Minne tällä viikolla? 5.3.-11.3.2018

Maaliskuun menoja pienille perheineen

Päivitetty 10.3.2018

Mitä lapsille sopivaa tekemistä löytyy Helsingistä? Minne mennä pienten lasten kanssa viikonloppuna? Entä mitä keksiä sateisena päivänä? Pienten Helsingin viikoittainen sarja etsii menovinkkejä ja vinkkaa lapsiystävällisiä paikkoja Helsingissä ja lähiseudulla. Kohderyhmänä sivustolla ovat alle kouluikäiset lapset ja lapsiperheet.

Pienten Helsingin Minne tällä viikolla -jutut ilmestyvät myös vuonna 2018 viimeistään maanantaisin ja vinkkaavat mitä kaikkea kaupungissa tapahtuu lapsiperheille. Vuoden 2018 kymmenes Minne tällä viikolla -artikkeli vie esimerkiksi Soitinralliin, ihailemaan lumikuningatarta Talvipuutarhaan, ihmettelemään hävittijien ylilentoa sekä Oopperantalon avoimien ovien päivään. Myös Bravo! -kansainvälinen lasten- ja nuortenteatterifestivaali valtaa pääkaupunkiseudun kulttuurikeskuksia ohjelmistollaan 10.-18.3.2018.
Korkeasaaren karhujen talviunen päättymisen lisäksi varma kevään merkki on talviriehojen muuttuminen kevätriehoiksi ;).

Jutun kansikuva Haltialan tilalta, jossa lehmiä pääsee katsomaan lähes ympäri vuoden. 

VINKKI: Seuraa Pienten Helsinkiä! 😉


Maanantai » | Tiistai » | Keskiviikko » | Torstai » | Perjantai » | Lauantai » | Sunnuntai »

MAANANTAI 5.3.2018

Tapahtumat:

Satutuokio Puistolan kirjastossa klo 10.

Taaperotuokio Maunulan kirjastossa klo 9.30.

VAUVOILLE: Vauvalorutusta Maunulan kirjastossa klo 10.30.

Satujoogaa Paloheinen kirjastossa klo 10.15.

MLL:n perhekahvila kokoontuu maanantaisin Itäkadun perhekeskuksen ensimmäisen kerroksen aulatiloiss klo 9.30-11.30. Kaikille pienten lasten perheille avoimeen perhekahvilaan voi tulla oman aikataulun mukaan leikkimään, viettämään aikaa ja tutustumaan muihin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin. Lue lisää perhekeskuksen fb-sivuilta.

Nukketeatterimuskari Sampon aulagalleriassa aina maanantaisin klo 10 ja klo 11. Maksullinen (8€/kerta tai 70€/koko kevät). Lue lisää Nukketeatteri Sampon sivuilta.

Taideneuvola 3-6 -vuotiaille Annantalossa maanantaina klo 10 ja klo 12.30. Tällä viikolla neuvolassa on aiheena suuri simpukka hiilellä piirtäen. Taideneuvolaan voi osallistua viikoittain tai vain silloin tällöin, mutta paikalla tulee olla ajoissa. Lue lisää upeasta Taideneuvolatoiminnasta Annantalon sivuilta.

VINKKI Vantaalle VAUVOILLE ja vanhemmille: Vauvojen museomaanantai Vantaan kaupunginmuseossa maanantaina klo 10. Lisätietoja tapahtuman fb-sivulta.

VINKKI: Haltialan kotieläintila on avoinna ympäri vuoden ja esimerkiksi lehmät ulkoilevat myös kylminä kuukausina. Haltialassa kannattaa vierailla siis ainakin lehmiä katsomassa, leikkimässä mainiossa leikkipaikassa ja ulkoilemassa hienoissa maisemissa. Myös tilan yhteydessä toimiva ravintola Wanha Pehtoori palvelee ympäri vuoden. Lampola aukeaa taas pääsiäisen tienoilla, jolloin vastasyntyneitä karitsoja pääsee ihailemaan lähietäisyydeltä.


TIISTAI 6.3.2018

Tapahtumat:

Satutuokio Kallion kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Malmin kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Kannelmäen kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Herttoniemen kirjastossa klo 9.45.
Satutuokio Töölön kirjaston kerhohuoneessa klo 10.15.

Tanssiva satuhetki Kallion kirjastossa klo 9.30.

Satujoogaa Paloheinen kirjastossa klo 17.

Lukukoira Töölön kirjastossa klo 18.

Kirjasto 10:ssä nähdään kuudes lasten oma taidenäyttely, kun Tehtaankadun ala-asteen 2 C -luokka tuo tuulahduksen taiteen maailmasta kirjaston arkeen ja lastenosaston näyttelytilaan. Luokan motto näyttelystä on ”Lähdemme liikkeelle ajatuksesta, että jokainen työ on näyttelyn arvoinen”. 2 C -luokan näyttelyä pääsee ihailemaan kirjaston aukioloaikoina aina 25.3.2018 saakka. Lasten oma taidenäyttelytoiminta on lajissaan tiettävästi ainutlaatuinen konsepti Suomessa ja näyttelyn voi pitää kuka lapsi vain. Lisätietoja tapahtumasta ja Kirjasto 10:n näyttelytoiminnasta.

Silent Books -näyttely Pasilan kirjastossa 6.3.-22.3.2018. Sanattomassa kuvakirjassa ei ole tekstiä, mutta se on täynnä tarinan voimaa ja sitä voidaan lukea kaikilla kielentasoilla. Silent Books -näyttelyn avajaisia vietetään tiistaina klo 17. Lapsille työpajoja (ennakkoilmoittautuminen). Lue lisää kirjaston sivuilta.

Perhepalloilu jatkuu Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu tiistaisin klo 9.30-11.30 sekä klo 16-18. Aamupäivän palloiluun kaikilta vapaa pääsy, iltapäivän palloilu maksaa aikuisille Pallomyllyn kertamaksun (3,50 €).

Taideneuvola 3-6 -vuotiaille Kanneltalossa tiistaina klo 10. Viikon aiheena lasten kaupunki. Taideneuvola kokoontuu Kanneltalossa kolme kertaa ja toimintaan voi osallistua viikoittain tai vain silloin tällöin, mutta paikalla tulee olla ajoissa. Lue lisää upeasta Taideneuvolatoiminnasta Kanneltalon sivuilta.

Ilmavoimien taitolento-osasto Midnight Hawks tervehtii pääkaupunkiseutua neljän Hawk-suihkuharjoituskoneen lennolla tiistaina 6.3.2018. Lento suuntautuu Helsingin, Vantaan ja Espoon ylle ja kello 13.50 ylilentoja nähdään Kaivopuiston edustalla. Ilmavoimien 100 -vuotispäivään liittyvällä lentotoiminnalla on säävaraus. Ajankohtaisia tietoja päivän tapahtumista päivitetään Ilmavoimien fb-sivulle. Pienille ja herkkäkorvaisille suositellaan kuulosuojaimia.

VINKKI: Kauppakeskus Kaaressa järjestetään viikoittain Tiistaitemmellys, jossa muskareita vauvoille ja taaperoille sekä satuhetkiä kaikille pienille. Lue lisää Kaaren sivuilta, muskareihin ennakkoilmoittautuminen.

VINKKI Espooseen: Fillariteatterin Makkarapiruetti -esitys nähdään Sellosalissa tiistaina klo 9, klo 10 ja klo 11. Liput 5 €. Esitystä suositellaan yli 3-vuotiaille. Lisätiedot ja lippuvaraukset Sellosalin sivuilta.


KESKIVIIKKO 7.3.2018

Tapahtumat:

Satutuokio Arabianrannan kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Lauttasaaren kirjastossa klo 10.
Satutuokio Oulunkylän kirjastossa klo 10.
Satutuokio Pukinmäen kirjastossa klo 10.15.

På svenska: Svenskspråkiga kvällssagostunder i Berghälls bibliotek kl. 18.00.

Laulutuokio Terttu Paijan johdolla Tapulinkaupungin kirjastossa klo 10.

Ava ja oikukas trumpetti, teatterillinen satuesitys Jätkäsaaren kirjastossa klo 10. Lue lisää kirjaston sivuilta.

Lukukoira Hasse Vuosaaren kirjaston lastenosastolla keskiviikkona klo 17.30.

VAUVOILLE: Vauvalorutuokio Kannelmäen kirjastossa klo 13.30.

VAUVOILLE ja vanhemmille: BabyKino Kallion kirjastossa. Elokuviin vauvan kanssa pääsee keskiviikkoisin klo 12 ja klo 14.30. BabyKinon oma ryhmä Facebookista löytyy täältä, ryhmässä esimerkiksi julkaistaan viikon elokuva ja äänestetään tulevasta ohjelmistosta.  

Keskiviikon kiireettömässä galleriatyöpajassa tehdään kirjava tyynyliina Vuotalon galleriassa keskiviikkona klo 16-18. Vapaa pääsy, sopii kaikenikäisille. Lisätietoja työpajasta Vuotalon sivuilta.

VINKKI Espooseen VAUVOILLE ja vanhemmille: BabyKino Ison Omenan Nuortentila Voxissa klo 10.30. Lue lisää kirjaston sivuilta.

VINKKI: Lastentarhamuseo on avoinna aina keskiviikkona klo 12-18.

VINKKI Espooseen: Lastenkulttuurikeskus Pikku-Aurorassa järjestetään vaikka mitä mahtavaa vauvoille, taaperoille ja isommillekin lapsille. Tutustu Pikku-Aurooraan ja sen ohjelmistoon täällä.


TORSTAI 8.3.2018

Naistenpäivä

Tapahtumat:  

Satutuokio Paloheinän kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Tapulinkaupungin kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Laajasalon kirjastossa 9.45.
Satutuokio Vallilan kirjastossa klo 18.

Satujoogaa Maunulan kirjastossa klo 9.30.

Taaperotuokio Kallion kirjastossa klo 10.
Taaperotuokio Paloheinän kirjastossa klo 10.30.

Muksukinon elokuvat valtaavat Myllypuron mediakirjaston ja asukastalo Myllärin salin torstaisin klo 10. Viikon elokuvana nähdään Muumien maailma: Aarteenetsintää. Lue lisää Muksukinosta kirjaston sivulta.

Päivälehden museon uusi, kaikenikäisille sopiva toiminnallinen näyttely aukeaa 8.3.2018. Pelle Peloton – Maailman pelottomin keksijä on esillä syksyyn 2018 asti. Päivälehden museoon on vapaa pääsy. Pienten Helsingin juttu museosta löytyy täältä.

Tukka hyvin, kaikki hyvin! Naistenpäivän letityksiä ja hiuskoristeiden askartelua Itäkeskuksen kirjastossa torstaina klo 14-16. Lue lisää kirjaston sivuilta.

Leluseikkailu eli pehmolelujen pyjamabileet Herttoniemen kirjastossa. Pehmoja voi tuoda yövierailulle torstaina ja perjantaina ja hakea kotiin lauantaina 10.3. Lue lisää kirjaston sivuilta ja seuraa yön tunnelmia esimerkiksi kirjaston fb-sivulta.

Perhepalloilua Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu torstaisin klo 16-17, aikuisilta Pallomyllyn kertamaksun (3,50 €), lapsille vapaa pääsy.

VINKKI: Tuottaja tavattavissa -päivä Malmitalossa. Tule ja kerro ideasi tai toiveesi Malmitalon tuottajille torstaina klo 14-18. Lue lisää Malmitalon sivuilta

Lumikuningatarpäivät Helsingin talvipuutarhassa torstaista sunnuntaihin 8.-11.3.2018. Lumikuningatarorkideaa (Coelogyne cristata) on kasvatettu Suomessa ruukkukasvina yli 100 vuotta. Orkidea on saanut nimensä kauniiden, valkoisina ryöppyävien, kevättalvella puhkeavien kukkiensa perusteella. Kasvi on kotoisin Himalajan vuoristolaaksoista ja se kasvaa 1000-2600 metrin korkeudella sammaleisten puiden alaoksilla tai kallioiden päällä. Talvipuutarhassa kukkii myös muita orkideoita ja kasveja. Lumikuningatarpäivät järjestää Suomen Orkideayhdistys. Vapaa pääsy. Torstaina orkideoita pääsee ihailemaan klo 12-15. 

Lumikuningatar kukkii Helsingin talvipuutarhassa. Kuva: Suomen Orkideayhdistys ry.

PERJANTAI 9.3.2018

Satutuokio Roihuvuoren kirjastossa klo 9.45.

Taaperotuokio Malmin kirjastossa klo 10.

Satujoogaa Arabianrannan kirjastossa klo 10.

VAUVOILLE: Vauvojen lorutuokio Etelä-Haagan kirjastossa klo 10.
VAUVOILLE: Vauvojen lorutuokio Malmin kirjastossa klo 11.

Leluseikkailu eli pehmolelujen pyjamabileet Herttoniemen kirjastossa. Pehmoja voi tuoda yövierailulle torstaina ja perjantaina ja hakea kotiin lauantaina 10.3. Lue lisää kirjaston sivuilta ja seuraa yön tunnelmia esimerkiksi kirjaston fb-sivulta.

Taideneuvola leikkipuisto Mellunmäessä klo 10. Aiheena kentaureja ja muita outoja olentoja. Lue lisää Taideneuvolasta Stoan sivuilta. Ei ennakkoilmoittautumista.

MLL:n perhekahvila kokoontuu nyt myös perjantaisin Itäkadun perhekeskuksen ensimmäisen kerroksen aulatiloissa klo 9.30-11.30. Kaikille pienten lasten perheille avoimeen perhekahvilaan voi tulla oman aikataulun mukaan leikkimään, viettämään aikaa ja tutustumaan muihin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin. Lue lisää Pienten Helsingin fb-sivulta.

Naperokino Annantalossa perjantaisin klo 10-12. Viikon aiheena mielikuvitus. Lue lisää Naperokinosta Annantalon sivuilta.

Harakka huttua keittää-nukketeatterikonsertti Nukketeatteri Sampossa perjantaina klo 10. Liput 12 €. Lisätietodot ja lippuvaraukset Sampon sivuilta.

VINKKI Espooseen: Koirien Kalevala -musiikkisatutuokio Ison Omenan kirjastossa klo 9.30 ja klo 10.30. Lisätietoja kirjaston sivuilta.

Lumikuningatarpäivät Helsingin talvipuutarhassa torstaista sunnuntaihin 8.-11.3.2018. Vapaa pääsy. Perjantaina orkideoita pääsee ihailemaan klo 12-15.

VINKKI Vantaalle: Vantaalla Tikkurilan kirjastossa Lauletaan yhdessä lasten kanssa -tapahtuma perjantaina klo 10. Mukaan voi ottaa myös oman soittimen tai lainata kirjastosta. Lue lisää hauskasta yhteislauluhetkestä kirjaston sivuilta.

VINKKI: Hoitohuoneet kartalle! Pienten Helsingin Vauvan Helsinki -sarjan uusin artikkeli listaa toimiviksi havaitut lastenhoitohuoneet ympäri pääkaupunkiseutua.


LAUANTAI 10.3.2018

Tapahtumat:

Satutuokio Munkkiniemen kirjastossa klo 11.

Taaperotuokio Roihuvuoren kirjastossa klo 10.30.

Lastenkirjailija ja kuvittaja Pipsa Pentti vierailee Herttoniemen kirjastossa klo 11. Lue lisää kirjaston sivuilta.
Lasten Lego-lauantai Puistolan kirjastossa klo 11-14.
Lasten tiedelauantai Kirjasto 10:ssä lauantaina klo 12-14.

Töölön musiikkikoululaisten konsertti Töölön kirjastossa klo 12. Lisätietoja konsertista kirjaston sivuilta.

Bravo! -kansainvälinen lasten- ja nuortenteatterifestivaali valtaa pääkaupunkiseudun kulttuurikeskuksia ohjelmistollaan 10.-18.3.2018. Tutustu festivaaliin ja sen ohjelmistoon Bravo!:n omilla sivuilla.

Maunulan Liikuntahulinat lauantaisin klo 9-10.30 7.4.2018 asti Maunulan liikuntahallissa. Yhteinen liikuntaharrastus koko perheelle, jossa tekemistä aivan pienimmillekin. Lapsille vapaa pääsy, aikuiset 3,50 €. Lisätietoja Helsinki liikkuu-sivulla.

Bravo! -festivaalin perhepäivä Kanneltalossa klo 10-14. Lue lisää päivän monipuolisesta ohjelmasta Kanneltalon sivulta.

Avoimien ovien päivä Oopperatalossa lauantaina klo 10-15. Paljon koettavaa, nähtävää ja tehtävää pienille ja suurille. Paikalle kannattaa mennä vain ihmettelemään tunnelmaa, vaikkei osallistuisikaan työpajoihin tai opastetuille kierroksille. Tutustu päivän ohjelmaan Oopperan sivuilla.

Soitinralli, Pop & Jazz Konservatorion soitinesittelytapahtuma lauantaina klo 10.30-14. Paikkana Pop & Jazz Konservatorio (Hämeentie 133) ja ohjelma suunnattu 0-9-vuotiaille. Lue lisää järjestäjän sivuilta.

Perhepäivä Kaapelitehtaan kolmessa museossa lauantaina klo 11-15. Yhteislippu tapahtuman museoihin 12 €, alle 18-vuotiaat maksutta, museokorttikin käy. Lue lisää päivän ohjelmasta tapahtuman fb-sivulta.

Lumikuningatarpäivät Helsingin talvipuutarhassa torstaista sunnuntaihin 8.-11.3.2018. Lauantaina orkideoita pääsee ihailemaan klo 12-16. Vapaa pääsy.

Bravo! -festivaalin perhepäivä kulttuurikeskus Stoassa klo 12-19. Lue lisää päivän monipuolisesta ohjelmasta lastenteatterifestivaalin omilta sivuilta. Osa ohjelmasta maksullista.

Lauantaipajoja Kiasmassa maalis-huhtikuussa lauantaisin klo 13-16. Yli 3-vuotiaista aikuisiin sopivat pajat toimivat non-stop periaatteella ja pajan aihe vaihtelee viikoittain. Kiasman sisäänpääsymaksu. Lue lisää Kiasman sivuilta.

Karkumatkalla -teatterikomedia lapsille Musiikkiteatteri Kapsäkissa lauantaina klo 13. Liput 12,50 €/22,50 €. Lue lisää ja varaa liput Kapsäkin sivuilta.

Malmitalon Kino Helioksessa nähdään Supermarsu (sallittu kaikenikäisille) lauantainan klo 14. Liput 6 €. Lisätiedot Malmitalon sivuilta.

ToPon Naperokerho Munkkiniemen Yhteiskoulun salissa lauantaina klo 14.30-16. Kaikille avoimessa kerhossa luvassa ainakin touhua, leikkejä, temppuratoja ja palloilua. Lisätiedot tapahtuman fb-sivulta.

Kohti pääsiäistä perhepäivä Herttoniemen kirkolla lauantaina klo 14.30 alkaen. Lue lisää Herttoniemen seurakunnan fb-sivulta.

Harakka huttua keittää-nukketeatterikonsertti Nukketeatteri Sampossa lauantaina klo 15. Liput 12 €. Lisätietodot ja lippuvaraukset Sampon sivuilta.

VINKKI: Lauantaina 10.3.2018 järjestettävät lastentarvikekirppiset löydät Pienten Helsingin sivulta

VINKKI Espooseen: Jazz for Kids – koko perheen jazztuokio Espoon kulttuurikeskuksessa (Tapiola) lauantaina klo 11. Lue lisää Espoon kulttuuritoimen sivuilta. Vapaa pääsy.

VINKKI Vantaalle: Ryhmä Haun pennut kauppakeskus Myyrmannissa lauantaina. Lue lisää päivän aikataulusta tapahtuman fb-sivulta

VINKKI Sipooseen: Perinteinen Talvirieha musiikkipäiväkoti POCO:ssa Sipoon Söderkullassa lauantaina klo 10-14. Lisätiedot riehan ohjelmasta tapahtuman fb-sivulta.


SUNNUNTAI 11.3.2018

Tapahtumat:

Liikuntahulinat Myllypuron Liikuntamyllyssä sunnuntaina klo 9-10.45. Yhteinen liikuntaharrastus koko perheelle, jossa tekemistä aivan pienimmillekin. Liikuntahulinat jatkuvat Myllypurossa sunnuntaisin 25.3.2018 asti (ei 18.2.2018). Lapsille vapaa pääsy, aikuiset 3,50 €. Lisätietoja Helsinki liikkuu-sivulla.

Maalisrieha ja alpakat valtaavat Puotilan kartanon ympäristön sunnuntaina klo 11-14. Lue lisää Maalisriehan tarjonnasta tapahtuman fb-sivulta.

Bravo! -festivaalin perhepäivä Annantalossa klo 11-14. Lue lisää päivän monipuolisesta ohjelmasta Annantalon sivulta.

Kevätrieha Mellunmäessä Laakavuoren ala-asteella sunnuntaina klo 12-14. Lisätiedot tapahtuman fb-sivulta.

Lumikuningatarpäivät Helsingin talvipuutarhassa torstaista sunnuntaihin 8.-11.3.2018. Sunnuntaina orkideoita pääsee ihailemaan klo 12-16. Vapaa pääsy.

På svenska: Barnsöndagar på Kino Engel. Lastenelokuvanäytöksiä Kino Engelissä ruotsiksi. Lue lisää tapahtuman fb-sivuilta. (maksullinen)  

VINKKI: Fallkullan kotieläintila on auki yleisölle myös talvikaudella: keskiviikosta perjantaihin klo 10-18
sekä sunnuntaisin klo 10-15. Myös nuorten pitämä kahvila Kilikuppila aukeaa taas, mutta muista varata kahvilaherkkuja varten käteistä. Vapaa pääsy. Lue lisää Helsingin kaupungin nuorisotoimen sivuilta.

VINKKI Espooseen: Perhepäivä Mankkaan koulun liikuntasalissa sunnuntaina klo 10-13. Tapiolan Voimistelijoiden tapahtumassa omaehtoista liikuntaa ja temppuilua yhdessä oman aikuisen kanssa 2-8-vuotiaille. Lisätietoja löytyy tapahtuman fb-sivulta.


Muista myös nämä:

Bravo! -kansainvälinen lasten- ja nuortenteatterifestivaali valtaa pääkaupunkiseudun kulttuurikeskuksia ohjelmistollaan 10.-18.3.2018. Tutustu festivaaliin ja sen ohjelmistoon Bravo!:n omilla sivuilla.

Lumikuningatarpäivät Helsingin talvipuutarhassa torstaista sunnuntaihin 8.-11.3.2018. Lumikuningatarorkideaa (Coelogyne cristata) on kasvatettu Suomessa ruukkukasvina yli 100 vuotta. Orkidea on saanut nimensä kauniiden, valkoisina ryöppyävien, kevättalvella puhkeavien kukkiensa perusteella. Kasvi on kotoisin Himalajan vuoristolaaksoista ja se kasvaa 1000-2600 metrin korkeudella sammaleisten puiden alaoksilla tai kallioiden päällä. Talvipuutarhassa kukkii myös muita orkideoita ja kasveja. Lumikuningatarpäivät järjestää Suomen Orkideayhdistys. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

ESPOO: Suomen suurin pienoisrautatie Espoon Tapiolan Heikintorin kauppiastavaratalon pohjakerroksessa tammi-huhtikuussa. Tarkat aukioloajat Alppirautatieharrastajien sivuilla.

Ennen näkymättömiä eläimiä -näyttely 11.1.2018 alkaen Pohjoismaisessa kirjastossa Kaisaniemenkadulla. Näyttely pohjautuu Ulf Starkin ja Linda Bondestamin samannimiseen kuvakirjaan, joka palkittiin Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnolla vuonna 2017. Näyttely on esillä 28.3.2018 asti Pohjoismaisen kirjaston aukioloaikoina. Lue lisää kirjaston sivuilta.

Kirjasto 10:ssä nähdään kuudes lasten oma taidenäyttely, kun Tehtaankadun ala-asteen 2 C -luokka tuo tuulahduksen taiteen maailmasta kirjaston arkeen ja lastenosaston näyttelytilaan. Luokan motto näyttelystä on ”Lähdemme liikkeelle ajatuksesta, että jokainen työ on näyttelyn arvoinen”. 2 C -luokan näyttelyä pääsee ihailemaan kirjaston aukioloaikoina 6.3.-25.3.2018. Lasten oma taidenäyttelytoiminta on lajissaan tiettävästi ainutlaatuinen konsepti Suomessa ja näyttelyn voi pitää kuka lapsi vain. Lisätietoja tapahtumasta ja Kirjasto 10:n näyttelytoiminnasta.

Silent Books -näyttely Pasilan kirjastossa 6.3.-22.3.2018. Sanattomassa kuvakirjassa ei ole tekstiä, mutta se on täynnä tarinan voimaa ja sitä voidaan lukea kaikilla kielentasoilla. Lue lisää kirjaston sivuilta.


Pienten Helsingin kevään 2018 uusi tapahtumien lista on ilmestynyt ja päivittyy koko ajan.

Katko mitä Helsingissä tapahtuu kevään aikana!

Tapahtumia pienille Helsingin kattojen alla keväällä 2018

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Real Cookie Bannerin evästelisäosa Wordpressiin