Minne tällä viikolla? 6.8.-12.8.2018

Elokuisia menovinkkejä

Mitä lapsille sopivaa tekemistä löytyy Helsingistä? Minne mennä pienten lasten kanssa viikonloppuna? Entä mitä keksiä sateisena päivänä? Pienten Helsingin viikoittainen sarja etsii menovinkkejä ja vinkkaa lapsiystävällisiä paikkoja Helsingissä ja lähiseudulla. Kohderyhmänä sivustolla ovat alle kouluikäiset lapset ja lapsiperheet.

Elokuun toisella viikolla tapahtuu jo paljon: esimerkiksi Illallinen Suomen taivaan alla, Satamahulinoita, pellehyppyjä ja Etno-Espan konsertteja (Pikku Papu!). Tulevalla viikolla vietetään liikennekaupungin kesän päätöstä ja Mustasaaren kesän viimeinen päivä on tulevana sunnuntaina. Myös osa puistopiiloista sai jatkoaikaa ja piiloja voi löytää vielä ympäri kaupunkia.
Minne tällä viikolla-juttu listaa tälläkin viikolla tapahtumien lisäksi lastenkulttuurikeskuksia ja muita kulttuuritahoja, joiden syksyn ohjelmaan kannattaa tutustua nyt.

Pienten Helsingin Minne tällä viikolla -artikkeli ilmestyy viikoittain viimeistään maanantaisin ja vinkkaa mitä kaikkea kaupungissa tapahtuu lapsiperheille alle kouluikäisten lasten kanssa.

Ajankohtainen kahluuallasvinkki: Alkuviikosta uidaan sään salliessa ainakin leikkipuisto Linjassa, Maunulassa ja Haruspuistossa. Myllynsiivessä suihkut ovat sään salliessa pitkälle elo-syyskuuhun päällä ja Pirkkolan Plotille pääsee polskimaan vielä 12.8.2018 saakka.

TOIVERisuja, ruusuja, kommentteja ja toiveita: kerro mitä mieltä olet Pienten Helsingistä!

Jutun kansikuva: Tennispalatsissa, HAM Helsingin katoksen päällä kaupungin kulkijoita tarkkailee Villu Jaanisoolin Lokki-veistos. Pienten Helsinki haastaa kaikki elokuiseen #bongaaveistos -seikkailuun etsimään Helsingistä löytyviä lukuisia eläinpatsaita! Vinkkejä bongailuun löytyy HAM:n sivuilta


Tiistai »Keskiviikko »Torstai »Perjantai »Lauantai »Sunnuntai »

MAANANTAI 6.8.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Kirjavinkkejä kesälomapäiviin lapsille löytyy Helmet -kirjastoportaalista.

Kirjastot palvelevat myös kesäkuukaisina, vaikka varsinaista järjestettyä ohjelmaa ei olisikaan. Lue esimerkiksi mitä kirjasto tarjoaa pienille sekä kirjavinkkejä kesäpuuhiin lasten kanssa.

Leikkipuistoissa tapahtuu:

Kaikki leikkipuistot ja perhetalot palaavat tämän viikon aikana arkirytmiin. Nyt on mitä parhain hetki toivoa ja ideoita ohjelmaa leikkipuistoihin – kerro toiveesi puiston ohjaajille tai lähetä vaikka sähköpostia!
Leikkipuistojen allaskausi on virallisesti päättynyt, mutta ainakin leikkipuisto Linja, Haruspuisto ja Maunula ilmoittivat, että uimaan pääseekin alkuviikosta ennen kouluvuoden alkua. Leikkipuistoruokailu on päättynyt tältä kesältä.

Muut tapahtumat:

Etno-Espa Espan lavalla 6.-15.8.2018. Uuden kansanmusiikin tapahtuma tuo Espan lavalla monipuolisen esiintyjäkaartin. Lisätietoa Etno-Espan ohjelmasta tapahtuman sivuilta.

Helsingin kaupunginmuseo ja Lasten kaupunki avaavat kesäkaudella ovensa jo klo 9. Mainio leikkipaikka aamuvirkuille! Lue lisää museon sivuilta. Lasten kaupungissa on myös esillä 29.5.–31.8. kuvittaja Jenni Isotoffin tarinallinen taidenäyttely Unelma Mäykkynen & Helsinki.

Muita maanantaisin avoinna olevia museoita ovat Päivälehden museo sekä kesäkaudella myös Kansallismuseo ja Luontokeskus Haltia Espoossa.

Lasten liikennekaupunki järjestää kesän viimeisen avoimen perhepäivän maanantaina klo 10-15, jolloin kaikenikäiset harjoittelevat liikennekaupungissa oman aikuisen ohjauksessa. Vapaa pääsy.

Loota on myös koko perheen elämyksellinen sarjakuvanäyttely Annantalon taidegalleriassa. Näyttelyssä on esillä runsaasti sarjakuvasivuja Kiste-sarjasta sekä suomeksi että saksaksi. Kirjan maailma jatkuu tilassa kolmiulotteisena ja leikittävänä. Näyttelyyn voi tutustua Annantalon aukioloaikoina 4.8.-2.9.2018. Tapahtuman järjestää Sarjakuvakeskus ja se on osa Helsingin Sarjakuvafestivaalien 2018 ohjelmaa. Näyttelyyn liittyvä kaikille avoin työpaja maanantaina 6.8. klo 12-16. Lisätietoa Annantalon sivuilta.

Lastenkulttuuria syksyyn: Monitaiteellinen lasten ja nuorten taidekeskus Annantalo tarjoaa monenlaisia taidekursseja, muskareita ja lastentapahtumia. Selaa nyt syksyn ohjelmaa ja ilmoittaudu mukaan!


TIISTAI 7.8.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Kirjavinkkejä kesälomapäiviin lapsille löytyy Helmet-kirjastoportaalista.

Kirjastot palvelevat myös kesäkuukaisina, vaikka varsinaista järjestettyä ohjelmaa ei olisikaan. Lue esimerkiksi mitä kirjasto tarjoaa pienille sekä kirjavinkkejä kesäpuuhiin lasten kanssa.

Leikkipuistoissa tapahtuu:

Kaikki leikkipuistot ja perhetalot palaavat tämän viikon aikana arkirytmiin. Nyt on mitä parhain hetki toivoa ja ideoita ohjelmaa leikkipuistoihin ja perhetaloihin – kerro toiveesi puiston ohjaajille tai lähetä vaikka sähköpostia!
Leikkipuistojen allaskausi on virallisesti päättynyt, mutta ainakin leikkipuisto Linja, Haruspuisto ja Maunula ilmoittivat, että uimaan pääseekin alkuviikosta ennen kouluvuoden alkua. Leikkipuistoruokailu on päättynyt tältä kesältä.

Muut tapahtumat:

Etno-Espa Espan lavalla 6.-15.8.2018. Uuden kansanmusiikin tapahtuma tuo Espan lavalla monipuolisen esiintyjäkaartin. Lisätietoa Etno-Espan ohjelmasta tapahtuman sivuilta.

Annantalon kesämuskarit kutsuvat laulamaan, leikkimään, liikkumaan ja loruttelemaan yhdessä muskariope Tuuli Paasolaisen kanssa Annantalon A•lavalle tiistaina klo 10.00. Muskari on suunnattu 0 – 7 -vuotialle lapsille ja heidän huoltajilleen, mutta sopii kaikille vauvasta vaariin. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Lisätietoa Annantalon sivuilta.

Tammen tarina -nukketeatteriesitys Helsingin kaupungin Talvipuutarhan pihalla (sateella sattuessa sisätiloissa) tiistaina klo 11 ja klo 13. Esitys suositellaan 3-9 -vuotiaille ja sen kesto on noin 20 minuuttia. Esityksen tuottaa nukketeatteri Sytkyt. Vapaa pääsy.

Kesäteatteriin: Taivallahden kesäteatterin lavalla nähdään Tiina ja Sinikka Nopolan Risto Räppääjä ja Pakastaja Elvi -näytelmä. Näytös tiistaina klo 18. Liput 16 €. Lue lisää: Taivallahden kesäteatterin sivuilta.

Vinkki: Elokuviin lasten kanssa! PulubBoin ja Ponin leffa tuli ensi-iltaan perjantaina! Muita teattereissa pyöriviä kaikenikäisille sallittuja elokuvia ovat esimerkiksi Maija Mehiläinen ja Hunajakisat sekä Supermarsu.

Lastenkulttuuria syksyyn: Työväenopistojen syksyn kursseille ilmoittautuminen alkaa porrastetusti maanantaina 13.8.2018 klo 11. Syksyn kurssitarjonnassa on muskareita vauvoille ja taaperoille, taidekursseja ja värikylpyjä pienille, perheiden ruokakursseja ja paljon muuta ympäri Helsinki. Tutustu tarjontaan Ilmonet-palvelussa, lisätiedot Työväenopiston sivuilta.


KESKIVIIKKO 8.8.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Lukukoirat Börje ja Bruno vierailevat Tapanilan kirjastossa keskiviikkona klo 14-16. Ohjelmassa vapaata faniaikaa eli rapsutuksia ja koiramaista menoa. Voit myös kokeilla koiralle lukemista.

Kirjavinkkejä kesälomapäiviin lapsille löytyy Helmet -kirjastoportaalista.

Kirjastot palvelevat myös kesäkuukaisina, vaikka varsinaista järjestettyä ohjelmaa ei olisikaan. Lue esimerkiksi mitä kirjasto tarjoaa pienille sekä kirjavinkkejä kesäpuuhiin lasten kanssa.

Leikkipuistoissa tapahtuu:

Kaikki leikkipuistot ja perhetalot palaavat tämän viikon aikana arkirytmiin. Nyt on mitä parhain hetki toivoa ja ideoita ohjelmaa leikkipuistoihin – kerro toiveesi puiston ohjaajille tai lähetä vaikka sähköpostia!
Leikkipuistojen allaskausi on virallisesti päättynyt, mutta ainakin leikkipuisto Linja, Haruspuisto ja Maunula ilmoittivat, että uimaan pääseekin alkuviikosta ennen kouluvuoden alkua. Leikkipuistoruokailu on päättynyt tältä kesältä.

Muut tapahtumat:

Etno-Espa Espan lavalla 6.-15.8.2018. Uuden kansanmusiikin tapahtuma tuo Espan lavalla monipuolisen esiintyjäkaartin. Lisätietoa Etno-Espan ohjelmasta tapahtuman sivuilta.

Kesäteatteriin: Puotilan Kartanon pihan teatterilavan valtaa Viiru-kissa ja ukko Pesonen, kun Viiru muuttaa -näytelmä nähdään Puotilan Kesäteatterin näyttämöllä keskiviikkona klo 13. Liput 12 €. Lue lisää Puotilan kesäteatterin sivuiltaViimeinen viikko!

Kansallismuseon torniin pääsee kiipeämään kesäkeskiviikkoisin klo 16.30. Lippu tornikierrokselle maksaa 5 € ja sen voi ostaa lipunmyynnistä keskiviikkoiin (ei ennakkomyyntiä). Lue lisää tapahtuman fb-sivulta.

A•lava open stage keskiviikkoisin klo 17-19. Tapahtuma on avoin yleisölle ja esiintyjille. Lavalle voi mennä esiintymään tai katsomaan muiden esityksiä. Lisätietoa Annantalon sivuilta.

Pellehyppyshow Uimastadionilla keskiviikkona klo 18. Liput 5 €, alle 3-vuotiaat ilmaiseksi. Lippuja voi ostaa ennakkoon Uimastadionin ja Kumpulan lipunmyynnistä. Lue lisää tapahtuman fb-sivulta.

Vinkki Espooseen: Talomuseo Glimsin 4H -kotieläinpihan laidunvierailut jatkuvat keskiviikkoisin klo 15.30-16.30. Lue lisää talomuseon sivuilta. Vapaa pääsy.

Lastenkulttuuria syksyyn: Helsingin kaupungin kulttuurikeskukset tarjoavat lapsille ja perheille konsertteja, teemapäiviä, elokuvia ja paljon muuta. Syksyn ohjelmaan kannattaa tutustua nyt, sillä joihinkin näytöksiin liput tai paikat kannattaa varata pian! Kulttuurikeskusten sivulle löydät täältä.


TORSTAI 9.8.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Kirjastovinkki: Matkusta metrolla Espooseen ja Ison Omenan kirjaston viileyteen! Metro vie Helsingistä suoraan Ison Omenan suureen kirjastoon ja mainiolle lastenosastolle, jossa on tilaa myös leikkiä. Metroasemalta kahdella hissillä ylös suoraan kirjastoon!

Kirjavinkkejä kesälomapäiviin lapsille löytyy Helmet -kirjastoportaalista.

Kirjastot palvelevat myös kesäkuukaisina, vaikka varsinaista järjestettyä ohjelmaa ei olisikaan. Lue esimerkiksi mitä kirjasto tarjoaa pienille sekä kirjavinkkejä kesäpuuhiin lasten kanssa.

Leikkipuistoissa tapahtuu:

Kaikki leikkipuistot ja perhetalot palaavat tämän viikon aikana arkirytmiin. Nyt on mitä parhain hetki toivoa ja ideoita ohjelmaa leikkipuistoihin – kerro toiveesi puiston ohjaajille tai lähetä vaikka sähköpostia!
Leikkipuistojen allaskausi on virallisesti päättynyt, mutta ainakin leikkipuisto Linja, Haruspuisto ja Maunula ilmoittivat, että uimaan pääseekin alkuviikosta ennen kouluvuoden alkua. Leikkipuistoruokailu on päättynyt tältä kesältä.

Muut tapahtumat:

Etno-Espa Espan lavalla 6.-15.8.2018. Uuden kansanmusiikin tapahtuma tuo Espan lavalla monipuolisen esiintyjäkaartin. Lisätietoa Etno-Espan ohjelmasta tapahtuman sivuilta.

Kesäteatteriin: Puotilan Kartanon pihan teatterilavan valtaa Viiru-kissa ja ukko Pesonen, kun Viiru muuttaa -näytelmä nähdään Puotilan Kesäteatterin näyttämöllä torstaina klo 18. Liput 12 €. Lue lisää Puotilan kesäteatterin sivuiltaViimeinen viikko!

Illallinen Suomen taivaan alla -tapahtumassa kuka vaan voi järjestää juhlat ja kutsua laiturille, rantaan, torin kulmalle tai puistoon ystäviä tai tuiki tuntemattomia syömään torstaina. Miltä kuulostaa nyyttärit korttelin lapsille tai avoin kutsu alueen lapsiperheille ja paljon uusia kavereita? Kutsu tutut tai tuntemattomat illalliselle, järjestä oma tapahtuma tai organisoi Pienten Helsinki -nyyttärit kesäisessä Helsingissä – vain taivas on rajana ideoille! Lue lisää tapahtuman organisaattorin sivuilta.

Ilallinen Helsingin taivaan alla täytti Espan Helsinki-päivänä. Torstaina järjestetään Illallinen Suomen taivaan alla ja kaikki on kutsuttu mukaan!
Ilallinen Helsingin taivaan alla täytti Espan Helsinki-päivänä. Torstaina järjestetään Illallinen Suomen taivaan alla ja kaikki on kutsuttu mukaan!

Vinkki Espooseen: Talomuseo Glimsin 4H -kotieläinpihan laidunvierailut jatkuvat torstaisin klo 15.30-16.30. Lue lisää talomuseon sivuilta. Vapaa pääsy.

Lastenkulttuuria syksyyn: Sellosalissa Espoon Leppävaarassa järjestetään paljon esityksiä perheille. Syksyn ohjelma on julkaistu ja liput tapahtumiin myynnissä nyt. Sekaa syksyn tarjontaa Sellosalin sivuilta


PERJANTAI 10.8.2018

Kirjastoissa tapahtuu: 

VAUVOILLE: Vauvojen lorutuokio Etelä-Haagan kirjastossa perjantaina klo 10.

Kirjavinkkejä kesälomapäiviin lapsille löytyy Helmet -kirjastoportaalista.

Kirjastot palvelevat myös kesäkuukaisina, vaikka varsinaista järjestettyä ohjelmaa ei olisikaan. Lue esimerkiksi mitä kirjasto tarjoaa pienille sekä kirjavinkkejä kesäpuuhiin lasten kanssa.

Leikkipuistoissa tapahtuu: 

Kaikki leikkipuistot ja perhetalot palaavat tämän viikon aikana arkirytmiin. Nyt on mitä parhain hetki toivoa ja ideoita ohjelmaa leikkipuistoihin – kerro toiveesi puiston ohjaajille tai lähetä vaikka sähköpostia!
Leikkipuistojen allaskausi on virallisesti päättynyt, mutta ainakin leikkipuisto Linja, Haruspuisto ja Maunula ilmoittivat, että uimaan pääseekin alkuviikosta ennen kouluvuoden alkua. Leikkipuistoruokailu on päättynyt tältä kesältä.

Muut tapahtumat:

Etno-Espa Espan lavalla 6.-15.8.2018. Uuden kansanmusiikin tapahtuma tuo Espan lavalla monipuolisen esiintyjäkaartin. Lisätietoa Etno-Espan ohjelmasta tapahtuman sivuilta.

Kesän viimeinen Vartioparaatikulkue lähtee kello 12.30 Helsingin Senaatintorilta marssien Kauppatorin kautta päävartioon, sekä sieltä takaisin Esplanadia pitkin Kasarmitorille. Vartioparaatin jälkeen Espan lavalla järjestetään viihteellinen MIL-Espa -konsertti kello 14. Perjantaina Vartioparaatin musiikista vastaa Kaartin soittokunta. Lisätiedot tapahtuman fb-sivulta.

Prinsessa ja Viisauden portti -teatteriesitys Annalan huvilassa perjantaina klo 17.30. Esitys on suunnattu erityisesti 3 vuotta täyttäneille. Ennen esitystä kaikille vieraille kahvi- ja mehutarjoilu. Liput 10 €, perhelippu neljälle 30 €. Lisätietoa tapahtuman fb-sivulta.

Kesäteatteriin: Puotilan Kartanon pihan teatterilavan valtaa Viiru-kissa ja ukko Pesonen, kun Viiru muuttaa -näytelmä nähdään Puotilan Kesäteatterin näyttämöllä perjantaina klo 18. Liput 12 €. Lue lisää Puotilan kesäteatterin sivuiltaViimeinen viikko!

Kesäteatteriin: Taivallahden kesäteatterin lavalla nähdään Tiina ja Sinikka Nopolan Risto Räppääjä ja Pakastaja Elvi -näytelmä. Näytös perjantaina klo 18. Liput 16 €. Lue lisää: Taivallahden kesäteatterin sivuilta.

Floors Festival Kampin kauppakeskuksessa perjantaina ja lauantaina. Ohjelmaa myös lapsille. Tarkemmat ohjelmatiedot kauppakeskuksen sivuilta.

Vinkki Tuusulaan: Tuusulan Taiteiden yö -tapahtumassa paljon ohjelmaa myös lapsille klo 17.30 alkaen. Lue lisää tapahtuman sivuilta.

Lastenliikuntaa syksyyn: Helsingin kaupungin lasten liikuntakurssien ilmoittautuminen alkaa elokuun puolessa välissä. Kurkkaa hyvissä ajoin syksyn liikuntatarjonta alle kouluikäisille täältä


LAUANTAI 11.8.2018

Muut tapahtumat:

Taitoliikuntakeskuksen Peuhapäivät lauantaisin ja sunnuntaisin alle kouluikäisille: 1-3-vuotiaat klo 10-11 ja 3-6-vuotiaat klo 11-12. Liput 10 €/lapsi. Lisätietoa Taitaliikuntakeskuksen sivuilta.

Turvaa koulutie -tapahtuma Lasten liikennekaupungissa lauantaina klo 10-16. Lisätietoa tapahtuman järjestäjän sivuilta.

Lasten meriseikkailu perhepurjehdus lauantaisin kello 12.30. Liput 25 € (aikuinen), 12 € (lapsi). Lisätietoa tapahtuman fb-sivulta.

Kesäteatteriin: Puotilan Kartanon pihan teatterilavan valtaa Viiru-kissa ja ukko Pesonen, kun Viiru muuttaa -näytelmä nähdään Puotilan Kesäteatterin näyttämöllä lauantaina klo 13 ja klo 15. Liput 12 €. Lue lisää Puotilan kesäteatterin sivuilta. Viimeinen viikko!

Kesäteatteriin: Taivallahden kesäteatterin lavalla nähdään Tiina ja Sinikka Nopolan Risto Räppääjä ja Pakastaja Elvi -näytelmä. Näytös lauantaina klo 14. Liput 16 €. Lue lisää: Taivallahden kesäteatterin sivuilta.

Etno-Espa Espan lavalla 6.-15.8.2018. Uuden kansanmusiikin tapahtuma tuo Espan lavalla monipuolisen esiintyjäkaartin. Lisätietoa Etno-Espan ohjelmasta tapahtuman sivuilta. Lauantaina ohjelmassa Lasten päivä ja Espan lavalla esiintyy Pikku Papun orkesterin kvartettia klo 14 ja Trio Sahrami klo 15.

Floors Festival Kampin kauppakeskuksessa perjantaina ja lauantaina. Ohjelmaa myös lapsille. Tarkemmat ohjelmatiedot kauppakeskuksen sivuilta.

Vinkki: Suomen korkeinta benjihyppyä pääsee ihmettelemään Kaivopuiston rantaan 12.8.2018 saakka.

Vinkki Espooseen: Perinnemaisematalkoot Laajalahden luonnonsuojelualueella lauantaina klo 10-14. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 9.8.2018! Sopivia töitä löytyy koko perheelle ja talkoolaisille tarjotaan lounas luontotalon Café Elfvikissä. Lue lisää luontotalon sivuilta.

Vinkki Vantaalle: Seutulan elokujuhlat Königstedtin koululla lauantaina klo 11-15. Mukana ainakin sirkusta ja Kengurumeininkiä. Lisätietoja tapahtuman omilta sivuilta.

Vinkki VantaalleHelsingan keskiaikapäivä Helsingin pitäjän kirkonkylässä lauantaina klo 11-16. Paljon ohjelmaa kaikenikäisille. Lue lisää tapahtuman fb-sivulta.

Lastenkulttuuria syksyyn: Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurora Espoon Järvenperässä tarjoaa lukemattoman määrän taphhtumia pienille. Tutustu syksyn ohjelmaan nyt ja merkitse kalenteriin kiinnostavimmet jutut. Lue lisää Pikku-Auroran sivuilta. Pikku-Aurora hallinnoi myös Espoon ainoaa puistopiiloa!


SUNNUNTAI 12.8.2018

Muut tapahtumat:

Mustasaaren kesä päättyy 12.8.2018. Lue lisää Mustasaaresta täältä.

Pirkkolan Plotin uimakausi päättyy 12.8.2018.

Taitoliikuntakeskuksen Peuhapäivät lauantaisin ja sunnuntaisin alle kouluikäisille: 1-3-vuotiaat klo 10-11 ja 3-6-vuotiaat klo 11-12. Liput 10 €/lapsi. Lisätietoa Taitaliikuntakeskuksen sivuilta.

Play & Train harrastetapahtuma Lauttasaaren Kasinonrannassa sunnuntaina klo 10-13. Koko perheen liikunnallisessa tapahtumassa kokeillaan harrastuksia yhdessä lasten kanssa. Lisätietoa tapahtuman fb-sivulta.

Lasten saariseikkailu Harakan saaressa Kaivopuiston edustalla sunnuntaina klo 13. Saariseikkailu on suunnattu 4-10-vuotiaille. Harakan saareen kulkee yhteysvene Kaivopuiston Ullanlinnan laiturista (Ehrenströmintie 3) ja meno-paluulippu lautalle maksaa 5 € aikuisilta, 2 € lapsilta ja eläkeläisiltä (vain korttimaksu). Harakan saareen ja saariseikkailulle on vapaa pääsy. Lisätietoa saariseikkailusta löytyy tapahtuman fb-sivulta.

Flow-festivaalin perhepäivään lapset pääsevät festarihumuun sunnuntain lipun lunastaneen aikuisen seurassa klo 13-17. Lue lisää ohjelmasta ja ohjeista perhepäivään tuleville festivaalin sivuilta. Sisäänpääsymaksu.

Satamahulinat valtaa Jätkäsaaren sunnuntaina klo 15-20. Koko perheen tapahtumassa ohjelmaa ja tekemistä erityisesti lapsille klo 16-18. Tarkempi tapahtumapaikka on osoitteessa Länsisatamankatu 18. Lisätietoa tapahtumasta järjestäjän sivuilta.

Kesäteatteriin: Puotilan Kartanon pihan teatterilavan valtaa Viiru-kissa ja ukko Pesonen, kun Viiru muuttaa -näytelmä nähdään Puotilan Kesäteatterin näyttämöllä lauantaina klo 13 ja klo 15. Liput 12 €. Lue lisää Puotilan kesäteatterin sivuiltaViimeinen päivä!

Kesäteatteriin: Taivallahden kesäteatterin lavalla nähdään Tiina ja Sinikka Nopolan Risto Räppääjä ja Pakastaja Elvi -näytelmä. Näytös sunnuntaina klo 14. Liput 16 €. Lue lisää: Taivallahden kesäteatterin sivuilta.

Vinkki Espooseen: Villa Elfvikin Lude vai lukki? -ötökkäretki on koko perheen toiminnallinen luontoretki, jossa kuljetaan lasten ehdoilla. Ota retkelle mukaan pienet eväät ja pukeudu sään mukaan. Retki Elfvikin maisemissa sunnuntaina klo 10.30-12.30. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Lisätiedot Villa Elfvikin sivuilta.

Vinkki Hyvinkäälle: Rautatiemuseopäivä Suomen Rautatiemuseolla Hyvinkäällä sunnuntaina klo 10-17. Tapahtumarannekkeiden hinnat Rautatiemuseopäivään: aikuiset 15 €, lapset (7-17 -vuotiaat) 5 €, alle 7-vuotiaat ilmaiseksi, perhelippu 30 € (2 aikuista ja perheen alle 18-vuotiaat lapset). Lisätietoa ja tarkka ohjelma museon sivuilla.

Lastenkulttuuria syksyyn: Kansallisoopperassa ja Kansallisbaletissa on tarjolla vauvoille ja lapsille erilaisia taidetuokioita. Erityisesti vauvojen taidetuokiot varataan loppuun nopeasti. Liput taidetuoioihin tulevat varattavaksi perinteisesti elokuussa, joten tarkkaile tätä sivua.


Muista myös nämä:

Puistopiilojen maailmanvalloitus sai jatkoaikaa ja etsittävänä on vielä monta piiloa!

Illallinen Suomen taivaan alla -tapahtumassa kuka vaan voi järjestää juhlat ja kutsua laiturille, rantaan, torin kulmalle tai puistoon ystäviä tai tuiki tuntemattomia syömään torstaina 9.8.2018. Miltä kuulostaa nyyttärit korttelin lapsille tai avoin kutsu alueen lapsiperheille ja paljon uusia kavereita? Kutsu tutut tai tuntemattomat illalliselle, järjestä oma tapahtuma tai organisoi Pienten Helsinki -nyyttärit kesäisessä Helsingissä – vain taivas on rajana ideoille! Lue lisää tapahtuman organisaattorin sivuilta.

Loota on myös koko perheen elämyksellinen sarjakuvanäyttely Annantalon taidegalleriassa. Näyttelyssä on esillä runsaasti sarjakuvasivuja Kiste-sarjasta sekä suomeksi että saksaksi. Kirjan maailma jatkuu tilassa kolmiulotteisena ja leikittävänä. Näyttelyyn voi tutustua Annantalon aukioloaikoina 4.8.-2.9.2018. Tapahtuman järjestää Sarjakuvakeskus ja se on osa Helsingin Sarjakuvafestivaalien 2018 ohjelmaa. Näyttelyyn liittyvät kaikille avoimet työpajat pidetään 6.8. klo 12-16 ja 23.8. klo 16-19. Lisätietoa Annantalon sivuilta.

Mustasaaren kesäsaaren säännöllinen lauttaliikenne alkoi 5.6.2018 ja saareen pääsee retkelle Taivallahden rannasta aina elokuuhun saakka. Lue lisää Mustasaaresta täältä. Mustasaaren kesä päättyy 12.8.2018.

Espan lavalla nähdään kesällä lähes päivittäin erilaisia konsertteja ja esityksiä. Lue lisää ja katso kesän konsettiohjelmisto Helsingin kulttuuritoimen sivuilta.

Fallkullan kotieläintila on avoinna koko kesän ajan päivittäin 26.5.-26.8. klo 10-15. Lue lisää tilan sivuilta. Myös Linnunradan leikkipuistoon Helsinkiin, talomuseo Glimsiin Espooseen sekä Katrinebergin kartanoon Vantaalle on saatu kesävieraiksi kotieläimiä!

Helsingin kaupunginmuseo ja Lasten kaupunki avaavat kesäkaudella 4.6.2018 alkaen ovensa jo klo 9. Mainio leikkipaikka aamuvirkuille! Lue lisää museon sivuilta. Lasten kaupungissa on myös esillä 29.5.–31.8. kuvittaja Jenni Isotoffin tarinallinen taidenäyttely Unelma Mäykkynen & Helsinki.
Lasten kaupungissa on kesällä tarjolla tuttuun tapaan joka päivä pientä omatoimista paperiaskartelua lapsiperheille. Kesäkuussa 1.6. alkaen tehdään paperista citykettuketjuja ja muita koristeita, joissa on helsinkiläisiä eläimiä. Lisätiedot kaupunginmuseon sivuilta.

Linnanmäen huvipuisto on avoinna päivittäin ja Lintsin lavalla nähdään ohjelmaa lähes päivittäin. Katso kesäkuun tarkemmat aukioloajat huvipuiston sivuilta.

Ajankohtaisia museovinkkejä Pienten Helsingin museokuulumisia -jutusta.


SEURAA PIENTEN HELSINKIÄ

Pienten Helsinki Facebookissa

Pienten Helsinki Instagramissa

Pienten Helsinki Twitterissä

Uutta: Pienten Helsinki -sovelluksena puhelimeen!

Pienten Helsinki toimii nyt myös PWA-sovelluksena. Voit asentaa Pienten Helsingin Android- tai iPhone-puhelimeesi yksinkertaisesti avaamalla sivun Chrome- tai Safari-selaimessa ja valitsemalla jakonapista Lisää aloitusnäytölle (”add to home screen”). PWA-sovellus eroaa perinteisestä sovelluksesta siten, että sitä ei tarvitse erikseen asentaa App Storesta, tai vastaavista. Käytännössä sisältö on täsmälleen sama kuin selaimessa, mutta lataa teoriassa nopeammin.
Pienten Helsinki ei vaadi rekisteröintiä toimiakseen nyt, eikä koskaan. 

TOIVERisuja, ruusuja, kommentteja ja toiveita: kerro mitä mieltä olet Pienten Helsingistä!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Real Cookie Bannerin evästelisäosa Wordpressiin