Minne tällä viikolla? 29.11.-5.12.2021

Mitä tehdä tai minne mennä lasten kanssa? Mitä lapsille sopivaa tekemistä löytyy Helsingistä tällä viikolla? Pienten Helsingin viikoittainen Minne tällä viikolla-sarja etsii menovinkkejä ja vinkkaa lapsiystävällisiä tapahtumia sekä tekemistä Helsingissä ja lähiseudulla. Kohderyhmänä sivustolla ovat lapsiperheet, joissa on alle kymmenenvuotiaita lapsia.

HUOM! Varmistathan aina viimeisimmät tapahtumatiedot sekä
mahdolliset muutoksen järjestäjän sivuilta.


MAANANTAI 29.11.2021

Kirjastoissa tapahtuu

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat tälle viikolle löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta (=leikkipuistot ja perhetalot) ovat avoinna ja puistojen sisätilat, leikkipuistojen piha-alueet, kiinteät leikkivälineet ja pihalelut ovat lasten ja perheiden käytössä. Lisätiedot kaupungin sivuilta.

Vinkit parhaisiin leikkipaikoihin sekä uusimpien leikkipaikkojen esittely löytyvät Pienten Helsingistä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Luistelemaan? Ensimmäiset tekojääradat on jo avattu ja luistelemaan pääsee Oulunkylän ja Käpylän tekojääradoilla sekä Espoon puolella Tapiolan Jääpuutarhassa sekä useilla muilla tekojääkentillä. Vapaa pääsy.

Albertin olohuone, ihana kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille sijaitsee Kampissa osoitteessa Albertinkatu 33. Albertin olohuoneen ovi on avoinna maanantaisin klo 9.30-14.

Taideneuvola: Hiilipölyä 
Taideneuvola 3-5-vuotiaille Annnatalossa maanantaisin klo 10-11.30 ja 12.30-14. Myös perheen pienemmät, vauvat ja taaperot, voivat olla mukana kokemassa taideneuvolan tunnelmaa. Toiminta on maksutonta.

Perhehulinat Tapanilan ala-asteella (Veljestenpiha 2) maanantaisin klo 17-18.30 ajalla 25.10.-13.12.2021 (ei 6.12.). Perhehulinat tarjoaa omatoimista ja maksutonta liikuntaa perheille, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

Linnoituksen joulun ja Linnoitustontun reitti Suomenlinnassa 27.11.2021 – 6.1.2022.

Tuomaan markkinat Kauppatorilla 27.11.—22.12.2021. Markkinoilla lapsia ilahduttaa tänäkin vuonna perinteinen karuselli. Vapaa pääsy.

Joulupostia ikäihmiselle -kampanja 7.12.2021 saakka. Kortit voi toimittaa esimerkiksi useimpiin kirjastoihin.

Joulunajan myyjäisiä ja markkinoita -listauksen löydät täältä!


TIISTAI 30.11.2021

Kirjastoissa tapahtuu

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat tälle viikolle löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta (=leikkipuistot ja perhetalot) ovat avoinna ja puistojen sisätilat, leikkipuistojen piha-alueet, kiinteät leikkivälineet ja pihalelut ovat lasten ja perheiden käytössä. Lisätiedot kaupungin sivuilta.

Vinkit parhaisiin leikkipaikoihin sekä uusimpien leikkipaikkojen esittely löytyvät Pienten Helsingistä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

MLL Myllypuron ja Metropolia Amk:n HyMy-kylän perhekahvila Myllypuron Metropolian tiloissa (metroaseman vieressä) tiistaina klo 9-11. Jokaisella kerralla myös Metropolian sosiaali- ja terveysalan opiskelijoiden järjestämää ohjelmaa perheille. Vapaa pääsy.

Nukketeatteri Sytkyt: Pähkinänsärkijä -nukketeatteriesitys Talvipuutarhassa (Hammarskjöldintie 1 A) tiistaina klo 9.30 ja klo 10.30. Vapaa pääsy.

Perhepalloilua Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu tiistaisin klo 9.30-11.30 sekä klo 16-18. Aamupäivän palloiluun kaikilta vapaa pääsy, iltapäivän palloilu maksaa aikuisille Pallomyllyn kertamaksun.

Lastentarhamuseo on avoinna tiistaisin klo 12-19. Pieni sisäänpääsymaksu.

Perhehulinat Sakarinmäen peruskoulussa Östersundomissa tiistaisin klo 17-18.30 ajalla 26.10.–14.12.2021​. Perhehulinat tarjoaa omatoimista ja maksutonta liikuntaa perheille, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

Linnoituksen joulun ja Linnoitustontun reitti Suomenlinnassa 27.11.2021 – 6.1.2022.

Tuomaan markkinat Kauppatorilla 27.11.—22.12.2021. Markkinoilla lapsia ilahduttaa tänäkin vuonna perinteinen karuselli. Vapaa pääsy.

Joulupostia ikäihmiselle -kampanja 7.12.2021 saakka. Kortit voi toimittaa esimerkiksi useimpiin kirjastoihin.

Joulunajan myyjäisiä ja markkinoita -listauksen löydät täältä!


KESKIVIIKKO 1.12.2021

Kirjastoissa tapahtuu

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat tälle viikolle löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta (=leikkipuistot ja perhetalot) ovat avoinna ja puistojen sisätilat, leikkipuistojen piha-alueet, kiinteät leikkivälineet ja pihalelut ovat lasten ja perheiden käytössä. Lisätiedot kaupungin sivuilta.

Vinkit parhaisiin leikkipaikoihin sekä uusimpien leikkipaikkojen esittely löytyvät Pienten Helsingistä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Albertin olohuone, kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille, sijaitsee Kampissa osoitteessa Albertinkatu 33. Albertin olohuoneen ovi on avoinna keskiviikkoisin klo 9.30-14.

Lasten Estradi: Mamma Mu och Kråkan firar jul -esitys Malmitalossa keskiviikkona klo 10. Vapaa pääsy, ennakkoilmoittautuminen.

Palomuseo Erottajan pelastusasemalla on avoinna keskiviikkoisin klo 12-16. Pieni sisäänpääsymaksu.

Lastentarhamuseo on avoinna keskiviikkoisin klo 12-19. Pieni sisäänpääsymaksu.

Espoo: Suomen suurin pienoisrautatie Tapiolassa Länsituulen kauppakeskuksessa, on avoinna keskiviikkoisin klo 15-18. Tarkemmat ohjeet sijainnista löytyvät Alppirautatieharrastajien sivuilta.

Tehdään taidejuttuja: Raavi, riivi, rapsuta
Tehdään taidejuttuja -pajat Annantalossa keskiviikkoisin klo 17. Ohjelma on suunnattu 6–10-v. lapsille yhdessä oman aikuisen kanssa. Vapaa pääsy.

Perhehulinat Käpylän peruskoulussa (Untamontie 2) keskiviikkoisin klo 17-18.30 ajalla 27.10.-15.12.2021. Perhehulinat tarjoaa omatoimista ja maksutonta liikuntaa perheille, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

Linnoituksen joulun ja Linnoitustontun reitti Suomenlinnassa 27.11.2021 – 6.1.2022.

Tuomaan markkinat Kauppatorilla 27.11.—22.12.2021. Markkinoilla lapsia ilahduttaa tänäkin vuonna perinteinen karuselli. Vapaa pääsy.

Joulupostia ikäihmiselle -kampanja 7.12.2021 saakka. Kortit voi toimittaa esimerkiksi useimpiin kirjastoihin.

Joulunajan myyjäisiä ja markkinoita -listauksen löydät täältä!


TORSTAI 2.12.2021

Kirjastoissa tapahtuu

Lasten kirjastoauto kurvailee ympäri kaupunkia ja pysähtyy eri kaupunginosissa oman aikataulun mukaisesti.

Lasten kirjastoauto kurvailee ympäri kaupunkia ja pysähtyy eri kaupunginosissa oman aikataulun mukaisesti.

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat tälle viikolle löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta (=leikkipuistot ja perhetalot) ovat avoinna ja puistojen sisätilat, leikkipuistojen piha-alueet, kiinteät leikkivälineet ja pihalelut ovat lasten ja perheiden käytössä. Lisätiedot kaupungin sivuilta.

Vinkit parhaisiin leikkipaikoihin sekä uusimpien leikkipaikkojen esittely löytyvät Pienten Helsingistä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Albertin olohuone, kohtaamispaikka lapsiperheille ja senioreille sijaitsee Kampissa osoitteessa Albertinkatu 33. Albertin olohuoneen ovi on avoinna torstaisin klo 9.30-14.

Perhehulinat Talin liikuntapuiston jalkapallohallissa torstaisin klo 9.30-11 ajalla 7.10.-16.12.2021. Perhehulinat tarjoaa omatoimista ja maksutonta liikuntaa perheille, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

Nukketeatteri Sampo: Joulu tulla jollottaa -esitys Malmitalossa torstaina klo 10. Liput 12 €.

Taideneuvola: Taideneuvolan maalauslaboratorio
Taideneuvola 3-5-vuotiaille Malmitalossa torstaina klo 10-11.30. Myös perheen pienemmät, vauvat ja taaperot, voivat olla mukana kokemassa taideneuvolan tunnelmaa. Toiminta on maksutonta, Malmitalon taideneuvolaan vaaditaan ennakkoilmoittautuminen.

Luistelemaan? Ensimmäiset tekojääradat on jo avattu ja luistelemaan pääsee Oulunkylän ja Käpylän tekojääradoilla sekä Espoon puolella Tapiolan Jääpuutarhassa sekä useilla muilla tekojääkentillä. Vapaa pääsy.

Perhepalloilu Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu torstaisin klo 16-17. Iltapäivän palloilu maksaa aikuisille Pallomyllyn kertamaksun.

Perhehulinat Malminkartanon ala-asteella (Puustellintie 6) torstaisin klo 17-18.30 ajalla 11.11.-9.12.2021 (ei 2.12.2021). Perhehulinat tarjoaa omatoimista ja maksutonta liikuntaa perheille, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

Perhehulinat Kampin liikuntakeskuksessa torstaisin klo 17-18.30 ajalla 7.10.-16.12.2021. Perhehulinat tarjoaa omatoimista ja maksutonta liikuntaa perheille, joissa on alle kouluikäisiä lapsia.

Linnoituksen joulun ja Linnoitustontun reitti Suomenlinnassa 27.11.2021 – 6.1.2022.

Tuomaan markkinat Kauppatorilla 27.11.—22.12.2021. Markkinoilla lapsia ilahduttaa tänäkin vuonna perinteinen karuselli. Vapaa pääsy.

Joulupostia ikäihmiselle -kampanja 7.12.2021 saakka. Kortit voi toimittaa esimerkiksi useimpiin kirjastoihin.

Joulunajan myyjäisiä ja markkinoita -listauksen löydät täältä!


PERJANTAI 3.12.2021

Kirjastoissa tapahtuu

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat tälle viikolle löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Leikkipuistoissa tapahtuu

Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta (=leikkipuistot ja perhetalot) ovat avoinna ja puistojen sisätilat, leikkipuistojen piha-alueet, kiinteät leikkivälineet ja pihalelut ovat lasten ja perheiden käytössä. Lisätiedot kaupungin sivuilta.

Vinkit parhaisiin leikkipaikoihin sekä uusimpien leikkipaikkojen esittely löytyvät Pienten Helsingistä.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Espoo: Suomen suurin pienoisrautatie Tapiolassa Länsituulen kauppakeskuksessa, on avoinna perjantaisin klo 15-18. Tarkemmat ohjeet sijainnista löytyvät Alppirautatieharrastajien sivuilta.

Luistelemaan? Ensimmäiset tekojääradat on jo avattu ja luistelemaan pääsee Oulunkylän tekojääradalle sekä Espoon puolella Tapiolan Jääpuutarhaan. Vapaa pääsy.

Linnoituksen joulun ja Linnoitustontun reitti Suomenlinnassa 27.11.2021 – 6.1.2022.

Tuomaan markkinat Kauppatorilla 27.11.—22.12.2021. Markkinoilla lapsia ilahduttaa tänäkin vuonna perinteinen karuselli. Vapaa pääsy.

Joulupostia ikäihmiselle -kampanja 7.12.2021 saakka. Kortit voi toimittaa esimerkiksi useimpiin kirjastoihin.

Joulunajan myyjäisiä ja markkinoita -listauksen löydät täältä!


LAUANTAI 4.12.2021

Kirjastoissa tapahtuu

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat viikonlopulle löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Tapahtumia ja menovinkkejä

Liikuntahulinat Maunulan liikuntahallissa lauantai-aamuisin klo 9-10.30. Pääsymaksu aikuisilta 3.50 €, alle 9-vuotiaat hulisevat maksutta. Saapua voi oman aikataulun mukaan, Maunulan liikuntahallissa pukukaapit toimivat euron kolikoilla.

Espoo: Keppiporot -työpaja Lasten kulttuurikeskus Aurorassa Espoossa lauantaina klo 10-14. Vapaa pääsy.

Joulunajan myyjäisiä ja markkinoita -listauksen löydät täältä!

Espoo: Suomen suurin pienoisrautatie Tapiolassa Länsituulen kauppakeskuksessa, on avoinna lauantaina klo 11-17. Tarkemmat ohjeet sijainnista löytyvät Alppirautatieharrastajien sivuilta.

Koko perheen sirkusesitys Oulunkylän kirjastossa klo 14. Vapaa pääsy.

DanceAbility-tanssitunti Annantalossa lauantaina klo 14. Tunti sopii kaikille lapsille oman aikuisen seurassa, vammaan tai vammattomuuteen katsomatta. Ennakkoilmoittautuminen!

Uutelan Tähtipolku on taas koettavissa Uutelan rantareitillä! Tänä vuonna Tähtipolun rasteille johdattaa mobiilikartta eli maastossa ole rastimerkkejä.

Rohkeuspurkki -lastenteatteriesitys Kulttuurikeskus Caisassa lauantai klo 15. Vapaa pääsy, mutta edellyttää pääsylipun lunastamista.

Tuhkimonpuiston joulutapahtuma Roihuvuoressa lauantaina klo 15.30-17.30.

Espoo: Luontokeskus Haltian kaikki palvelut ovat avoinna lauantaina klo 21 saakka, maksuton sisäänpääsy näyttelyihin klo 17-21 välillä. Ohjelmassa myös tunnelmallinen joulupolku Haltian lähiluonnossa Aarnitulen tulipaikalle (n. 800 m reitti Haltiasta), jossa joulukahvila.

Linnoituksen joulun ja Linnoitustontun reitti Suomenlinnassa 27.11.2021 – 6.1.2022.

Tuomaan markkinat Kauppatorilla 27.11.—22.12.2021. Markkinoilla lapsia ilahduttaa tänäkin vuonna perinteinen karuselli. Vapaa pääsy.

Luistelemaan? Ensimmäiset tekojääradat on jo avattu ja luistelemaan pääsee Oulunkylän ja Käpylän tekojääradoilla sekä Espoon puolella Tapiolan Jääpuutarhassa sekä useilla muilla tekojääkentillä. Vapaa pääsy.

Muista myös! Pienten Suomi on Pienten Helsingin pikkusisko, joka vinkkaa tekemistä ja kokemista koko Suomessa. Mukana myös paljon vinkkejä lähiseudulle ja päiväretkiin sekä suuri parhaiden leikkipaikkojen listaus ympäri Suomen!

Joulupostia ikäihmiselle -kampanja 7.12.2021 saakka. Kortit voi toimittaa esimerkiksi useimpiin kirjastoihin.


SUNNUNTAI 5.12.2021

Tapahtumia ja menovinkkejä

Joulunajan myyjäisiä ja markkinoita -listauksen löydät täältä!

Helmet-kirjastojen lapsille suunnatut tapahtumat viikonlopulle löytyvät Helmetin tapahtumasivulta.

Liikuntahulinat Liikuntamyllyssä Myllypurossa sunnuntai-aamuisin klo 9-10.45. Pääsymaksu aikuisilta 3.50 €, alle 9-vuotiaat hulisevat maksutta. Saapua voi oman aikataulun mukaan, rattaille löytyy tilaa aulasta ja oma lukko kannattaa pakata mukaan pukukaappia varten. Lue lisää Pienten Helsingin Helsinki liikkuu -jutusta.

Palomuseo Erottajan pelastusasemalla on avoinna sunnuntaisin klo 12-16. Pieni sisäänpääsymaksu.

Uutelan Tähtipolku on taas koettavissa Uutelan rantareitillä! Tänä vuonna Tähtipolun rasteille johdattaa mobiilikartta eli maastossa ole rastimerkkejä.

Aurinkolahden pikkujoulut kahvila Kampelan ympäristössä sunnuntaina klo 12-18.

Itsenäisyyden juhlaa Kallion kirjastossa sunnuntaina klo 13-15.45.

Malmitalon itsenäisyyspäivän aatto sunnuntaina klo 13-16. Vapaa pääsy.

Keskustakirjasto Oodi 3 vuotta sunnuntaina klo 14-19. Vapaa pääsy.

Tuomaan markkinat Kauppatorilla 27.11.—22.12.2021. Markkinoilla lapsia ilahduttaa tänäkin vuonna perinteinen karuselli. Vapaa pääsy.

Linnoituksen joulun ja Linnoitustontun reitti Suomenlinnassa 27.11.2021 – 6.1.2022.

Luistelemaan? Ensimmäiset tekojääradat on jo avattu ja luistelemaan pääsee Oulunkylän ja Käpylän tekojääradoilla sekä Espoon puolella Tapiolan Jääpuutarhassa sekä useilla muilla tekojääkentillä. Vapaa pääsy.

Vinkit parhaisiin leikkipaikoihin sekä uusimpien leikkipaikkojen esittely löytyvät Pienten Helsingistä.

Joulupostia ikäihmiselle -kampanja 7.12.2021 saakka. Kortit voi toimittaa esimerkiksi useimpiin kirjastoihin.


Pienten Helsinki -sovelluksena puhelimeen!

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on pienten-helsinki-logo.png
#pientenhelsinki

Seuraathan jo Pienten Helsinkiä?
Pienten Helsinki Facebookissa
Pienten Helsinki Instagramissa
Pienten Helsinki Twitterissä

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.