Mainos

Minne tällä viikolla? 12.2.-18.2.2018

Minne mennä lasten kanssa viikolla seitsemän

Päivitetty 17.2.2018

Mitä lapsille sopivaa tekemistä löytyy Helsingistä? Minne mennä pienten lasten kanssa viikonloppuna? Entä mitä keksiä sateisena päivänä? Pienten Helsingin viikoittainen sarja etsii menovinkkejä ja vinkkaa lapsiystävällisiä paikkoja Helsingissä ja lähiseudulla. Kohderyhmänä sivustolla ovat alle kouluikäiset lapset ja lapsiperheet.

Pienten Helsingin Minne tällä viikolla -jutut ilmestyvät myös vuonna 2018 viimeistään maanantaisin ja vinkkaavat mitä kaikkea kaupungissa tapahtuu lapsiperheille. Vuoden 2018 seitsemäs Minne mennä -viikolla juhlitaan ainakin kiinalaista uuttavuotta, taiteillaan Taideneuvoloissa Annantalolla ja leikkipuisto Viikkarissa, kastutaan karkkisateessa penkkariajelua ihmetellen ja ihaillaan vanhojentansseja JäähallissaUseissa leikkipuistoissa järjestetään myös laskiaistiistain ja ystävänpäivän tapahtumia perheille, tapahtumatietoja kannattaa etsiä leikkipuistojen fb-sivuilta tai kysellä lähileikkipuistosta.

Pääkaupunkiseudulla vietetään talvilomaa viikolla kahdeksan. Pienten Helsingin vinkit hiihtolomaviikolle pienille lomailijoille löydät täältä.

Taideneuvoloihin pääsee myös leikkipuistoissa.

Helsingin keskustaan rakentuvaan Oodi keskustakirjastoon on tulossa myös upeat tilat pienille kirjaston ystäville. Onko sinulla mielessä joku toive tai ajatus, mitä kirjastossa voisi olla pienten iloksi? Nyt on oikea aika kertoa se kirjaston taustaryhmälle! Voit myös kommentoida tämän jutun alle tai lähettää sähköpostia mari@pientenhelsinki.fi, niin välitän viestit ilomielin Oodin tekijöille.

Jutun kansikuva Kiinalaisen uudenvuoden juhlista Keskuskadulta vuodelta 2017.


PaMaanantai » | Tiistai » | Keskiviikko » | Torstai » | Perjantai » | Lauantai » | Sunnuntai »

MAANANTAI 12.2.2018

Tapahtumat:

Satutuokio Puistolan kirjastossa klo 10.

Satujoogaa Paloheinen kirjastossa klo 10.15.

Malmin maanantait -illassa askarrellaan lasten ja perheiden kanssa klo 17-19 Malmin kirjastossa.

Kirjasto 10:ssä aukeaa viiden lasten oma taidenäyttely 12.2.2018, kun taiteilijaryhmä Taivaanrannan maalarit valtaa lastenosaston näyttelytilan. Näyttely on syntynyt kolmen helsinkiläisen perhepäivähoitoryhmän teoksista. Värikästä näyttelyä pääsee ihailemaan kirjaston aukioloaikoina aina 4.3.2018 saakka. Lasten oma taidenäyttelytoiminta on lajissaan tiettävästi ainutlaatuinen konsepti Suomessa ja näyttelyn voi pitää kuka lapsi vain. Lisätietoja tapahtumasta ja Kirjasto 10:n näyttelytoiminnasta.
Taivaanrannan maalarien näyttelyn avajaisia vietetään maanantaina 12.2.2018 klo 16.30.

VINKKI: MLL:n perhekahvila kokoontuu maanantaisin Itäkadun perhekeskuksessa klo 9-12. Kaikille pienten lasten perheille avoimeen perhekahvilaan voi tulla oman aikataulun mukaan leikkimään, viettämään aikaa ja tutustumaan muihin samassa elämäntilanteessa oleviin perheisiin. Lue lisää perhekeskuksen fb-sivuilta.

Taideneuvola 3-6 -vuotiaille Annantalossa maanantaina klo 10 ja klo 12.30. Tällä viikolla neuvolassa askarrellaan hohtavia dinoja. Taideneuvolaan voi osallistua viikoittain tai vain silloin tällöin, mutta paikalla tulee olla ajoissa. Lue lisää upeasta Taideneuvolatoiminnasta Annantalon sivuilta.

Nukketeatterimuskari Sampon aulagalleriassa aina maanantaisin klo 10 ja klo 11. Maksullinen (8€/kerta tai 70€/koko kevät). Lue lisää Nukketeatteri Sampon sivuilta.

VINKKI: Helsingin kaupunginmuseon mainio Lasten kaupunki on museoista poikkeuksellinen: Se on auki myös maanataisin klo 11-19. Aina vapaa pääsy!

VINKKI Espooseen: LEGO®-festivaali kauppakeskus Isossa Omenassa 6.2.-25.2.2018. Näyttelyssä myös leikkialue. Lue lisää festivaalista ja katso tarkemmat tiedot ja aukioloajat kauppakeskuksen sivuilta. Ps. Tänne pääsee metrolla mainiosti Helsingistä ;).


TIISTAI 13.2.2018

Laskiaistiistai

Tapahtumat:

Satutuokio Itäkeskuksen kirjastossa Jussi Ollilan johdolla klo 9.30.
Satutuokio Kallion kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Malmin kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Kannelmäen kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Herttoniemen kirjastossa klo 9.45.
Satutuokio Töölön kirjaston kerhohuoneessa klo 10.15.
Satutuokio Vuotalon kirjaston aulassa Jussi Ollilan johdolla klo 10.30.

Satujoogaa Paloheinen kirjastossa klo 17.

Ystävänpäiväkorttien askartelua Vuosaaren kirjastossa klo 17-19.

Perhepalloilu jatkuu Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu tiistaisin klo 9.30-11.30 sekä klo 16-18. Aamupäivän palloiluun kaikilta vapaa pääsy, iltapäivän palloilu maksaa aikuisille Pallomyllyn kertamaksun (3,50 €).

Nukketeatteri Sampon Leonardon lentävät apinat Sampossa tiistaina klo 10. Liput 12 €. Lue lisää nukketeatterin omilta sivuilta.

Sydämiä ja hernerokkaa -tapahtuma leikkipuisto Myllynsiivessä Myllypurossa tiistaina klo 10.30. Lisätietoa leikkipuiston fb-sivulta.

Talvirieha Ruoholahden leikkipuistossa klo 16-18. Lisätietoja tapahtumasta leikkipuiston fb-sivuilla. 

Laskiaisrieha Vartiokylän kirkolla tiistaina klo 17-18.30. Pomppulinna, herkkuja ja paljon muuta kivaa perheille Yhteisvastuun hengessä. Lisätietoja Helsingin seurakuntayhtymän sivuilta.  

Laskiaisrieha leikkipuisto Rudolfissa Laajasalossa tiistaina klo 17-19. Herkkuja ja tekemistä pienille vanhempaintoimikunnan järjestämänä. Tarkemmat tiedot tapahtuman fb-sivulta

VINKKI Espooseen: LEGO®-festivaali kauppakeskus Isossa Omenassa 6.2.-25.2.2018. Näyttelyssä myös leikkialue. Lue lisää festivaalista ja katso tarkemmat tiedot ja aukioloajat kauppakeskuksen sivuilta. Ps. Tänne pääsee metrolla mainiosti Helsingistä ;).

VINKKI: Pulkkamäkeen! Tunnettujen Kaivopuiston ja Paloheinän pulkkamäkien lisäksi Helsingistä löytyy useita epävirallisia pulkkamäkiä: Kelkkapuisto Kontulassa, Alakivenpuisto Myllypurossa, Kaisaniemen puiston mäet, Herttoniemen leikkipuiston viereisen puiston mainio mäki sekä Taivaskallio Käpylässä tarjoavat hyvät vauhdit pulkkailijoille. Lue myös My Helsingin juttu Helsingin parhaat pulkkamäet.


KESKIVIIKKO 14.2.2018

Ystävänpäivä

Tapahtumat:

Satutuokio Arabianrannan kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Tapanilan kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Lauttasaaren kirjastossa klo 10.
Satutuokio Maunulan kirjastossa klo 10.
Satutuokio Pukinmäen kirjastossa klo 10.
Satutuokio Oulunkylän kirjastossa klo 17.

Taaperoiden lorupiiri Oulunkylän kirjastossa klo 10.

VAUVOILLE: Vauvalorutuokio Pukinmäen kirjastossa klo 11.
VAUVOILLE: Vauvalorutuokio Oulunkylän kirjastossa klo 11. 
VAUVOILLE: Vauvalorutuokio Kannelmäen kirjastossa klo 13.30.

VAUVOILLE ja vanhemmille: BabyKino palaa Kallion kirjastoon ja elokuviin vauvan kanssa pääsee taas klo 12 ja klo 14.30. BabyKinon oma ryhmä Facebookista löytyy täältä, ryhmässä esimerkiksi julkaistaan viikon elokuva ja äänestetään tulevasta ohjelmistosta.  

Lastentarhamuseon Ystävänpäivässä leikitään ystävien, arkarrellaan ja aikamatkaillaan ystävien kesken ja museoon on vapaa pääsy ystävyyden kunniaksi. Museo on auki keskiviikkona klo 12-18.

Perhetapahtuma Yhteisvastuukeräyksen hengessä Kallion kirkkopuistossa keskiviikkona klo 16-18. Lisätietoa ohjelmasta tapahtuman fb-sivulta.

Kansallismuseoon pääsee ystävänpäivänä kaksi yhden hinnalla, joten nyt viimein kannattaa ottaa ystäväperhe mukaan ja viedä lapset museon Vintille! Lapsilta aina vapaa pääsy.

Jääpuiston ystävänpäivässä rusettiluistelua, luistelunäytös sekä musiikkia klo 17-20. Lue lisää Jääpuiston sivuilta.

Malmitalon Kino Helioksessa voi nähdä lasten uutuuselokuvan Supermarsu. Elokuva alkaa keskiviikkona klo 18 ja liput maksavat 6 €. Lue lisää Malmitalon sivuilta.

VINKKI Espooseen: LEGO®-festivaali kauppakeskus Isossa Omenassa 6.2.-25.2.2018. Näyttelyssä myös leikkialue. Lue lisää festivaalista ja katso tarkemmat tiedot ja aukioloajat kauppakeskuksen sivuilta. Ps. Tänne pääsee metrolla mainiosti Helsingistä ;).

VINKKI Keravalle: Keravan kaupungin Kimppa! -lastenkulttuuriviikot 14.2.-25.2.2018. Työpajoja, konsertteja, elokuvia ja teemapäiviä pienille ja vähän suuremmille. Lue lisää mainion viikon tarjonnasta Keravan kaupungin sivuillta.


TORSTAI 15.2.2018

Tapahtumat:  

Satutuokio Pasilan kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Suutarilan kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Tapulinkaupungin kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Laajasalon kirjastossa 9.45.
Satutuokio Jakomäen kirjastossa klo 10.

Lukukoira Töölön kirjastossa klo 17.

VAUVOILLE: Vauvalorutuokio Roihuvuoden kirjastossa klo 10.

VINKKI Espooseen VAUVOILLE ja vanhemmille: BabyKino Entressen kirjastossa Espoon keskuksessa klo 10.30. Lue lisää kirjaston sivuilta.

Talvinen lastenkonsertti Julia jäniksen matka lumen luokse on Metropolian musiikkikasvatuksen opiskelijoiden talvinen lastenkonsertti 2–6-vuotiaille torstaina klo 10 ja klo 11. Arabiasalissa pidettävään konserttiin on vapaa pääsy, mutta osallistuminen vaatii ennakkoilmoittautumisen. Lisätiedot Metropolian sivuilta

Muksukinon elokuvat valtaavat Myllypuron mediakirjaston ja asukastalo Myllärin salin torstaisin klo 10. Viikon elokuvana nähdään Myyrän parhaati. Lue lisää Muksukinosta kirjaston sivulta.

Kolme pientä porsasta Nukketeatteri Sampossa torstaina klo 10. Klasikkosatu on saanut uusia, yllätyksellisiä käänteitä. Liput 12 €. Liput ja lisätiedot Nukketeatterin omilta sivuilta.

Penkkarirekat valtaavat Helsingin keskustan ja abiturienteille pääsee vilkuttamaan karkkisateessa esimerkiksi Esplanadin puistossa noin klo 13-13.45. Abien rekkakulkuea lähtee Kaivopuiston rannasta klo 13 ja kiertää Etelärannasta Esplanadin puiston ympäri muutaman kerran. Lue lisää penkkareista ja katso rekkojen tarkka reitti Helsingin kaupungin sivuilta.

Perhepalloilua Pallomyllyn sisähallissa Myllypuron liikuntapuistossa. Perhepalloilussa kaikki alle 9-vuotiaat liikkuvat oman aikuisen seurassa pehmeälle tekonurmelle. Vapaata pelailua, temppuilua, juoksemista tai vaikka kävelemään opettelua. Perhepalloilu torstaisin klo 16-17, aikuisilta Pallomyllyn kertamaksun (3,50 €), lapsille vapaa pääsy.

Kiinalaisen uudenvuoden juhlinta täyttää Keskuskadun ja Jääpuiston torstaina klo 16-20. Alkavan koiran vuoden juhlahumussa paljon nähtävää ja koettavaa ja juhlan kruunaa ilotulitus Töölönlahdella klo 20.20. Lue lisää tapahtumasta ja illan aikataulusta tapahtuman virallisilta sivuilta

VINKKI Espooseen: LEGO®-festivaali kauppakeskus Isossa Omenassa 6.2.-25.2.2018. Näyttelyssä myös leikkialue. Lue lisää festivaalista ja katso tarkemmat tiedot ja aukioloajat kauppakeskuksen sivuilta. Ps. Tänne pääsee metrolla mainiosti Helsingistä ;).

VINKKI: Perhekahviloita, vauva-aamuja ja perhekerhoja: kaikki nämä ovat mahtavia paikkoja löytää seuraa niin lapsille kuin vanhemmillekin. Esimerkiksi leikkipuistot, järjestöt kuten MLL, seurakunnat ja asukastalot järjestävät edellämainittuja ympäri Helsinkiä ja tilaisuuksiin ovat tervetulleita kaikki. Astu rohkeasti siis sisään!


PERJANTAI 16.2.2018

Talvisatutuokio Pasilan kirjastossa klo 9.30.
Satutuokio Roihuvuoren kirjastossa klo 9.45.

Taaperotuokio Etelä-Haagan kirjastossa klo 10.
Taaperotuokio Viikin kirjastossa klo 10.

VAUVOILLE: Vauvojen lorutuokio Viikin kirjastossa klo 11.

Taideneuvola leikkipuisto Viikkarissa klo 10. Lue lisää leikkipuistojen Taideneuvoloista Pienten Helsingin fb-sivuilta. Ei ennakkoilmoittautumista.

Vanhojentansseja pääsee ihailemaan Jäähallissa perjantaina klo 14. Tilaisuus on kaikille avoin ja katsomoon mahtuu varmasti. Vapaa pääsy. Lisätietoja Vanhojenpäivästä Helsingin Jäähallin sivuilta.

Naperokino Annantalossa perjantaisin klo 10-12. Viikon aiheena huolenpito ja rakkaus. Lue lisää Naperokinosta Annantalon sivuilta.

VINKKI Vantaalle: Vantaalla Tikkurilan kirjastossa Lauletaan yhdessä lasten kanssa -tapahtuma perjantaina klo 10. Mukaan voi ottaa myös oman soittimen tai lainata kirjastosta. Lue lisää hauskasta yhteislauluhetkestä kirjaston sivuilta.

VINKKI Espooseen: LEGO®-festivaali kauppakeskus Isossa Omenassa 6.2.-25.2.2018. Näyttelyssä myös leikkialue. Lue lisää festivaalista ja katso tarkemmat tiedot ja aukioloajat kauppakeskuksen sivuilta. Ps. Tänne pääsee metrolla mainiosti Helsingistä ;).

VINKKI: Elokuviin! Supermarsu, Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset sekä Muumien taikatalvi pyörivät parhaillaan elokuvateattereissa ja sopivat pienten ensimmäiseksi elokuvakokemukseksi.


LAUANTAI 17.2.2018

Tapahtumat:

Satutuokio Munkkiniemen kirjastossa klo 11.

Lasten lauantai ja Täti Taikakynä Tapanilan kirjastossa lauantaina klo 11.

Teurastamon ystävien lauantai valtaa Teurastamon piha-alueen ja sisätilat klo 12-17 ja tarjoaa monenlaista ohjelmaa kaikenikäisille ja myös perheen lemmikeille. Tarkemmat tiedot päivän tapahtumista Teurastamon fb-sivuilta. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Kolme pientä porsasta Nukketeatteri Sampossa lauantaina klo 12. Klasikkosatu on saanut uusia, yllätyksellisiä käänteitä. Liput 12 €. Liput ja lisätiedot Nukketeatterin omilta sivuilta.

Stadin puutarhurin Talvirieha Herttoniemen kartanon alueelle lauantaina klo 12-15. Lue lisää tapahtuman fb-sivulta.

Designmuseon Perhepäivä lauantaina klo 13-16. Museon sisäänpääsymaksu, alle 18-vuotiaat maksutta. Lisätietoja museon sivuilta. 

DanceAbility-tanssitunti Annantalossa klo 14-15. Tunti sopii kaikille 3-12-vuotiaille oman aikuisen seurassa, vammaan tai vammattomuuteen katsomatta. Lue lisää DanceAbility-tunneista Annantalon sivuilta. Vapaa pääsy.

Vinkki Espooseen: Koko perheen jazztuokio Jazz for kids Espoon kulttuurikeskuksessa (Tapiola) lauantaina klo 11. Vapaa pääsy. Lisätietoja Espoon kulttuuritoimen sivuilta.

Vinkki Espooseen: Sellosalin Lasten lauantain konsertissa kuullaan Herra Heinämäkeä ja Lato-orkesteria lauantaina klo 15. Liput 16 €. Lisätietoja Sellosalin sivuilta.

VINKKI Espooseen: LEGO®-festivaali kauppakeskus Isossa Omenassa 6.2.-25.2.2018. Näyttelyssä myös leikkialue. Lue lisää festivaalista ja katso tarkemmat tiedot ja aukioloajat kauppakeskuksen sivuilta. Ps. Tänne pääsee metrolla mainiosti Helsingistä ;). 

VINKKI Espooseen: Suomen suurin pienoisrautatie Espoon Tapiolan Heikintorin kauppiastavaratalon pohjakerroksessa tammi-huhtikuussa. Tarkat aukioloajat Alppirautatieharrastajien sivuilla.

VINKKI: Aurinkoiset talvipäivät kutsuvat ulkoilemaan, Pienten Helsinki suosittelee eväsretkeä Uutelaan ja alueen uudelle kodalle, jossa päivystävät kotakummit (pääosin aina) lauantaisin ja sunnuntaisin klo 12-16. Kodassa voi lämmitellä ja paistaa esimerkiksi makkaraa. Kota löytyy Skatan tilan vierestä, noin kilometrin päästä kahvila Kampelasta. Perille vie aurattu tie, joten retki onnistuu myös rattailla. Uutelan kodan fb-sivuilta löytyy ajankohtaiset aukioloajat

Uutelan uusi kota on mainio retkikohde.

SUNNUNTAI 18.2.2018

Tapahtumat:

Ravintolapäivä vietetään taas 18.2.2018.

Ravintolapäivä Töölön kirjastossa kirjastossa klo 12-18.

Talvirieha päiväkoti Arabianhelmessä (Koreankatu 2) sunnuntaina klo 10-13. Lue lisää tapahtuman fb-sivulta.

Ulkona kuin lumiukko -tapahtuma Jääpuistossa sunnuntaina klo 13-17. Suomen ladun 80-vuotisjuhlavuoden tapahtumassa lumiukkoaiheisia pelejä ja leikkejä. Jääpuiston luistelumaksu.

Närpiäiset-musiikkinäytelmän Musiikkiteatteri Kapsäkissa sunnuntaina klo 14. Liput 13,50 €/22,50 €. Lisätietoja Kapsäkin sivuilta.

Tippukivitapaus – Koko perheen levynjulkaisukonsertti Savoy-teatterissa sunnuntaina klo 17. Liput ja lisätiedot Savoy-teatterin sivuilta.

På svenska: Barnsöndagar på Kino Engel. Lastenelokuvanäytöksiä Kino Engelissä ruotsiksi. Lue lisää tapahtuman fb-sivuilta. (maksullinen)  

VINKKI Espooseen: LEGO®-festivaali kauppakeskus Isossa Omenassa 6.2.-25.2.2018. Näyttelyssä myös leikkialue. Lue lisää festivaalista ja katso tarkemmat tiedot ja aukioloajat kauppakeskuksen sivuilta. Ps. Tänne pääsee metrolla mainiosti Helsingistä ;).

VINKKI: Fallkullan kotieläintila on auki yleisölle myös talvikaudella: keskiviikosta perjantaihin klo 10-18
sekä sunnuntaisin klo 10-15. Myös nuorten pitämä kahvila Kilikuppila aukeaa taas, mutta muista varata kahvilaherkkuja varten käteistä. Vapaa pääsy. Lue lisää Helsingin kaupungin nuorisotoimen sivuilta.

VINKKI: Pienten Helsingin Bongaillaan! -juttuun on päivitetty talvisia bongailuvinkkejä Helsinkiin.


Muista myös nämä:

KERAVA: Keravan kaupunkin Kimppa! -lastenkulttuuriviikot taas 14.2.-25.2.2018. Työpajoja, konsertteja, elokuvia ja teemapäiviä pienille ja vähän suuremmille. Lue lisää mainion viikon tarjonnasta Keravan kaupungin sivuillta.

ESPOO: LEGO®-festivaali kauppakeskus Isossa Omenassa 6.2.-25.2.2018. Näyttelyssä myös leikkialue. Lue lisää festivaalista ja katso tarkemmat tiedot ja aukioloajat kauppakeskuksen sivuilta. Ps. Tänne pääsee metrolla mainiosti Helsingistä ;).

ESPOO: Suomen suurin pienoisrautatie Espoon Tapiolan Heikintorin kauppiastavaratalon pohjakerroksessa tammi-huhtikuussa. Tarkat aukioloajat Alppirautatieharrastajien sivuilla.

Kirjasto 10:ssä aukeaa viiden lasten oma taidenäyttely 12.2.2018, kun taiteilijaryhmä Taivaanrannan maalarit valtaa lastenosaston näyttelytilan. Näyttely on syntynyt kolmen helsinkiläisen perhepäivähoitoryhmän teoksista. Värikästä näyttelyä pääsee ihailemaan kirjaston aukioloaikoina aina 4.3.2018 saakka. Lasten oma taidenäyttelytoiminta on lajissaan tiettävästi ainutlaatuinen konsepti Suomessa ja näyttelyn voi pitää kuka lapsi vain. Lisätietoja tapahtumasta ja Kirjasto 10:n näyttelytoiminnasta.

Vene18Båt -messut Helsingin Messukeskuksessa 9.-18.2.2018. Maksullinen. Lue lisää Messukeskuksen sivuilta.

Luistemaan Helsingin lukuisille luistelukentille! Lue lisää kenttien sijainnista, pääsymaksuista ja aukioloajoista Helsingin kaupungin sivuilta. Myös Jääpuisto Rautatientorilla on avoinna päivittäin. Ajankohtaiset tiedot luistelukenttien kunnosta löydät sivulta www.ulkoliikunta.fi.

Mielikuvitusystävät -näyttely. Johanna Witickin näyttely kaiken maailman mielikuvitusystävistä Herttoniemen kirjastossa 1.2.-28.2.2018 kirjaston aukioloaikoina. Lue lisää Herttoniemen kirjaston sivuilta.

Tuula Peren lastenkirjojen kuvitusnäyttely Malmitalossa 15.1.-28.2.2018. Näyttelyn yhteydessä järjestetään satutunteja ja muuta ohjelmaa lapsille. Lue lisää näyttelystä Malmitalon sivuilta.

Ennen näkymättömiä eläimiä -näyttely 11.1.2018 alkaen Pohjoismaisessa kirjastossa Kaisaniemenkadulla. Näyttely pohjautuu Ulf Starkin ja Linda Bondestamin samannimiseen kuvakirjaan, joka palkittiin Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjallisuuspalkinnolla vuonna 2017. Näyttely on esillä 28.3.2018 asti Pohjoismaisen kirjaston aukioloaikoina. Lue lisää kirjaston sivuilta.


Pienten Helsingin kevään 2018 uusi tapahtumien lista on ilmestynyt ja päivittyy koko ajan.

Katko mitä Helsingissä tapahtuu kevään aikana!

Tapahtumia pienille Helsingin kattojen alla keväällä 2018

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Ajatus aiheesta “Minne tällä viikolla? 12.2.-18.2.2018”