilla tehtävä luontoretki sopii koko perheelle. Pienet eväät mukaan! Lisätietoa Villa Elfvikin luontoretkistä täältä.

Satamahulinat (klo 12-19) järjestetään Jätkäsaaressa toista kertaa. Lasten satamahulinoissa klo 14-16 ohjelmassa muun muassa Kikattava Kakkiainen (klo 14.30), Ville Viikinki, ongintaa ja työpaja. Lisätietoa Satamahulinoista täältä.

Satamahulinat järjestetään Jätkäsaaressa.

Flow Festivalin alkuiltapäivään sunnuntain 13.8. klo 13-17 voi osallistua alle 10-vuotiaan lapsen kanssa maksavan aikuisen seurassa. Suvilahden festivaalialueella järjestään ohjelmaa perheen pienimmille ennen muun festivaalialueen aukeamista. Maksullinen. Lisätietoa tapahtumasta.


Muista myös nämä:

Pikku Kakkosen juhlanäyttely Annantalossa jatkuu elokuun loppuun. Avoinna päivittäin Annantalon aukioloaikojen mukaan.  Katso miltä näyttelyssä näyttää täältä.

Pikku Kakkosen juhlanäyttelyssä.

Mini-Suomi-seikkailu Seurasaaressa jatkuu 13.8. asti ja on auki päivittäin klo 11-17. Seikkailu vie tutkimusretkelle Suomeen pienoiskoossa. Seurasaaren taloista löytyy hauskoja tehtäviä, kuten kanteleen soittoa ja villan karstausta ja tehtävien suorittamisesta kerätään leimoja karttoihin. Tapahtuma sopii koko perheelle. Samalla voi seikkailla kesäisessä Seurasaaressa omatoimisesti. Lisätietoa tapahtumasta löytyy täältä. Sisäänpääsy museolipulla, alle 7-vuotiaat maksutta aikuisen seurassa.

Etno-Espa valtaa Espan lavan 7.8.-16.8.2017 ja tuo monipuolisen kattauksen hyväntuulista musiikkia kaikkien kuunneltavaksi joka päivä. Lasten lauantaita vietetään 12.8. Lue lisää Etno-Espan ohjelmasta täältä.

Floral Helsinki 2017 tuo Musiikkitalon täyteen kukkia ja kukkien sidontaa 10.-13.8.2017. Tapahtumassa pääsee seuraamaan kukkien sidontaa paikan päällä ja näkemään alan kilpailuja. Vapaa pääsy. Lisätietoa tapahtumasta löytyy täältä(Tämä tapahtumavinkki on ensisijaisesti vanhemmille, mutta ehkä tämän saa yhdistettyä Töölönlahden puistoretkeen, niin kaikki viihtyvät?)

Flora Helsinki 2017 tuo kukkaloistoa Musiikkitaloon.

Linnanmäen huvipuiston viikon esiintyjä on Riesa-Pelle. Esityksiä päivittäin maanantaista sunnuntaihin. Tarkemmat tiedot Lintsin sivuilta. Vapaa pääsy.

EasySport -päivät maanantaista keskiviikkoon 7.-9.8.2017 Liikuntamyllyssä Myllypurossa. Monipuolista liikuntaa Liikuntamyllyn sisäänpääsymaksulla. Tarkoitettu ensisijaisesti kouluikäsille, mutta vanhemman kanssa täällä voi urheille esimerkiksi eskarilainen. Lisätietoa täältä.


Pienten Helsingin elo-syyskuun tulevien tapahtumien lista:
Tapahtumia pienille Helsingin kattojen alla, syksy 2017

 

 

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *