Mainos

Minne tällä viikolla? 3.9.-9.9.2018

Syksyn tuulia

Mitä lapsille sopivaa tekemistä löytyy Helsingistä? Minne mennä pienten lasten kanssa viikonloppuna? Entä mitä keksiä sateisena päivänä? Pienten Helsingin viikoittainen sarja etsii menovinkkejä ja vinkkaa lapsiystävällisiä paikkoja Helsingissä ja lähiseudulla. Kohderyhmänä sivustolla ovat alle kouluikäiset lapset ja lapsiperheet.

Syyskuu alkaa, ilmassa on vielä kesää mutta häivähdys myös syksyn tuntua. Tapahtumien osalta monet kesän viikottaiset tapahtumat ovat nyt päättyneet, mutta syksyn uusia menoja alkaa pikku hiljaa. Tällä viikolla päästään esimerkiksi satutunneille, Kissojen yöhön, sieninäyttelyyn ja Ateneumin lasten lauantaihin sekä nukutaan yö ulkona. Myös monet VAUVAtapahtumat jatkuvat.
Kesän Puistopiilo-seikkailu on nyt päättynyt ja on aika kerätä palautetta ja ideoita tulevaan. Piilojen palautelomake aukeaa lähipäivinä.
Pienten Helsingin Minne tällä viikolla -artikkeli vinkkaa mitä kaikkea kaupungissa tapahtuu lapsiperheille alle kouluikäisten lasten kanssa.

Uutta Pienten Helsingissä: Lasten Amos Rex -juttu vie seikkailulle Lasilatsin uuteen, jännittävään museoon ja Helsingin saaret -sarjan uusimmassa osassa seikkaillaan Lammassaaressa ja KuusiluodollaPienten Helsingin fb-sivulta löytyy tiedosto, johon on koottu Helsingin kaupunginosien fb-ryhmiä, jotka on suunnattu perheille.

Uudistuksia sivustolla: Pienten Helsingin sivut saavat lähipäivinä ensimmäisen bannerimainoksen. Etsimme keinoja rahoittaa sivuston ylläpitokustannuksia ja kokeilemme sivun aihepiiriin sopivaa mainontaa ensimmäisen kerran. Jos mainospaikka kiinnostaa, ota rohkeasti yhteyttä niin kerron lisää (mari (a) pientenhelsinki.fi).

TOIVERisuja, ruusuja, kommentteja ja toiveita: kerro mitä mieltä olet Pienten Helsingistä!
Tai ota rohkeasti yhteyttä: toivo, kerro mielipiteesi, vinkkaa tai ehdota vaikka yhteistyötä! mari (a) pientenhelsinki.fi

Jutun kansikuva Kaisaniemen kasvitieteellisestä puutarhasta, jossa syyskukkien loisto on parhammillaan. Ulkopuutarhaan on vapaa pääsy ja puutarhan toisella laidalla sinisessä talossa on ihana Cafe Viola. 


Tiistai »Keskiviikko »Torstai »Perjantai »Lauantai »Sunnuntai »

MAANANTAI 3.9.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Taaperotuokio Maunulan kirjastossa klo 9.30.

Satutuokio Puistolan kirjastossa klo 10.

VAUVOILLE: Vauvalorutuokio Maunulan kirjastossa klo 10.30.

Leikkipuistoissa tapahtuu:

Kaikki leikkipuistot ja perhetalot ovat palanneet arkirytmiin ja pidempiin aukioloaikoihin leikkipuistojen osalta. Nyt on mitä parhain hetki toivoa ja ideoita ohjelmaa leikkipuistoihin – kerro toiveesi puiston ohjaajille tai lähetä vaikka sähköpostia!

Perhekahviloita:

MLL:n perhekahvila Itäkadun perhekeskuksessa maanantaisin klo 9.30-11.30.

Pienten Helsingin ylläpitämä MLL:n perhekahviloiden listaa päivitetään parhaillaan ja kaikki tiedot otetaan ilolla vastaan!

Muut tapahtumat:

Nukketeatterimuskari Sampon aulagalleriassa maanantaina klo 10 ja klo 11. Maksullinen (8€/kerta tai 80€/ koko kevät). Lue lisää Nukketeatteri Sampon sivuilta.

Muita maanantaisin avoinna olevia museoita ovat Päivälehden museo, Amos Rex sekä syyskuun loppuun myös Luontokeskus Haltia Espoossa.

Vinkki VAUVOILLE Vantaalle: Vauvojen museomaanantai Vantaan kaupunginmuseossa klo 10. Lisätietoa tapahtuman fb-sivulta.

Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -messut Jätkäsaaressa 1.-9.9.2018.


TIISTAI 4.9.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Satutuokio Malmin kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Herttoniemen kirjastossa klo 9.45.
Satutuokio Kannelmäen kirjastossa klo 10.
Satutuokio Töölön kirjastossa klo 10.15.
Lukukoira Töölön kirjastossa klo 18.

Leikkipuistoissa tapahtuu:

Kaikki leikkipuistot ja perhetalot ovat palanneet arkirytmiin ja pidempiin aukioloaikoihin leikkipuistojen osalta. Nyt on mitä parhain hetki toivoa ja ideoita ohjelmaa leikkipuistoihin – kerro toiveesi puiston ohjaajille tai lähetä vaikka sähköpostia!

Perhekahviloita:

Vinkki Espooseen: Kansainvälinen perhekahvila Sellon kirjastossa tiistaisin klo 10-12.

Pienten Helsingin ylläpitämä MLL:n perhekahviloiden listaa päivitetään parhaillaan ja kaikki tiedot otetaan ilolla vastaan!

Muut tapahtumat:

Perhepalloilu Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu tiistaisin klo 9.30-11.30 sekä klo 16-18. Aamupäivän palloiluun kaikilta vapaa pääsy, iltapäivän palloilu maksaa aikuisille Pallomyllyn kertamaksun (3,50 €). Lue lisää Pienten Helsingin Helsinki liikkuu -jutusta.

Tarinatiistai Nukketeatteri Sampossa tiistaina klo 10.30. Satutäti Anja Kallio piirtää ja kertoo tarinoita ympäri maailmaa. Lue lisää Sampon sivuilta. Vapaa pääsy.

Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -messut Jätkäsaaressa 1.-9.9.2018.


KESKIVIIKKO 5.9.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Satutuokio Arabianrannan kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Tapanilan kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Roihuvuoren kirjastossa klo 9.45.
Satutuokio Lauttasaaren kirjastossa klo 10.
Terttu Paijan laulu-leikki-satutuokio Tapulikaupungin kirjastossa klo 10.
Satutuokio Pukinmäen kirjastossa klo 10.15.
Satutuokio Oulunkylän kirjastossa klo 17.

Vinkki VAUVOILLE ja vanhemmille Espooseen: BabyKino Ison Omenen kirjastossa klo 10.30. Lue lisää BabyKinosta kirjaston sivuilta.

Leikkipuistoissa tapahtuu:

Kaikki leikkipuistot ja perhetalot ovat palanneet arkirytmiin ja pidempiin aukioloaikoihin leikkipuistojen osalta. Nyt on mitä parhain hetki toivoa ja ideoita ohjelmaa leikkipuistoihin – kerro toiveesi puiston ohjaajille tai lähetä vaikka sähköpostia!

Perhekahviloita:

Pienten Helsingin ylläpitämä MLL:n perhekahviloiden listaa päivitetään parhaillaan ja kaikki tiedot otetaan ilolla vastaan!

Muut tapahtumat:

Lastentarhamuseo on avoinna keskiviikkona klo 12-18.

iik!week Linnanmäellä 5.-16.9.2018. Katso tarkemmat aikataulut ja tapahtuman ohjelma huvipuiston sivuilta.

Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -messut Jätkäsaaressa 1.-9.9.2018.


TORSTAI 6.9.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Satutuokio Suutarilan kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Tapulinkaupungin kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Vallilan kirjastossa klo 18.

Leikkipuistoissa tapahtuu:

Kaikki leikkipuistot ja perhetalot ovat palanneet arkirytmiin ja pidempiin aukioloaikoihin leikkipuistojen osalta. Nyt on mitä parhain hetki toivoa ja ideoita ohjelmaa leikkipuistoihin – kerro toiveesi puiston ohjaajille tai lähetä vaikka sähköpostia!

Perhekahviloita:

MLL:n perhekahvilan Kruununhaassa Krunan mestassa (Meritullinkatu 6) torstaisin klo 9.30-11.30.
MLL:n perhekahvila Töölössä Ruusulassa (Ruusulankatu 10, sivurakennus) torstaisin klo 10-12.
Vinkki Espooseen: MLL Leppävaaran perhekahvila Sellon kirjaston Lastenmaassa torstaisin klo 10-12.

Pienten Helsingin ylläpitämä MLL:n perhekahviloiden listaa päivitetään parhaillaan ja kaikki tiedot otetaan ilolla vastaan!

Muut tapahtumat:

Perhepalloilu Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu torstaisin klo 16-17. Iltapäivän palloilu maksaa aikuisille Pallomyllyn kertamaksun (3,50 €). Lue lisää Pienten Helsingin Helsinki liikkuu -jutusta.

Muista myös: Päivälehdenmuseon Pelle Peloton -näyttelyn viimeisiä päiviä viedään! Kurkkaa täältä, mitä kaikkea näyttely tarjoaa. Vapaa pääsy.

Päivälehdenmuseon Pelle Peloton -näyttelyssä.
Päivälehdenmuseon Pelle Peloton -näyttelyssä.

Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -messut Jätkäsaaressa 1.-9.9.2018.


PERJANTAI 7.9.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Taaperotuokio Malmin kirjastossa klo 10.
VAUVOILLE: Vauvojen lorutuokio Malmin kirjastossa klo 11.

Leikkipuistoissa tapahtuu: 

Kaikki leikkipuistot ja perhetalot ovat palanneet arkirytmiin ja pidempiin aukioloaikoihin leikkipuistojen osalta. Nyt on mitä parhain hetki toivoa ja ideoita ohjelmaa leikkipuistoihin – kerro toiveesi puiston ohjaajille tai lähetä vaikka sähköpostia!

Perhekahviloita:

MLL:n perhekahvila Itäkadun perhekeskuksessa perjantaisin klo 9.30-11.30.

Pienten Helsingin ylläpitämä MLL:n perhekahviloiden listaa päivitetään parhaillaan ja kaikki tiedot otetaan ilolla vastaan!

Muut tapahtumat:

Naperokino Annantalossa perjantaisin klo 10. Ikäsuositus: 0–3 v aikuisen seurassa, myös vanhemmat lapset tervetulleita. Elokuviin on vapaa pääsy. Viikon teemana on ystävät ja perhe. Lisätiedot Annantalon sivuilta.

Kissojen yö Korkeasaaressa perjantaina klo 16-24. Näe Korkeasaari ja kissapedot syysillan hämärässä. Lisätietoa, lippujen hinnat ja tarkempi ohjelma Korkeasaaren sivuilla.
(Vinkki: Pukeudu lämpimästi, sillä syysillan kylmyys ja kaste on salakavalaa! Terveisin nimimerkillä ”Kerran jäädyin täällä ja muistan sen aina”)

Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -messut Jätkäsaaressa 1.-9.9.2018.


LAUANTAI 8.9.2018

Kirjastoissa tapahtuu:

Salapoliisipäivä Kontulan kirjastossa klo 10-14. Lue lisää kirjaston sivuilta.
Taaperotuokio Roihuvuoren kirjastossa klo 10.30.
Satutuokio Munkkiniemen kirjastossa klo 11.

Muut tapahtumat:

Nuku yö ulkona -tempaus rohkaisee kaikkia kokeilemaan nukkumista ulkona: pihalla, parvekkeella tai luonnon keskellä. Lue lisää tapahtumasta ja katso oheisohjelma Suomen Ladun sivuilta.

Taitoliikuntakeskuksen Peuhapäivät lauantaisin ja sunnuntaisin alle kouluikäisille: 1-3-vuotiaat klo 10-11 ja 3-6-vuotiaat klo 11-12. Liput 10 €/lapsi. Lisätietoa Taitaliikuntakeskuksen sivuilta.

MLL Pukinmäki-Savelan lastentarvikekirppis Pukinmäen nuorisotalolla lauantaina klo 10-12. Lue lisää tapahtuman fb-sivulta.

Ateneumin Lastenfestari lauantaina klo 10-15. Lapsilta vapaa pääsy, aikuisilta museon pääsymaksu (myös Museokortti käy). Lisätietoa päivän ohjelmasta museon sivuilta.

Euroopan kulttuuriympäristöpäivänä Vuotalossa tapahtuuLego-perhepäivässä rakennetaan klo 11-13,  lastenmusiikkiorkesteri Orffit esiintyy Vuosalissa klo 13.30–14.15. Vapaa pääsy. Kohtaamiskahvila Vuotalossa lauantaina klo 13-16. Lue lisää Vuotalon sivuilta.

Ovet auki! Roihupellon Taidekorttelissa lauantaina klo 11-17. Täällä pitää työhuonettaan myös Pikku Papun kirjoista tuttu Liisa Kallio ;). Lue lisää tapahtuman fb-sivulta.

Lasten Designviikonloppu Kaupunginmuseossa lauantaina ja sunnuntaina klo 12–15. Ohjelmassa ainakin työpajoja ja ilmapallohahmoja. Lue lisää museon sivuilta.

Tivoli Sariola Tapanilassa leikkipuisto Kurranummen kentällä lauantaina klo 12-21. Ilta huipentuu ilotulitukseen tivolin 130-vuotis syntymäpäivien kunniaksi. Lue lisää tapahtuman fb-sivulta. Osin maksullinen, mutta paljon myös ilmaista ohjelmaa.

Malmitalon Kino Helioksessa nähdään Puluboin ja Ponin leffa (sallittu) lauantaina klo 14. Liput 6 €. Lisätiedot Malmitalon sivuilta.

Helsinki Design Market Kaapelitehtaalla lauantaina ja sunnuntaina klo 11-18.

Vinkki Kirkkonummelle: Maalaismarkkinat Kirkkonummen torilla klo 9-13.

Vinkki Espooseen: LauantaiPAJATUS ja tekstiilituunausta Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurorassa lauantaina klo 10-14.  Lue lisää Pikku-Auroran sivulta.

Vinkki Keravalle: Sirkumarkkinat Keravan keskustassa lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 10-16. Mukana myös Tivoli Seiterä. Lue lisää Keravan kaupungin sivuilta.

Vinkki Sipooseen: Kaikille avoin lettipäivä Söderkullan kirjastossa lauantaina klo 13-15. Lisätiedot tapahtuman fb-sivulta.

Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -messut Jätkäsaaressa 1.-9.9.2018.


SUNNUNTAI 9.9.2018

Muut tapahtumat:

Helsinki Design Market Kaapelitehtaalla lauantaina ja sunnuntaina klo 11-18.

Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -messut Jätkäsaaressa 1.-9.9.2018.

Taitoliikuntakeskuksen Peuhapäivät lauantaisin ja sunnuntaisin alle kouluikäisille: 1-3-vuotiaat klo 10-11 ja 3-6-vuotiaat klo 11-12. Liput 10 €/lapsi. Lisätietoa Taitaliikuntakeskuksen sivuilta.

ITÄ 2018 -festivaalin perhepäivä Stoassa sunnuntaina klo 10.30-14. Maksullisua esityksiä (5 € lapsi+aikuinen) sekä myös maksuton taidetyöpaja ja pop-up -esityksiä. Lisätiedot ja tarkempi aikataulu Stoan sivuilta.

Japani-päivä Annantalossa klo 11-16. Lue lisää Annantalon sivuilta.

Sieninäyttely Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhan kasvihuoneissa sunnuntaina ja maanantaina klo 11-17. Tapahtumaan ja kasvihuoneisiin on sieninäyttelyn ajan vapaa pääsy. Lisätietoja Luomuksen sivuilta.

Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.
Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa.

Kalasataman kulttuuripilkki Suvilahdessa sunnuntaina klo 11-17. Kulttuuriohjelmaa kaikenikäisille. Lue lisää tapahtuman fb-sivulta.

Lasten Designviikonloppu Kaupunginmuseossa lauantaina ja sunnuntaina klo 12–15. Ohjelmassa ainakin työpajoja ja ilmapallohahmoja. Lue lisää museon sivuilta.

Syysjuhla — Satoa, leipää ja sirkushuveja! Kansallismuseon pihalla sunnuntaina klo 12-16. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lisätiedot tapahtuman fb-sivulta.

Viimeiset esitykset!
Kesäteatteriin: Tomppeli Tervasaaren kesäteatterissa
 sunnuntaina klo 13 ja klo 15. Liput 14 €, alle 2-vuotiaat maksutta, myös perhelippupaketteja. Lue lisää esityksestä teatterin omilta sivuilta.

Närpiäiset-musiikkinäytelmän Musiikkiteatteri Kapsäkissa sunnuntaina klo 13. Liput 14,50 €/22,50 €. Lisätietoja Kapsäkin sivuilta.

På svenska: Barnsöndagar på Kino Engel. Lastenelokuvanäytöksiä Kino Engelissä ruotsiksi. Liput 10,50 €. Lue lisää ja katso ohjelmisto Kino Engelin sivuilta.

Vinkki Keravalle: Sirkumarkkinat Keravan keskustassa lauantaina klo 10-18 ja sunnuntaina klo 10-16. Mukana myös Tivoli Seiterä. Lue lisää Keravan kaupungin sivuilta.

Vinkki Espooseen: Villa Elfvikin Keijukoulu on koko perheen toiminnallinen luontoretki, jossa kuljetaan lasten ehdoilla. Ota retkelle mukaan pienet eväät ja pukeudu sään mukaan. Retki Elfvikin maisemissa sunnuntaina klo 10.30-12.30. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Lisätiedot Villa Elfvikin sivuilta.


Muista myös nämä:

Näyttelyyn! Vuoden luontokuva 2017 -näyttely Malmitalossa 28.8.-22.9.2018.

Kaupunkielämää Jätkäsaaressa -messut Jätkäsaaressa 1.-9.9.2018.

Kiviäkin kiinnostaa -hengailutila kutsuu Annantalon kävijät viettämään aikaa omaehtoisesti 2. kerroksen lasipäätyyn. Anna-Kaisa Kosken näyttelyssä voit lueskella kirjoja, pötkötellä tyynyillä tai tarkastella tilasta löytyviä kiviä ja niiden kavereita. Mikä onkaan luontoa ja mikä vain näyttää siltä? Lue lisää Annantalon sivuilta.

iik!week Linnanmäellä 5.-16.9.2018. Katso tarkemmat aikataulut ja tapahtuman ohjelma huvipuiston sivuilta.

Ajankohtaisia museovinkkejä Pienten Helsingin museokuulumisia -jutusta.


SEURAA PIENTEN HELSINKIÄ

Pienten Helsinki Facebookissa

Pienten Helsinki Instagramissa

Pienten Helsinki Twitterissä

Uutta: Pienten Helsinki -sovelluksena puhelimeen!

Pienten Helsinki toimii nyt myös PWA-sovelluksena. Voit asentaa Pienten Helsingin Android- tai iPhone-puhelimeesi yksinkertaisesti avaamalla sivun Chrome- tai Safari-selaimessa ja valitsemalla jakonapista Lisää aloitusnäytölle (”add to home screen”). PWA-sovellus eroaa perinteisestä sovelluksesta siten, että sitä ei tarvitse erikseen asentaa App Storesta, tai vastaavista. Käytännössä sisältö on täsmälleen sama kuin selaimessa, mutta lataa teoriassa nopeammin.
Pienten Helsinki ei vaadi rekisteröintiä toimiakseen nyt, eikä koskaan. 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.