Mainos

Kalasataman puiston leikkipaikka

Kalasataman puiston leikkipaikka

Parrulaituri

Kalasatamassa, lyhyen kävelymatkan päässä Kalasataman metroasemalta sijaitsee yksi Helsingin uusimmista leikkipaikoista. Täällä voi leikkimisen ohella bongailla työkoneita ja nostureita ja ihmetellä uuden asuinalueen rakentamista. 

Kalasataman puiston leikkipaikan kohdeyleisö ovat selvästi vanhemmat lapset, mutta myös pienemmät keksivät täällä tekemistä. Kukkuloilla ja kumpareilla voi kiipeillä ja matalista tempputangoista saa tukea. Sopivasti erilainen perinteisin leikkipaikkoihin verrattuna. Leikkipaikka sijaitsee melko avonaisella paikalla ainakin toistaiseksi.
Tämä on hyvä paikka pysähtyä esimerkiksi matkalla Mustikkamaalle ja pyöräreitin varrella. Leikkipaikan vieressä on nurmikkoalue vaikka eväsretkeä varten.

Leikkipaikan läheisyydessä sijaitsee Ihana Kahvila. Suvilahden puolella sijaitseva ravintola Lämpö tarjoilee aamiaista ja lounasta ja Kalasataman rannasta löytyy muutamia ravintoloita. Isoisänsilta vie Mustikkamaalle ulkoilemaan ja edelleen Korkeasaareen.

Leikkipaikan varustus:

  • Hiekkalaatikko
  • Kiipeilyteline
  • Korikeinu
  • Keinut (tavallisia sekä vauvakeinu)
  • Kumpuja, kukkoloita ja temppuilutankoja
  • Voimistelutelineitä
  • Paljon penkkejä ja tuoleja

Muuta:

  • Leikkipaikkaa ei ole aidattu kokonaan
  • Urbaanit näköalat ja paljon nostureita ympäristössä
  • Uusi ja moderni leikkipaikka, pintamateriaaleina pääosin asfaltti ja osin pehmustettu alusta
  • Skeittaus, scoottaus ja pyöräily onnistuu näillä kulmilla hyvin

Kuvia Kalasataman puiston leikkipaikasta


Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.