Minne tällä viikolla? 26.2.-4.3.2018

Helmi-maaliskuun vaihde ja minne tällä viikolla?

Päivitetty 3.3.2018

Mitä lapsille sopivaa tekemistä löytyy Helsingistä? Minne mennä pienten lasten kanssa viikonloppuna? Entä mitä keksiä sateisena päivänä? Pienten Helsingin viikoittainen sarja etsii menovinkkejä ja vinkkaa lapsiystävällisiä paikkoja Helsingissä ja lähiseudulla. Kohderyhmänä sivustolla ovat alle kouluikäiset lapset ja lapsiperheet.

Pienten Helsingin Minne tällä viikolla -jutut ilmestyvät myös vuonna 2018 viimeistään maanantaisin ja vinkkaavat mitä kaikkea kaupungissa tapahtuu lapsiperheille. Vuoden 2018 yhdeksäs Minne tällä viikolla -juttu vinkkaa ainakin Maunulan liikuntahulinoista, useista perheille suunnatuista talvitempauksista sekä taideneuvoloista ympäri kaupunkia. Myös kevään kirppiskausi käynnistyy, viikonloppuna järjestetään useita lastentarvikekirppiksiä.

Jos talviloma tai hiihtoloma on vasta aluillaan, Pienten Helsingin Talviloma Helsingissä -jutusta löytyy ideoita myös tälle viikolle.

Jutun kansikuva Jätkäsaaren Rokkiporkkanasta, Helsingin uusimmalta sillalla, josta voi bongailla maisemien lisäksi autoja, raitiovaunuja, rekkoja ja kaikenlaisia työmaakoneita. Pienten Helsingin Bongaillaan! -jutusta löytyy muutakin nähtävää Jätkäsaaressa.


Maanantai » | Tiistai » | Keskiviikko » | Torstai » | Perjantai » | Lauantai » | Sunnuntai »

MAANANTAI 26.2.2018

Tapahtumat:

Satutuokio Puistolan kirjastossa klo 10.

Kirjastovinkki Espooseen: Kalevala-retki Ison Omenen kirjastossa klo 10. Lue lisää kirjaston sivuilta.

Satujoogaa Paloheinen kirjastossa klo 10.15.

MLL:n perhekahvila kokoontuu maanantaisin Itäkadun perhekeskuksen ensimmäisen kerroksen aulatiloiss klo 9.30-11.30. Kaikille pienten lasten perheille avoimeen perhekahvilaan voi tulla oman aikataulun mukaan leikkimään, viettämään aikaa ja tutustumaan muihin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin. Lue lisää perhekeskuksen fb-sivuilta.

Taideneuvola 3-6 -vuotiaille Annantalossa maanantaina klo 10 ja klo 12.30. Tällä viikolla neuvolassa ollaan maapallon pinnalla. Taideneuvolaan voi osallistua viikoittain tai vain silloin tällöin, mutta paikalla tulee olla ajoissa. Lue lisää upeasta Taideneuvolatoiminnasta Annantalon sivuilta.

VINKKI: Perhekahviloita, vauva-aamuja ja perhekerhoja: kaikki nämä ovat mahtavia paikkoja löytää seuraa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Esimerkiksi leikkipuistot, järjestöt kuten MLL, seurakunnat ja asukastalot järjestävät edellämainittuja ympäri Helsinkiä ja tilaisuuksiin ovat tervetulleita kaikki. Astu rohkeasti siis sisään!

VINKKI: Hoitohuoneet kartalle! Pienten Helsingin Vauvan Helsinki -sarjassa on uusi juttu, jossa listattuna toimiviksi havaitut lastenhoitohuoneet ympäri pääkaupunkiseutua.


TIISTAI 27.2.2018

Tapahtumat:

Satutuokio Itäkeskuksen kirjastossa Jussi Ollilan johdolla klo 9.30.
Satutuokio Kallion kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Malmin kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Kannelmäen kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Herttoniemen kirjastossa klo 9.45.
Satutuokio Töölön kirjaston kerhohuoneessa klo 10.15.
Satutuokio Vuotalon kirjaston aulassa Jussi Ollilan johdolla klo 10.30.

Kirjastovinkki Espooseen: Kalevala-retki Tapiolan kirjastossa klo 10. Lue lisää kirjaston sivuilta.

Lukukoira Doris Puistolan kirjastossa klo 18.

Perhepalloilu jatkuu Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu tiistaisin klo 9.30-11.30 sekä klo 16-18. Aamupäivän palloiluun kaikilta vapaa pääsy, iltapäivän palloilu maksaa aikuisille Pallomyllyn kertamaksun (3,50 €).

Taideneuvola 3-6 -vuotiaille Kanneltalossa tiistaina klo 10.  Viikon aiheena dinojuttuja. Taideneuvola kokoontuu Kanneltalossa kolme kertaa ja toimintaan voi osallistua viikoittain tai vain silloin tällöin, mutta paikalla tulee olla ajoissa. Lue lisää upeasta Taideneuvolatoiminnasta Kanneltalon sivuilta.

Nukketeatteri Sampon Leonardon lentävät apinat Malmitalossa tiistaina klo 10.15. Liput 12 €. Lue lisää Malmitalon sivuilta.

Luonnontieteellisessä museossa pelataa myös viikolla yhdeksän eläinlottoa tiistaista lauantaihin (27.2.-3.3.) klo 10.30-15.30. Museon sisäänpääsymaksu, alle 7-vuotiaat maksutta, museokorttikohde.

VINKKI: Kauppakeskus Kaaressa järjestetään viikoittain Tiistaitemmellys, jossa muskareita vauvoille ja taaperoille sekä satuhetkiä kaikille pienille. Lue lisää Kaaren sivuilta, muskareihin ennakkoilmoittautuminen.


KESKIVIIKKO 28.2.2018

Kalevalan päivä

Tapahtumat:

Satutuokio Arabianrannan kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Lauttasaaren kirjastossa klo 10.
Satutuokio Maunulan kirjastossa klo 10.
Satutuokio Oulunkylän kirjastossa klo 17.

Ava ja oikukas trumpetti, teatterillinen satuesitys Roihuvuoren kirjastossa klo 10. Lue lisää kirjaston sivuilta.

Zäpämmät esittää uutta kansanmusiikkia Kalevalan päivänä Pasilan kirjastossa klo 15. Lue lisää kirjaston sivuilta.
Zäpämmät esittää uutta kansanmusiikkia Kalevalan päivänä Rikhardinkadun kirjastossa klo 18. Lue lisää kirjaston sivuilta.

Lukukoira Doris Tapulikaupungin kirjaston lastenosastolla keskiviikkona klo 17.30.

VAUVOILLE: Vauvalorutuokio Kannelmäen kirjastossa klo 13.30.
VAUVOILLE ja vanhemmille: BabyKino Kallion kirjastossa. Elokuviin vauvan kanssa pääsee keskiviikkoisin klo 12 ja klo 14.30. BabyKinon oma ryhmä Facebookista löytyy täältä, ryhmässä esimerkiksi julkaistaan viikon elokuva ja äänestetään tulevasta ohjelmistosta.  

Mimmi-lehmä ja Varis -teatteriesitys Stoassa keskiviikkona klo 10. Liput 11,50 €. Lisätietoja ja lippujen varaus Stoan sivuilla.

Laiva on lastattu-nukketeatterikonsertti Nukketeatteri Sampossa keskiviikkona klo 10. Liput 12 €. Lisätietodot ja lippuvaraukset Sampon sivuilta.

Luonnontieteellisessä museossa pelataa myös viikolla yhdeksän eläinlottoa tiistaista lauantaihin (27.2.-3.3.) klo 10.30-15.30. Museon sisäänpääsymaksu, alle 7-vuotiaat maksutta, museokorttikohde.

Matchbox Company: Prinssi Rei. Lumoava satuseikkailu yli 5-vuotiaille Kanneltalossa. Esityksen ensi-ilta keskiviikkona klo 18. Liput 6 €. Lue lisää esityksestä Kanneltalon sivuilta.  

VINKKI: Lastentarhamuseo on avoinna aina keskiviikkona klo 12-18.

VINKKI Espooseen: Rauha Räppääjä Musiikkimestarin matkassa -teatterikonsertti Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurorassa Espoossa keskiviikkona klo 18. Liput 4 € (ennakkovaraus). Esitys sopii alle 8-vuotiaille. Lue lisää Espoon kulttuuritoimen sivuilta.


TORSTAI 1.3.2018

Tapahtumat:  

Satutuokio Pasilan kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Suutarilan kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Tapulinkaupungin kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Laajasalon kirjastossa 9.45.
Satutuokio Jakomäen kirjastossa klo 10.

VAUVOILLE: Vauvalorutuokio Pohjois-Haagan kirjastossa klo 10.

VAUVOILLE ja vanhemmille: BabyKino Maunulassa katsotaan Mamma Mia! torstaina klo 10 alkaen. Paikkana Maunula-talon nuorisotalo.

Taideneuvola leikkipuisto Jakomäessä klo 10. Aiheena tällä kerralla essu eteen. Lue lisää leikkipuistojen Taideneuvoloista Pienten Helsingin fb-sivuilta. Ei ennakkoilmoittautumista.

Laiva on lastattu-nukketeatterikonsertti Nukketeatteri Sampossa torstaina klo 10. Liput 12 €. Lisätietodot ja lippuvaraukset Sampon sivuilta.

Luonnontieteellisessä museossa pelataa myös viikolla yhdeksän eläinlottoa tiistaista lauantaihin (27.2.-3.3.) klo 10.30-15.30. Museon sisäänpääsymaksu, alle 7-vuotiaat maksutta, museokorttikohde.

VANHEMMILLE: Leikin sata kieltä ja tarinaa Stoan aulassa torstaina klo 12.30-16. Kasvatusalan ammattilaisille ja lasten vanhemmille suunnatussa tapahtumassa mukana ovat mm. kulttuuri-, kirjasto- ja liikuntapalvelut sekä varhaiskasvatus ja esiopetus. Lue lisää Stoan sivuilta.

Perhepalloilua Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu torstaisin klo 16-17, aikuisilta Pallomyllyn kertamaksun (3,50 €), lapsille vapaa pääsy.

VINKKI Espooseen: Rauha Räppääjä Musiikkimestarin matkassa -teatterikonsertti Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurorassa Espoossa torstaina klo 10.15. Liput 4 € (ennakkovaraus). Esitys sopii alle 8-vuotiaille. Lue lisää Espoon kulttuuritoimen sivuilta.

VINKKI Espooseen VAUVOILLE ja vanhemmille: Vaunutreffit KAMUSSA klo 12. Lue lisää Espoon kultuuritoimen sivuilta.


PERJANTAI 2.3.2018

Satutuokio Roihuvuoren kirjastossa klo 9.45.

Taaperotuokio Viikin kirjastossa klo 10.

Taideneuvola leikkipuisto Mellunmäessä klo 10. Aiheena siepatut unet ja unisiepparit. Lue lisää Taideneuvolasta Stoan sivuilta. Ei ennakkoilmoittautumista.

MLL:n perhekahvila kokoontuu nyt myös perjantaisin Itäkadun perhekeskuksen ensimmäisen kerroksen aulatiloissa klo 9.30-11.30. Kaikille pienten lasten perheille avoimeen perhekahvilaan voi tulla oman aikataulun mukaan leikkimään, viettämään aikaa ja tutustumaan muihin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin. Lue lisää Pienten Helsingin fb-sivulta.

Naperokino Annantalossa perjantaisin klo 10-12. Viikon aiheena rohkeus ja auttaminen. Lue lisää Naperokinosta Annantalon sivuilta.

Luonnontieteellisessä museossa pelataa myös viikolla yhdeksän eläinlottoa tiistaista lauantaihin (27.2.-3.3.) klo 10.30-15.30. Museon sisäänpääsymaksu, alle 7-vuotiaat maksutta, museokorttikohde. Luonnontieteelliseen museoon on vapaa pääsy perjantaina klo 13-16. 

Sanopa muuta! -tapahtumaviikko Malmitalossa: 
Nukketeatteri PikkuKulkurin Piki – Salamasankari -esityksen ensi-ilta nähdään Malmitalossa perjantaina klo 18. Liput 6 €. Lue lisää ja varaa liput Malmitalon sivulta.

VINKKI: Floor Festival kauppakeskus Kampissa 2.-4.3.2018. Perjantaina lapsia viihdyttää esimerkiksi Mimi ja Kuku 3. kerroksessa klo 14, klo 15 ja klo 16. Katso koko viikonlopun festivaali-ohjelma kauppakeskuksen sivuilta.

VINKKI: Seikkaile vieraassa kaupunginosassa! Jutun kansikuva Jätkäsaaren Rokkiporkkanasta, Helsingin uusimmalta sillalla, josta voi bongailla maisemien lisäksi autoja, raitiovaunuja, rekkoja ja kaikenlaisia työmaakoneita. Pienten Helsingin Bongaillaan! -jutusta löytyy muutakin nähtävää Jätkäsaaressa.

VINKKI Vantaalle: Vantaalla Tikkurilan kirjastossa Lauletaan yhdessä lasten kanssa -tapahtuma perjantaina klo 10. Mukaan voi ottaa myös oman soittimen tai lainata kirjastosta. Lue lisää hauskasta yhteislauluhetkestä kirjaston sivuilta.


LAUANTAI 3.3.2018

Kansainvälinen villin luonnon päivä

Tapahtumat:

Satutuokio Vuosaaren kirjastossa klo 10.30.
Satutuokio Munkkiniemen kirjastossa klo 11.

Muumilauantai Kontulan kirjastossa lauantaina klo 10-12. Lue lisää kirjaston sivuilta.
Lasten lauantai Pasilan kirjastossa klo 10-16.
Töppöset liikkumaan! -musiikkiliikuntatuokio Arabianrannan kirjastossa klo 11. Lisätiedot kirjaston sivuilta.

Maunulan Liikuntahulinat alkavat ja jatkuvat viikoittain 7.4.2018 asti aina lauantaisin klo 9-10.30 Maunulan liikuntahallissa. Yhteinen liikuntaharrastus koko perheelle, jossa tekemistä aivan pienimmillekin. Lapsille vapaa pääsy, aikuiset 3,50 €. Lisätietoja Helsinki liikkuu-sivulla.

Skiffer Jäärieha Kaivopuiston edustalla Liuskeluodolla lauantaina klo 10-17. Lue lisää tapahtuman fb-sivulta.

Luonnontieteellisessä museossa pelataa myös viikolla yhdeksän eläinlottoa tiistaista lauantaihin (27.2.-3.3.) klo 10.30-15.30. Museon sisäänpääsymaksu, alle 7-vuotiaat maksutta, museokorttikohde.

På svenska: Barnfesten – Kul ochkultur för alla barn. Ruotsinkielinen lastentapahtuma Annantalolla lauantaina klo 11-15. Hyppää rohkeasti mukaan, tiedossa paljon kivaa koko perheelle. Lue lisää tapahtuman fb-sivuilta.

Villasukkamarionettityöpaja Nukketeatteri Sampossa lauantaina klo 12. Työpaja sopii yli 4-vuotiaille. Liput 15 €. Lue lisää Sampon sivuilta.

Viittomakielinen: HELSign Stoassa lauantaina klo 12-16. Tapahtumapäivä esittelee viittomakielistä kulttuuria ja kirjallisuutta kuuroille ja kuuleville ja mukana on ohjelmaa myös lapsille. Lue lisää Stoan sivuilta.

Sanopa muuta! -tapahtumaviikko Malmitalossa: 
Kirjaimet sekaisin! -työpaja perheille Malmitalon aulassa lauantaina klo 13-15. Vapaa pääsy.

Lasten Taidekarnevaali perheille Kalliolan Setlementtitalolla lauantaina klo 13-16. Koko päivän ohjelma löytyy tapahtuman fb-sivulta.

På svenska: Rimjam – lekstund med ramsor, rytmer och rörelser ordnas på Gamlas bibliotek kl. 13.

Matchbox Company: Prinssi Rei. Lumoava satuseikkailu yli 5-vuotiaille Kanneltalossa lauantaina klo 13. Liput 6 €. Lue lisää esityksestä Kanneltalon sivuilta.  

Karkumatkalla -teatterikomedia lapsille Musiikkiteatteri Kapsäkissa lauantaina klo 13 (ensi-ilta). Liput 12,50 €/22,50 €. Lue lisää ja varaa liput Kapsäkin sivuilta.

Pikku Kakkosesta tuttujen Närpiäisten tarinallinen konsertti G Livelabin näyttämöllä lauantaina klo 13. Liput 12 €/ 18 €. Lisätietoja järjestäjän sivuilta.

Jääpuiston Perhalauantaissa luistelunäytöksiä sekä luistelukoulu lapsille klo 13 alkaen. Lue lisää Jääpuiston sivuilta.

DanceAbility-tanssitunti Annantalossa klo 14-15. Tunti sopii kaikille 3-12-vuotiaille oman aikuisen seurassa, vammaan tai vammattomuuteen katsomatta. Lue lisää DanceAbility-tunneista Annantalon sivuilta. Vapaa pääsy.

Sanopa muuta! -tapahtumaviikko Malmitalossa: 
Nukketeatteri PikkuKulkurin Piki – Salamasankari -esitys nähdään Malmitalossa lauantaina klo 15. Liput 6 €. Lue lisää ja varaa liput Malmitalon sivulta.

Laiva on lastattu-nukketeatterikonsertti Nukketeatteri Sampossa lauantaina klo 15. Liput 12 €. Lisätietodot ja lippuvaraukset Sampon sivuilta.

VINKKI Nurmijärvelle: Angry Birds Go Snow -kiertue käy Nurmijärjellä ja liikuttaa lapsia ja perheitä Kirjavan opiston pihapiirissä lauantaina klo 11-15. Tapahtumaan on vapaa pääsy, kahvilaa varten kannattaa varata käteistä. Lue lisää kiertueesta Suomen ladun sivuilta.

VINKKI Espooseen: Megamuskari Lasten kulttuurikeskus Pikku-Aurorassa lauantaina klo 10.30. Liput 4 €. Muskarin jälkeen maksuton soitinpaja. Lue lisää Espoon kulttuuritoimen sivuilta.

VINKKI Vantaalle: Lasten lääketieteen päivä Heurekan tiedekeskuksessa Vantaalla lauantana klo 10-18. Liput 15 €, alle 6-vuotiaat maksutta. Lue lisää Heurekan sivuilta.


SUNNUNTAI 4.3.2018

Tapahtumat:

Liikuntahulinat Myllypuron Liikuntamyllyssä sunnuntaina klo 9-10.45. Yhteinen liikuntaharrastus koko perheelle, jossa tekemistä aivan pienimmillekin. Liikuntahulinat jatkuvat Myllypurossa sunnuntaisin 25.3.2018 asti (ei 18.2.2018). Lapsille vapaa pääsy, aikuiset 3,50 €. Lisätietoja Helsinki liikkuu-sivulla.

MLL Viikin lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden kirpputori leikkipuisto Viikkarissa sunnuntaina klo 9.30-12. Lue lisää tapahtuman fb-sivulta

MLL Haagan KevätTaikaa -puistotapahtuma leikkipuisto Laurinniityn alueella sunnuntaina klo 10-13. Tapahtumassa myös kirpputori. Lue lisää Haagan MLL:n fb-sivulta.

Suuri Kevättempaus koko perheelle Laajasalon uimarannalla sunnuntaina klo 11-14. Lue lisää Laajasalon Lionssien tapahtumasta fb-sivulta.

Loppuunmyyty Korjaamon lastenkirppis valtaa Korjaamon salin sunnuntaina klo 11-16. Lue lisää tapahtuman fb-sivulta.

Perherieha Kontulassa Keinutien ala-asteen ympäristössä sunnuntaina klo 12-15. Paljon nähtävää ja koettavaa koko perheelle: hevosajelua, vetokoirat, paikalla paloauto sekä Puolustusvoimien Pasi ja paljon muuta. Lue lisää Perheriehasta täältä.

Suomenlinnan perinteinen talvirieha on koko perheen tapahtuma, jossa monenlaista ohjelmaa ja tekemistä Paraatikentän ympäristössä lauantaina klo 12.30-16. Omat pulkat ja luistimet voi ottaa mukaa sekä käteistä esimerkiksi vohvelibaaria varten. Lisätietoa tapahtuman fb-sivuilta. Lauttayhteys saareen Kauppatorilta HSL:n lipulla.

Maunulan Lionsien Jääjuhla koko perhelle Maunulan ala-asteen piha-alueella sunnuntaina klo 13-15.

På svenska: Barnsöndagar på Kino Engel. Lastenelokuvanäytöksiä Kino Engelissä ruotsiksi. Lue lisää tapahtuman fb-sivuilta. (maksullinen)  

VINKKI: Fallkullan kotieläintila on auki yleisölle myös talvikaudella: keskiviikosta perjantaihin klo 10-18
sekä sunnuntaisin klo 10-15. Myös nuorten pitämä kahvila Kilikuppila aukeaa taas, mutta muista varata kahvilaherkkuja varten käteistä. Vapaa pääsy. Lue lisää Helsingin kaupungin nuorisotoimen sivuilta.

VINKKI Vantaalle: Koivukylän Lions-klubin talvitempaus Rautkallion kentällä sunnuntaina klo 10-14. Lisätietoa päivän tapahtumista Koivukylän Lionsien sivuilta.

VINKKI Espooseen: Mäyrän metsän satuhetki Villa Elfvikissä sunnuntaina klo 11. Lue lisää Villa Elfvikin sivuilta.


Muista myös nämä:

GoExpo ja Helsinki Horse Fair Messukeskuksessa 2.-4.3.2018. Lue lisää Messukeskuksen sivuilta. Maksullinen.

ESPOO: Suomen suurin pienoisrautatie Espoon Tapiolan Heikintorin kauppiastavaratalon pohjakerroksessa tammi-huhtikuussa. Tarkat aukioloajat Alppirautatieharrastajien sivuilla.

Kirjasto 10:ssä viiden lasten oma taidenäyttely, kun taiteilijaryhmä Taivaanrannan maalarit valtaa lastenosaston näyttelytilan. Näyttely on syntynyt kolmen helsinkiläisen perhepäivähoitoryhmän teoksista. Värikästä näyttelyä pääsee ihailemaan kirjaston aukioloaikoina aina 4.3.2018 saakka. Lasten oma taidenäyttelytoiminta on lajissaan tiettävästi ainutlaatuinen konsepti Suomessa ja näyttelyn voi pitää kuka lapsi vain. Lisätietoja tapahtumasta ja Kirjasto 10:n näyttelytoiminnasta.

Ennen näkymättömiä eläimiä -näyttely 11.1.2018 alkaen Pohjoismaisessa kirjastossa Kaisaniemenkadulla. Näyttely pohjautuu Ulf Starkin ja Linda Bondestamin samannimiseen kuvakirjaan, joka palkittiin Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnolla vuonna 2017. Näyttely on esillä 28.3.2018 asti Pohjoismaisen kirjaston aukioloaikoina. Lue lisää kirjaston sivuilta.


Pienten Helsingin kevään 2018 uusi tapahtumien lista on ilmestynyt ja päivittyy koko ajan.

Katko mitä Helsingissä tapahtuu kevään aikana!

Tapahtumia pienille Helsingin kattojen alla keväällä 2018

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *